Walking in the rain

Kesäperinteisiimme kuuluva puolimilitaarinen Kesäyön marssi -kuntoliikuntatempaus käveltiin viime yönä Vantaalla. Helsingin puolellakin poikettiin. Ensi kertaa tapahtuma oli nimensä veroinen: lenkit – vaihtoehtoina 10, 20, 30 ja 40 kilometrin matkat - käveltiin illan ja yön aikana, kun aikaisemmin on taivallettu ensin perjantain ja lauantain välisenä yönä ja uusi lenkki lauantaipäivänä. Syystä tai toisesta lauantaipäivien koitokset jäivät yleensä paremmin mieleen. Edellisen kerran isoja muutoksia tehtiin kaksi vuotta sitten, kun tapahtuma siirrettiin Tuusulanjärven maisemista Vantaalle.

Ennakolta tuntui, että kerran 40 kilometriä olisi helpompi kuin saman vuorokauden sisällä kaksi 30 kilometrin lenkkiä. Näin varmasti olisi ollutkin, ellei sää olisi ollut sateinen ensimmäistä kertaa marssin historian aikana. Sade ei ollut voimakasta, mutta jatkuva tihku kasteli maihinnousukengät. Kumisaappaita ei olisi voinut ajatellakaan kävelyalustojen ollessa pääosin kovia. Kosteus irrotti hiertymäsuojiksi jalkapohjiin teipatut liimasiteet ja johti aikaa myöten ihon rikkoutumiseen. Ihmisvartalo varoo luontaisesti astumista kipeille kohdille. Silloin askel ei ole enää luonnollinen, ja kuormitusta tulee liikaa sellaisille lihaksille ja nivelille, joille ei pitäisi. Yhtä kaikki, neljän peninkulman tuloksena oli märät kengät ja kipeät jalat.



Reitit kulkivat välillä hiljaisissa puistoissa, välillä kuntoradoilla. Jossain kohden seurailtiin Kehä III:n jymisevää vartta, paikoin taas vierellä hiljaa virtasi Vantaa. Yökahden aikoihin omat kilometrimme täyttyivät, ja Hakunilan urheilupuiston valot kutsuivat maaliin.

Eipä ainakaan tarvinnut jäädä lämmittämään kosteaa telttaa. Moottoritie oli hiljainen. Aamun sarastun oli pilvien himmentämä, mutta tarjosi valoa matkalaisille. Aamuyöllä lämmitettiin vielä sauna. Nukkumaan ehdittiin kolmisen tuntia.

Muutama kuva tapahtumasta.