Kissanhoitajana

Kissalapsen sairastumisen takia ei taida saada töistä vapaata, mutta etätyöpäivä onnistui hyvin. Puolisollani oli vaihteeksi työmatka pääkaupunkiseudulle, joten minä jäin kotihoitajaksi. Samahan se on, missä lähettelee tarjouspyyntöjä, laatii tulosalue-esittelyä, viimeistelee talousarvioesitystä ja hoitelee puheluita (ei sillä, että olisin innokas etätyön kannattaja poikkeuksia suuremmassa mittakaavassa: työpiste siellä, missä muutkin ovat, on kuitenkin monella tapaa toimivin ratkaisu).

Vein Vihtori-kissan röntgenkuvattavaksi paikalliselle eläinlääkärille. Itse toimenpidettä pelottavampaa taisivat olla muut vuoroaan odotelleet. Yksi iso koira rähjäsi, toinen karvakasa touhotti ympäriinsä ja kiltti shetlanninpaimenkoira (ainoa rotu, jonka paikallaolleista tunnistin, koiraihminen kun en ole) yritti tehdä kaikessa ystävyydessä tuttavuutta.

Kuvatkaan eivät tapausta ratkaisseet, vaikka kävivät bittimuodossa analysoitavana Hämeenlinnassa. Huomenna otetaan lisää kuvia.

Diagnoosia ja sen perusteella ratkaistavaa hoitoa odotellessa kissa määrättiin häkkilepoon. Mistä häkki tähän hätään, mietin ensin, mutta kissamittakaavan karsina syntyi helposti liiteristä löytyneestä puutavarasta. Valvovan silmän alla veijarin liikkumista on helppo seurata ja tarvittaessa rajoittaa, mutta häkki on tarpeen, kun päällekatsojaa ei ole. Tärkeää on, että otetaan rauhallisesti.