Kaukojunan kyytiin ei pääse aina, kun mieli tekisi

Pikajuna P 272:n avarat päivävaunut näyttivät houkuttelevilta junan viettäessä pitkää aamuseisahdustaan Toijalassa. Päivän aikataulu vaati tyytymistä IC² 164:n epämukavampiin penkkeihin. Toisaalta täältä kannettavan vanhuuttaan väsynyt akku saa ravintoa, mitä ei muuten mainioissa Esslingeneissä ole tarjolla.

Kärrymyyjät kävivät heti kimppuun. Kahvin tuoksu oli houkutteleva, mutta nyt ei ole sen aika.

Pikajunan perässä oli Gfot-letkan sijasta kaksi uudempaa Hccmqqr-autovaunua. Vielä muutama viikko sitten P 272:n ainoa Hccmqqr jäi Tampereelle, ja Helsinkiin menevät autot matkasivat vanhojen Gfotien kyydissä. Ehkä junan kokoonpano vaihtelee eri kulkupäivinä?

Lupasivat päiväksi vesitihkua, ja taivas vihjaa olevan lupauksen takana. Pellot ovat vielä talvisia. Tiet jo mustia. Hämeenlinnassa maanantainen aamulenkkeily näyttää olevan kansan suosiossa.

Ei vielä takatalvi

Päivä meni opinnoille Tampereen Linnassa. Luentosarja johdatukssta organisaatioteorian ja johtamiseen on hyvä, ja tänään oma vireystilakin aiheen ansaitsema toisin kuin eilisiltana. Ruokalassa kasviksia ja riisiä ja Punaisen Ristin kuulumisia.

Talossa oli samaan aikaan käynnissä myös Amnesty Internationalin seminaari. Olivat laittaneet näytille asiallista julistetaidetta. Amnestyn jäsen en ole, mutta joskus aikaa sitten tulin ostaneeksi kannatuksen vuoksi järjestön rintanapin. Pidin sitä reppuni kyljessä, ja sitä perua se sattui tulemaan mukaan, kun lähdin ensimmäisiin kertausharjoituksiini. Piruuttani siirsin merkin sotaväen tarjoaman repun kylkeen. Oranssi "badge" herätti niissä olosuhteissa hilpeyttä. Soveliasta tai sitten ei, vakavalla ja tärkeällä asialla tuokin järjestö on.

Päivän mittaan raskas räntäinen lumisade otti taivaan kirkkaalta aamulta. Takatalveksi ei oikein voi sanoa, kun kevät ei ole ehtinyt pitkälle. Saunalenkille ei huvittanut lähteä suksilla. Päätettiin mennä pitkästä aikaa kuntosalille. Hyvän hiihtokauden jälkeen rauta ei tuntunut raskaalta, mutta homman periaate sitäkin enemmän. Lämmin eikä niin raikaskaan ilma, ja mäkien sijasta vaihtelua vain metrit laitteesta toiselle.

Nyt sammutetaan valot Earth hourin ajaksi. Lieneekö mainoskampanjointiin käytetty enemmän energiaa kuin mitä sen innoittamana säästetään, mutta on mukavaa ajatella tukevansa tulevienkin vuosien talvisia kelejä. Katuvaloja eivät näemmä ainakaan näillä kulmin sammuta.

Päärataa etelän suuntaan

Vaikka aamuihminen olenkin, vain harvoin on tullut lähdetyksi Helsinkiin IC² 162:lla. Yleensä on riittänyt tuntia myöhäisempi lähtöaika. Helsingissä sopivasti kahdeksaksi olevan junan arvelin olevan vähintään yhtä täysi kuin tunnin päästä lähtevän, ja istumapaikan varmistaakseni hankin lipun kotiaseman ainoa lippukassan virkaa marraskuun alusta saakka toimittaneesta automaatista. Lipun ostamisen olisi näemmä ehtinyt jättää tähän aamuun. Pasilasta A-junaan ja Valimolle toiminnanohjausjärjestelmien puolimainoksellista seminaaria kuulemaan. ERP-aihe täytyy jättää kesken iltapäiväkahvitauolla ja kiirehtiä Pendolinolla tai viimeistään seuraavalla IC:llä Tampereelle hallintotieteen iltaluennoille. Pääratapainotteinen päivä luvassa.

