Markkinavoimia

Pääosa työpäivästä sujahti Kalliossa Kuntaliiton talossa. Sain kutsun eräältä yhteistyöyritykseltä, joka oli paikalla näytteilleasettajana. Poikkeuksellisesti noudatin kutsua. Olen pidättyväinen, mitä tulee tavaraa tai palveluita myyvien yhteistyökumppaneiden vastaaviin tarjouksiin, mutta kun näille markkinoille ei olisi muutenkaan ollut pääsymaksua, sopi lähteä hyvällä omallatunnolla.

Jotkut luennot yhdistivät valtionhallinnon, kunnallishallinnon, ATK:n ja liikkeenjohdon jargonien hurjimmat fraasit. Ne olivat vaikuttavia esityksiä. Noissa asiayhteyksissä SOA on service-oriented architecture, mutta vanhaa perua minun aivoni avaavat sen helpommin muotoon start of authority. Toinen on aitaamissuunnitelma ja toinen seipääseen lyötävä naula.

Viestintäministeri Lindén esikuntineen keräsi kohtuullisesti kuulijoita. Eturivissä istui joukko karripäitä Piratpartiet-huppareineen. Odottivat kai sirkushuveja. Ministeri puhui lähinnä laajakaistahankkeesta ja oli valmistautunut aiheeseen hyvin. Jos kyseessä olisi ollut sähköalan perustutkinnon tietoliikennetekniikan alkeiden teoriatentti, olisin kernaasti antanut hyväksytyn arvosanan. Siitäkin huolimatta, että laajakaistan määritelmää haarukoitiin taas megahertsien sijasta megatavua sekunnissa -suurein ja että kantataajuustekniikat upotettiin sujuvasti laajakaistan sisään.

Hankkeen idea on karkeasti se, että kun Suomessa yksityiset operaattorit takaavat laajakaistamahdollisuuden noin 95 %:lle väestöstä, valtio takaa sen lopuille 5 %:lle. Tai ainakin melkein. Nimittäin valtion ja EU:n maaseutuohjelman rahoituksella rakennetaan syrjäseuduilla valokuituverkkoja niin, että yhteys tulee syrjäisimmänkin mökin asujalle vähintään kahden kilometrin päähän. Loppuosuuden maksaa käyttäjä itse. Saloseutujen kunnanjohtajat ja teleoperaattorien edustajat kyselivät itselleen oikeasti tärkeitä asioita, joten säästin ihmettelyni blogiin. Kuultuaan koillismaalaisten huolia ministeri ei vierittänyt vastuuta laajakaistahankkeen etenemisestä kunnille, kuten ministeriön äskeinen tiedote väittää. Ehkä tiedotteessa on kyse vain budjetinsorvauskuukauden tavanomaisesta valtion ja kuntien välisestä nokittelusta.

Onko tarkoitus, että Jussi kuokkii suohon kahden kilometrin ojan ja Otto muuraa kuituliitokset? Voiko Jussi ja kyläyhteisönsä hakea EU-maaseutuohjelmasta tai -rakennerahastosta tukea kaivurin vuokraamiseen? Vai nouseeko kuidun päähän automaattisesti kaupallisen operaattorin masto, joka tarjoaa Jussille luotettavuudeltaan ja laajuudeltaan vaihtelevaa langatonta kaistaa? Entä onko mitään mahdollisuutta hillitä valtion tiliviraston perillisen intoa kaataa syrjäseutujen puhelintolppia, ja hoitaa Jussin tilaajajohdon viimeiset kaksi kilometriä kuparikaapelin yläkaistoilla? Kalliosta käsin ei ehkä heti tule mieleen, että kahden kilometrin päässä viimeisestä kuitupaneelista on paitsi skypettelevien ja sähköpostittelevien mummojen mökkejä myös korkeaa teknologiaa käyttäviä, syötävää ja juotavaa tuottavia yrityksiä, joiden tuotantoprosesseja on viimeisen vuosikymmenen aikana rakennettu tasalaatuisen ja riittävän nopean tietoliikenneyhteyden varaan.