Liian hyvässä seurassa

Lähdin hölkkälenkille iltakuuden maissa. Tällä kertaa olin yksin, kun puolisoni oli iltatöissä. Koulun ja urheiluhallin tietämillä teki lähtöä omalle lenkilleen puoliksi tuttu mieskaksikko. Heillä on kuulemma tapana tehdä tunnin-puolentoista lenkki sillä aikaa, kun lapset ovat omissa treeneissään. Miehet kysyivät minua mukaansa, ja tyhmänä lähdin. Meikäläisen ei ole kovinkaan mielekästä hölkätä maratoneille ja sun muille harjoittelevien kanssa. Ei kai vauhti kova ollut, mutta toimin jarrumiehenä. Kaksikko sai hoitaa keskustelupuolen. Tuli kuultua Pirkan hölkän tavoiteajat ja vaikka mitä. Totesin kerran kävelleeni Pirkan hölkän reitin Valkeakoskelta Tampereelle. Kun kysyttiin, kauanko meni aikaa, en osannut vastata. Mittaamisesta pitävien on joskus vaikea ymmärtää kulttuuria, jossa kellolla ei juuri ole merkitystä.

Kymmenkunta kilometriä tuli täyteen kotipihan kohdalla, ja se oli minulle enemmän kuin tarpeeksi. Kaverukset jatkoivat vielä muutamalla. Ottivat ehkä loppukirin, kun hitain kulkija jäi matkasta.

Ymmärsin taas, että en ole ulkoiluharrasteiden laumaeläin. Toisen samanhenkisen kellottoman nautiskelijan kanssa tai vaikka yksin on parempi.