Riihimäeltä RAMI-vaunu näyttää lähteneen muualle töihin. Ei ole tämän vuoden puolella vielä tullut pääkaupungissa käytyä. Lähiaikoina tämän matkan tekemistä onkin sitten luvassa tiheämmin.

Mikäs tässä matkustaessa, kun radio toimii ainakin yleisohjelman verran, ja konduktööri kävi pyytäessäni kytkemässä PC-pistorasioihin virran. Vielä kun DNA parantaisi mokkulansa käytettävyysaluetta pääradan varressa ja korjaisi tämän kestovalitukseni aiheen.

Kireitä yöpakkasia

Pakkasta oli viiden aikoihin aamulla mittarissamme 21 astetta. Kiristymisen huomasi jo pian auringon laskettua. Urjalassa pidettiin illalla maaliskuun lopulle perinteisesti ajoittuva taajamaetsintäharjoitus lähes seitsemänkymmenen vapaaehtoisen, poliisipartion ja muutaman koiran voimin. Tällä kertaa skenaario ei ollut sen dramaattisempi kuin keski-ikäinen työtön pilkkihaalareihin ja kumisaappaisiin pukeutunut kylänmies, josta ei kaverilla vietetyn illan jälkeen oltu kuultu. Ja kuten harjoituksissa tapana on, "Tapani" löytyi pian pimeän tultua. Ehkä hieman odotettua urheilullisemmissa merkeissä: jäähallilta kotiottelua seuraamasta.

Ennakko-odotukseni mukaan ja vastoin toivomustani päädyin ryhmänjohtajaksi. Alkuasukkaita en ryhmääni saanut, mutta Tampereen ja Hämeenlinnan terävän kärjen sen sijaan. Yksitoistahenkinen ryhmä oli helppo jakaa kolmeen partioon, ja tehtäväalueen läpikäynti hoitui nopeasti. Kartta jaettiin partioiden kesken kännykkäkamerakuvien muodossa. Ihailtavan näppärä oivallus, ja nykypuhelimien kamera tuottaa aivan kelvollisia kuvia tähän tarkoitukseen. Johdossa tuskin olisi tohdittu kieltäytyä, jos olisin hoksannut pyytää useamman paperikartan. Käytössä on nykyisin viranomaisten digitaalinen kartta-aineisto, josta tulostin tekee hetkessä minkä lehden miltä maankolkalta tahansa. Vielä kun olisin huomannut ladata ja lainata veturitallin PMR-radiopuhelimet partioiden väliseen yhteydenpitoon, olisi varustus ollut täydellinen. Nyt oli vain yksi VHF-puhelin ryhmää kohden, mutta sillä, kännyköillä ja käsiopasteilla pärjättiin hyvin.

Isommasta käsivalaisimestani hyytyivät paristot heti alkuunsa. Taskulampulla pärjäsi hyvin sen, minkä valkeilla teillä, poluilla ja pellonreunoilla tarvitsi. Mutta valokuvaamista valaistusolosuhteet eivät oikein suosineet. Tuli heijastinnauhapainotteisia valotuksia.

Marianpäivän hankikannolla

Pilvetön sää kutsui pian aamiaisen jälkeen ulos pihatyökautta avaamaan kuusiaidan leikkuun merkeissä. Maaliskuun loppupuoli on hyvää aikaa pätkiä edellisen vuoden kasvannaiset aidan tuuheuttamiseksi. Viiden kevään leikkuilla on jo selvästi nähtävissä oleva - ja ratalinjan puolelta tuulelta suojaava - vaikutus. Varjon puolella meinasi tulla vilu ja auringon puolella lämmin. Hyvä hankikanto helpotti latvusten tasaamista.

Kuntorata muistutti eilisiltaisella saunalenkillä luistinrataa. Niin ladun kuin luistelu-urankin pinta oli jäätynyt kovaksi, ja jotakin suksia terävämpää jalkinetta olisi tehokkaaseen etenemiseen kaivattu. Ajattelin tänään käydä iltapäivän auringossa kokeilemassa, josko pinta olisi pehmennyt. Jonkin verran olikin, mutta vain paikoin. Ei hiihtämisestä enää voinut sanoa nauttivansa.

