 | Pönttövuoren läpi itään ja länteen |
Lauantaipäivä sujahti ajellen Sm2-sähkömoottorijunan kyydissä ratoja, joilla kyseistä kalustotyyppiä harvemmin nähdään. Pyöreiden vuosien syntymäpäiväänsä koruttomasti viettänyt puolisoni ja minä osallistuimme Museorautatieyhdistyksen syysretkeen. Nousimme kyytiin aamupäivällä Hämeenlinnasta, ja lukuisten kuvauspysähdysten ja mielenkiintoisten varikko-, asema- ja tunnelivierailuiden jälkeen saavuimme illalla Pieksämäelle.
Sm2 retkeläisten kuvattavana Lahdenvuoren tunnelin itäisellä suulla.
Retken ajoneuvo luonnonkauniilla Leppälahden järvipenkereellä.
Savonradan museoon tutustumisen jälkeen retkeä jatkaneet majoittuivat kaupungissa, mutta Markon kera palailimme Pendolinon kyydissä samoja jälkiä Hämeen suuntaan. Rautatieretkeily on mukavaa, mutta loppujen lopuksi aika väsyttävää. Pyhitettäköön sunnuntai lepopäiväksi arjen aherrusta varten.
Retkellä tuli opeteltua Sm2:n kuulutuslaitteiston käyttöä, tavattua pitkästä aikaa Janne ja vietettyä antoisia keskustelutuokioita. Ja tehtyä veturikauppaa retken järjestäjäyhdistyksen kanssa.
Kotipuolessa ahkerat talkoolaiset olivat jatkaneet DV100:n paineilmapuolen kunnostusta ja siinä sivussa käyneet hakemassa oppia Minkiöltä. Puheenaiheeksi nousseen pienen moottoriveturin tulevaisuudesta keskusteltaneen lähiaikoina enemmän.
5 kommenttia:
Itse jätin kenties tyhmästi Savon radan museon väliin. Vaikka Pieksämäestä jäi muuten vähän kehno maku, niin ehkä siellä voisi sitten ensi kesänä käydä.
Mutta sitä piti vaan, että tulin juoruilleekseni misinformaatiota: Espoossa on mielestäni vielä yksi vartioitu tasoristeys, nimittäin Mankissa. Se ei vain ole enää muiden kevyen liikenteen käytössä. Tosin olen käynyt siellä viimeksi silloin, kun kävin tutustumassa siihen mainitsemaani kesäkuussa käytössä poistettuun hyttipojankujan tasoristeykseen, joka nyt korvataan alikulkutunnelilla.
Siis muiden kuin kevyen liikenteen käytössä, mutta siitä on aiemmin ymmärtääkseni päässyt autolla.
Nimestään huolimatta museo esitteli lähinnä yleistä rautatiehistoriaa, mutta näyttelyt oli minusta hyvin tehty pienen museon kyseessä ollen. Oppaana toimi eläkkeellä oleva vanhan polven veturinkuljettaja. Se(kin) museo on saanut alkunsa harrastetoiminnan kautta, kun veturinmiehet kiinnostuivat ammattinsa perinteen tallentamisesta.
Mutta ihanko totta siellä Suomen onnettomimmassa kaupungissa (jonkun muinaisen tilaston mukaan asia oli noin) sotkettiin syysretken juna silloin yöllä?
Valitettavasti huhu pitää paikkansa. Tosin kumman hiljaa siitä on oltu. Kuvia ei tietenkään ole ymmärrettävästi julkaistu, ainakaan tietääkseni.
Toki hyvä, että sotkijat eivät saa julkisuutta. Ei ilkivalta ja ympäristörikollisuus sellaista tarvitse. Kaipa kohta syysretkelläkin aletaan jakaa kalustoväijyvuoroja. Ikävää, jos menee sellaiseksi.
Lähetä kommentti