Ei tämä mikään huono hiihtokausi ole ollut, vaikka talvi viipyillen alkoikin. Vaikka en ole mikään tavoitteellinen harrastaja tai muu himohiihtäjä, minulla on nuoruudesta peritty tapa pitää kirjaa kauden aikana taitetuista kilometreistä, ja tänä talvena niitä on kertynyt aika tarkkaan 800. Siinä suhteessa paras talvi tällä vuosikymmenellä ja 30+ -sarjalaisena. Taannoinen Lapin reissu ja hiukan pidempiin lenkkeihin houkutelleet ensiluokkaiset ladut kerryttivät matkaa.

Illaksi tuttuun tapaan taiji-treeneihin hakemaan ruumiinjäsenille oikeita liikeratoja ja asentoja. Lähtiessä on jo aivan valoisaa, ja palatessakin auringonlaskun värejä vielä taivaanrannassa.

Reidarin kevät

Uutisissa on kerrottu, että Japanin kevät on virallisesti alkanut tänään kirsikan päästyä kukkaan Tokiossa. Menee vielä aikaa ennen kuin kotipihan kirsikka on samassa vaiheessa.


Reidar Särestöniemi: Kevään kirkkaat vedet tulvivat kartanolle ja sulattavat roudan, 1973

Suomalaisen, erityisesti tietenkin lappilaisen, kevään värien tallentaja Reidar Särestöniemi (1925-1981) oli taiteilija, jota taidehistoriamme kaanon ei juuri huomioi. Markku ja Olli Valkosen "Suomen taide" -sarjassa häntä ei mainita sanallakaan, ja hieman uudempi "Ars- Suomen taide" -sarja tiivistää yhteen kappaleeseen näkemyksen Särestöniemestä populaarikulttuuriin kallellaan olleena luonnonmystikkona.

Särestöniemen ystävät pitävät virallisen taidehistorian taholta osoitettua väheksymistä ja yksinkertaistamista kateutena. Reidar kun onnistui jo elinaikanaan siinä, missä harva ammattitoverinsa. Hän menestyi taiteellaan, nautti laajojen piirien suosiota ja lopulta teki itsestään brändin. Jo pian vuonna 1959 järjestetyn ensimmäisen yksityisnäyttelynsä jälkeen hän kehtasi pyytää tauluistaan suurempia hintoja kuin muut aikalaistaiteilijat - ja sai pyytämänsä. Myöhemmin menestyksen vakiinnuttua hän ryhtyi signeeraamaan teoksensa koko alareunan leveydeltä. Kerrotaan, että vihjattaessa kriittisesti teosten korkeisiin hintoihin Särestöniemi totesi, että kuka tahansa voi hankkia hänen taulunsa seinälleen. Hän nimittäin myi taulujaan myös osamaksulla pitkillä maksuajoilla ja signeerasi työn, kun viimeinen erä oli maksettu. Virallinen suomalainen taidehistoria ilmeisesti päättelee, että tällainen taiteilija on määritelmällisesti siirtynyt "oikeasta" kulttuurista populaarikulttuurin puolelle.

Erään anekdootin mukaan 1970-luvun yhteiskuntakerrostumien kermaa oli "Rivitalo uima-altaalla, Särestöniemi seinällä ja taistolaiset mukulat". Mitä taistolaisuuteen tule, Särestöniemi itse ei ollut poliittisesti järin aktiivinen enää menestyksensä vuosina. Nuorena hän oli ollut isänsä tapaan kotiseudulleen tyypillinen korpisosialisti - minkä ohessa lähti sotaan jo 17-vuotiaana ja vietti rintamalla kaksi vuotta. Särestöniemi on tiettävästi ainoa suomalainen taiteilija, joka kävi SKP:n ylläpitämän Sirola-opiston. Opistossa taiteilijan pääaineena oli marxilainen filosofia. Aate johdatti Särestöniemen opiskelemaan taidetta Leningradiin vuoksiksi 1957-59. Hän lienee ollut ensimmäisiä länsimaisia stipendiaatteja Repinin taideakatemiassa neuvostoaikana - oppilaitos oli toki tuttu suomalaisillekin suuriruhtinaskunnan ajoilta. Suomalainen vierailijaryhmä sattui käymään taideakatemiassa tuohon aikaan ja pääsi tutustumaan harjoitukseen, jossa maalattiin alastonmallia. Suomalaiset vaikuttuivat paitsi mallin kauneudesta myös hienostuneisuudesta, jolla vietnamilaiset, kambodzhalaiset ja pohjoiskorealaiset taideopiskelijat töissään viljelivät, tai jyhkeästä sosialistisesta realismista, jota neuvostoliittolaiset suosivat omissaan. Opiskelijoiden joukossa oli myös mies, joka oli maalannut suuren taulunsa primitiivisen naishahmon karkein ääriviivoin, raskaan vihreällä sävyllä. "Tuo ei ole ainakaan venäläinen", oli joku valtuuskunnan jäsen kuiskannut tovereilleen. "Ei, mie oon Reitari Kittilästä", oli outo maalari kääntynyt vastaamaan vieraille. Leningradin-opintojen jälkeen Särestöniemi erosi SKP:stä, koska näkemänsä perusteella ei voinut enää uskoa reaalisosialismin kykenevät tekemään maailmasta sellaista kuin hän oli sosialismilta odottanut. Nykytermein ilmaistuna Reidar ryhtyi siirtymään punaisesta vihreään, joka silloin ei ollut puoluepolitiikan väri. Hänet tunnettiin Lapin luonnon puolestapuhujana ja erityisesti eläinten ystävänä.

Tunnettua on, että Kekkonen suosi Särestöniemeä vieraillen tämän luona ja myöntäen taiteilijaprofessorin arvonimen vuonna 1974. Voi olla, että Kekkonen piti Reidarin tauluista, kuten moni muukin viralliseen taide-eliittiin kuulumaton aikalainen. Tai voi olla, että Reidarin persoona valloitti seuramiehiä arvostavan seuramies-Kekkosen. On niinkin, että pohjoisen seudun huomioiminen myös kulttuurin saralla sopi keskustalais-kekkoslaiseen aluekehityspolitiikkaan. Erityisesti Meänmaan seutu, jonka välittömän lähipiiriin Kittiläkin kuuluu, oli kiitollista aluetta kohdistaa huomiota, koska sieltä oli vanhat luontaiset yhteydet Ruotsiin ja ylipäätään pohjoismaiseen kanssakäymiseen. Se sopi hyvin tavoitteisiin korostaa Suomen asemaa idän ja lännen välissä sijaitsevana puolueettomana maana.

"Tuhlaileva värivimma", millä ilmaisulla Ars kuvailee Särestöniemen 1960-luvun lopulta alkanutta maalaustyyliä, voidaan nähdä ehkä oikeammassa asiayhteydessään lappilaisena "action paintingina" - taannoin näkemäni elokuvataltioinnin perusteella Särestöniemen tapa maalata oli varsin fyysinen ja sopii hyvin tuohon rosenbergiläiseen termiin - jossa pimeän vuodenajan jälkeiset luonnon värit on tuotu esiin sillä voimalla, jolla kaamosta kammoksunut taiteilija on ne ottanut vastaan.

Lappilainen luonto tarjosi 1960-70-lukujen ruuhkasuomalaisille eksotiikkaa vähintään kotitarpeiksi. Se oli todennäköisesti tärkeä tekijä Särestöniemen suosion takana. Ilmaisutapa värimaailmoineen oli helppo tulkita mystiseksi, ja se myi.

Tämän vuosikymmenen alussa ilmestyneessä "Reidar Särestöniemen maailma" -kirjassaan taidehistorioitsija Juha Ilvas - joka toimii ymmärtääkseni taidehistorian kentällä establismentista sivussa, hiukan samantyyppisessä asemassa kuin Reidar aikanaan taiteen tekemisessä - kirjoittaa, miten "Särestöniemen maalauksissa voi nähdä suurina pintoina värejä, jotka löytyvät vain luonnon mikrokosmoksesta." Ehkä kysymys onkin enemmän ympäristöön liittyvien havaintojen tarkkuudesta kuin mystiikasta.

Satunnaisena taiteen harrastelijana näen Särestöniemen tyylissä yhteyksiä yhdysvaltalaiseen abstraktin ekspressionismiin tai eurooppalaiseen informalismiin. Paitsi että - maanmiestä on tietysti helppo kehua - Reidarilla on töissään usein enemmän ideaa - havaitsemista ja toteamista - ja vähemmän tarkoituksettomuuteen naamioitua selittämisen pyrkimystä kuin vaikka Pollockilla, jonka kernaasti luen myös suosikkieni joukkoon.

Hallintotieteen perusteiden tenttikysymyksiä ja -taktiikkaa

Tulkoon jatketuksi vanhaa tapaa ja julkaistuksi käydyn harrasteopintotentin kysymyksiä. Aika usein tähän blogiin löydetään googlettamalla tenttikysymyksiä-sanaa sisältävää hakufraasia. En näe kertaalleen käytettyjen kysymysten julkaisemisessa mitään pedagogisesti tai muutoinkaan arveluttavaa. Pari kertaa opinnoissani olen törmännyt siihen, että tentin pitäjä kierrättää samoja kysymyksiä - jälkimmäisen kerran niin kävi edellisvuonna kunnallisoikeuden kirjatentissä.

Tampereen avoimen yliopiston hallintotieteen perusteiden luentotentti oli peräti yhden kysymyksen laajuinen, ja senkin sai valita kahdesta vaihtoehdosta. Vaihtoehtoina oli (1) Taylorin tieteellisen liikkeenjohdon ja Mayon ihmissuhdepainotteisen johtamisteorian vertailu tai (2) Simonin perusteet väitteelleen sidotusta rationalismista hallinnollisessa päätöksentekoteoriassa. Oppialan kuvapatsasgallerian tietämyksen testaaminen lienee suosituimpia peruskurssien tenttiaiheita. Ennen tenttiä alakuppilassa teetä, juustosämpylää ja luentomateriaalia tankatessani olin päätynyt odottamaan ainakin Fayolin klassiseen hallintoteoriaan liittyvää kysymystä, mutta se tärppi oli huti.

Viidestä luentoillasta istuin paikalla vain kolme. Kaksi viimeistä, joissa käsiteltiin ainakin Herbert Simonin teorioita, jäivät Lapin matkan alle. Kaltaisteni lintsarien onneksi kurssilla on käytetty hienoilla ja vielä hienommilla verkkopedagogisilla ominaisuuksilla kyllästettyä Moodle-järjestelmää niinkin tehokkaasti kuin levypalvelimen virkaa toimittamaan - luennoitsijoiden PowerPoint-esitykset on voinut ladata sieltä itselleen.

Lukaisemieni monisteiden perusteella päätin vastata Simon-aiheiseen kysymykseen. Ajattelin, että kun kysymyksiä oli vain yksi, aikaa kaksi tuntia ja paperilla tila, odotettiin todennäköisesti vanhaa kunnon koulumaista esseetä. Vastausohjeessa kehotettiin käsittelemään aihetta aika- ja asiayhteyssidonnaisesti, joten koska en keksinyt kovinkaan montaa riviä kirjoitettavaa Simonin teeseistä sidotun rationaalisuuden puolesta, oli hyvä aloittaa Aristoteleesta ja edetä Weberin kautta frankfurtilaisiin ja lopulta kybernetiikkaan. Simonin tapauksessa oli aihetta nostaa esiin maanmiehensä Talcott Parsonsin nimi. Parsonsin kirjoituksiin sanotaan olevan hyvä vedota melkein missä tahansa 1950-luvun tienoilla angloamerikkalaisessa kulttuurissa vaikuttaneeseen yhteiskuntatieteelliseen kysymykseen liittyvässä asiassa, koska Parsonsin ajatukset tunnustetaan klassisiksi, mutta tuskin kukaan niitä varsinaisesti ymmärtää. Kiitollinen viittauskohde siis (sama pätee pitkälti Aristoteleeseen, mutta hän on tässä yhteydessä vähän turhan kaukaa haettu).

Toivon, että tenttejä tarkastaessaan professori pääsee naurahtamaan edes jokusen kerran etsiessään yhdestäkin huonolla ja pienellä käsialalla kirjoitetusta paperista, mitähän tässä varsinaisesti yritetään vastata.

Kiireettömiä sunnuntaitoimia

Yritimme perinteisellä tyylillä ja muutaman lämpöasteen pitovoiteella. Meno oli vauhdikasta, mutta ylämäissä valitettavasti väärään suuntaan. Viiden kilometrin jälkeen palasimme kotiin vaihtamaan suksia ja hiihtotapaa vapaalle. Aamupäivä oli houkuttanut kuntoradalle yllättävän paljon hiihtäjiä.

Päiväpuhteena sain pois käsistäni Rautatiemuseoiden ja harrastajien liiton tilintarkastuksen. Työnä tuo ei ole suuri, ja liiton nykyinen jämäkkä puheenjohtaja oli toimittanut tarpeellisen materiaalin hyvissä ajoin niin, että kiirekään ei tänä vuonna asian kanssa tullut. Ohessa tein OpenOfficen Calciin yksinkertaista tarkistustaulukkoa, jota tehdessä itse tilintarkastuskin sujui kuin itsestään. Sitten tankkaus perunamuusilla. Ja autoonkin polttoainetta.

Illalla ajelimme työväenopiston salille taiji-treeneihin. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt jo kolme viikkoa. Keskilinjaa ja muita hyviä oppeja tarvittiin kyllä Lapin laduilla ja mäissä.

Kevättalven sävyjä

Matkalla tuli nukuttua ilmeisesti liian pehmeissä vuoteissa. Tai sitten ehti muuten vain vieraantua toimistotuolista. Eilinen työpäivä nimittäin kävi selän päälle. Kotivuode tuntui kotoisan napakalta. Jossakin vaiheessa aamuyötä tuli ihmeteltyä, missä mahdetaan olla. Junassa, sanoi puolisoni minun väittäessä, että olemme yhä mökillä.

Aamupäivä meni mukavasti puolisoni vääpelöidessä ja minun varavääpelöidessä kahvia ja sämpylöitä Museoveturiseuran vuosikokoukseen. Kokouspaikkana palveli vaihteeksi peruskoulun yläasteen ruokala. Rautatieaseman tilat on vuokrattu yksityiselle muuhun käyttöön.

Kokouksessa osanottajia oli mukavasti puolitoista kymmentä. Ja yllätys oli odottamassa. Seura oli päättänyt myöntää edelliselle puheenjohtajalleen pöytästandaarin, jollaisia on jaettu hyvin säästeliäästi. Myöntää täytyy, että huomionosoitus oli tehdä sanattomaksi. On kai sitten niin, että jotakin hyvää on tullut tehdyksi talven 1990 jälkeen, jolloin yhdistykseen liityin.

Viime vuonna vaihdettiin puheenjohtajaa, kun olin toiminut tehtävässä 17 vuotta. Jarkko päätti rahastonhoitajan pestinsä tänään yhtä pitkän palvelusajan jälkeen. Kiitokset hänelle pitkästä työpanoksesta ja hyvästä yhteistyöstä. Hyvässä hoidossa seuran varat pysyvät jatkossakin. Vuoden tauon jälkeen hallituspaikka tuli taas kotitorppaan, ja uusi rahastonhoitaja on tarkan euron nainen.

Illalla lenkki leppeässä kevätsäässä kotoisella kuntoradalla, sauna ja yrttiperunoita uunissa. Radiossa alkupaloiksi jääkiekkokierros ja jälkiruoaksi Dvorákin Rusalka-ooppera.

Aika hyvä lauantaipäivä.

Tunturin laelta näkee kauas

Pohjoisen reissun viimeisen hiihtopäivän kunniaksi puolisoni ja minä hiihdimme Kukastunturille. Laki 474 metrin korkeudessa tarjosi mukavat näköalat sään pysytellessä aurinkoisena. Kamera tuli onneksi mukaan. Kukas on alueen seitsemästä tunturista toiseksi matalin ja ainoa, jonne ylläpidetään tavallisilla latusuksilla hiihdettävää latua.





Ylöspäin pääsee aina, mutta laskeminen on toinen juttu. Tunturiretken hankalin osuus oli alastulo. Latu oli hyvä, eikä vauhti yltynyt kohtuuttomaksi, mutta viima kävi varsin häijysti kasvoihin ja käsiin.

Seminaarin iltaohjelmassa takavuosien hiihtomies Isometsä luennoi terveysliikunnasta. Kun tuli kysymysten aika, kuulijat halusivat tietä erityisesti voitelu- ja hiihtotekniikkavinkkejä. Pentti ja minä pyysimme nimikirjoitukset suksiimme. Jos ei muuten niin kiusallamme, kun Fischer-tallin mies arvosteli Peltosia.

Työhyvinvointitoimintaa tunturissa

Paluu loman jälkeen työelämään on sujunut mitä pehmeimmin. Seminaari on ajoitettu omatoimista työhyvinvointitoimintaa ajatellen niin, että tietopuolista ohjelmaa on aamulla ja aamupäivällä sekä illalla pimeän laskeuduttua. Iltapäivällä voi tehdä vaikka hiihtolenkin tai käydä laskettelemassa (mahtaakohan kukaan puhua enää "slalomista"?). Lumikenkäilyäkin on ollut järjestäjän toimesta tarjolla kiinnostuneille. Aurinkokin on tavannut ilmestyä näkyviin parahiksi iltapäivän koittaessa.

Pitovoitelussa on hyväksi sekoitukseksi todettu Startexin -2 ... -6 celsiusasteen keleille tarkoitettu synteettinen kova voide riittävän monen kerrokseen - vanhan suosituksen mukaan kerros per 10 kilometriä - ja kuorrutukseksi ohuelti vastaavan kelin tervavoidetta. Pitopuoli riittää, eikä luisto häiriinny kohtuuttomasti, vaikka lumen lämpötila muuttuu melkoisesti noustaessa ylös tunturin rinteelle ja taas laskettaessa sieltä alas.

Matka kämpältä seminaaripaikalle sujuu parhaiten hiihtämällä. Suksilla "töihin" tuleva on jaksanut huvittaa ja hämmästyttää seminaaripaikalla majoittuvia. Minusta tuo liikkumistapa soveltuu hyvin vuodenaikaan, paikkaan ja seminaarin yleiseen kontekstiin. Matka on lyhyt, mennessä pelkkää nousua, mutta paluu sujuu sitäkin vauhdikkaammin. Täytyy vain huomata jarruttaa oikeassa kohdassa mäkeä. Täysikuu huolehtii valaistuksesta iltaluentojen päätyttyä.

Alpo on tärkeällä asialla. Eikö kysyntää työkykypassin tapaiselle sovellukselle olisi myös aikuisväestön kohdalla, kysyin. Lupasivat käsitellä asiaa heti seuraavassa kokouksessaan.

Teknillistä asennustoimintaa on tullut harjoitettua kollegan kommunikaattorin kanssa. Symbian-laitteiden kanssa olen toiminut hyvin vähän, mutta järeää asiantuntemusta löytyi sähköpostin välityksellä. Kiitokset Linnainmaalle!

Mökistä rivitaloon

Aamulenkki luisteltiin vielä Ylläsjärven puoleisilla huippuladuilla, mutta sitten vaihdoimme majapaikkaa maaseutumaisista mökkioloista Äkäslompolon laitamien suburbaaniin sykkeeseen ja rivitalonpätkään. Asiallinen paikka tämäkin maja on. Tosin DNA-mokkula löysi tunturin toisella puolella EDGE - ajoittain jopa 3G-tasoisen - yhteyden, kun täällä bitti liikkuu vain GPRS-nopeudella. Voi olla, että sijainti Kuertunturin katveessa liittyy asiaan.

Minulla alkaa tulevalla viikolla työseminaari ammattikoulujen kulttuuri- ja liikuntaliiton leirikeskuksessa, ja mikä parasta, puolisollanikin oli tilaisuus tänäkin talvena jäädä vielä vajaaksi viikoksi pohjoiseen.

Voi olla, että hiihtämään ei ensi viikolla ehdi samaan tahtiin tällä, mutta kun tilaisuus tulee, ei latu kaukana ole. Edellisessä majapaikassa hoidettu latu oli muutaman kymmenen metrin päässä. Siitä on sijainnin vaikea muuttua paremmaksi, ajattelin. Kunnes totesin, että täällä latu kulkee muutaman suksen mitan päässä talosta.

Viime talvena majapaikan vaihtopäivänä ajelimme maamme rataverkon pohjoispään maisemia katsomassa. Ne tuskin ovat vuodessa paljon muuttuneet, joten nyt käytimme väliajan käymällä Kittilässä osuuskaupassa, ja paluumatkalla pikkuteiden kautta poikkesimme Särestössä kaakaolla ja kampanisulla. Reidar Särestöniemi - jonka taidehistorian kansallinen kaanon sujuvasti sivuuttaa, ainakin sen perusteella, mitä muistan muutaman vuoden takaisista taidehistorian harrasteopinnoistani - oli mielenkiintoinen kuvataiteilija . Päätimme tutustua hänen elämäntyöhönsä ja sen tärkeään luomisympäristöön toisella kertaa ajan kanssa.

Iltalenkin jälkeen suihku riitti. Sähkösaunoa saa tarpeeksi kotonakin. Televisio avattiin, kun ollaan sentään melkein taajamassa. Tarjolla on ainakin urheilua.

Vohvelia ja jäkälää

Puolisoni ja minä emme ehkä ole pohjoisen matkailuyrittäjien unelmalomalaisia. Paikallisiin palveluihin majoituksen lisäksi ei ole juurikaan tullut rahaa käytettyä, mitä nyt ajantasainen latukartta ja ladunhoidon tukitarra on ostettu.

Ruokahuolto pelaa Hämeenlinnan automarketista mukana tuodun ruokakorin turvin. Mutta minkäs teet, kun hiihtäessä tulee nälkä ja yhdessä tehty kotiruoka ruoka maistuu parhaalta.

Tänään käytettiin paikallisia ateriapalveluita latukahvilassa vissypullon ja vohvelien verran. Pihamaan tarhaporoilla oli iltapalajäkälän aika.

Sauna lämpimäksi, kun puulämmitteiseen vielä oli mahdollisuus.

Hiljaisia ja vilkkaita latuja

Eilen hiihtelimme pääosin Kittilän kunnan puolella. Tasainen latuprofiili houkutti vapaalle tyylille. Kotona kuntorataa tulee kierrettyä usein luistelemalla, mutta pidempiä lenkkejä ei sillä hiihtotavalla ole tullut tehtyä aikoihin. Reilut 35 kilometriä tuntuivat hartioissa ja takapuolessa. Edellispäivän ja -yön lumisateiden jälkeen kelpasi luistella latukoneen tasoittamalla neitseellisellä uralla. Hiihdimme koneen kiinni, kun kuljettaja oli lounastauollaan matkan varrelle osuvassa erämaamajoituspaikassa. Vietimme taktisen odotteluhetken pihamaan kappelissa keksin ja mehun sekä pipon ja hanskojen kuivattelun merkeissä päästääksemme koneen raivaamaan uraa edellä. Latuverkoston itäisen osan reiteillä ei monia menijöitä näkynyt.

Tänään aurinko näyttäytyi hetkiseksi, kun hiihdimme Ylläsjärven puolelta Kellostapulinkurun kautta tunturin toiselle puolelle. Kännykkää parempaa kameraa ei valitettavasti vyölaukkuun tullut pakattua. Auringossa kylpevä, pilvien kruunaama huippu olisi ollut hauskaa ikuistaa. Kurun nousuissa alkoi nestevajaus vaivata. Kotipihan loppukesän sato termospullossa on hyvä matkaeväs.

Näillä reiteillä, ehkä hankalahkoa kurun läpi kulkevaa latua lukuunottamatta, hiihtäjiä on ollut runsaasti.

Poikkesimme tunturia kiertävältä perusreitiltä sen verran, että tutustuimme luontokeskus Kellokkaaseen. Peräpohjolan luonnon ja kulttuurin yhtymäkohtia esittelevä perusnäyttely oli jonkinlaista minimalismia tavoittelevaan museoiden tavanomaiseen nykysuuntaukseen verrattuna runsas. Paikallisella murteella toteutetut tekstitaulut olivat kerrassaan mainio idea. Sanoisin, että näyttely on tähän saakka näkemistäni mikrohistorialliseen näkökulmaan pyrkivistä museonäyttelyistä paras. Yhden miehen kertomukseen ei ole yritetty mahduttaa sen paremmin mukaansatempaavuuteen pyrkivää juonta puhumattakaan koko maailman- tai edes Suomen historiasta, mutta sitäkin enemmän historian pitkän keston ilmiöitä ja ihmisen havaintoja niistä. Syystä tai toisesta minulle tuli mieleen koulussa englannintunnilla luettu Hemingwayn "The old man and the sea". Ehkäpä meänkielistä kertojahahmoa ja Hemingwayn kalastajaa yhdistää tietynlainen sanoja ja pintatasoa syvemmällä asuva suvaitsevaisuus erilaisia havainnoitavia ilmiöitä kohtaan.

Tänään hiihtotapamme oli perinteinen. Perinteellä jatkettiin, kun sauna pantiin illalla lämpiämään. Pelkän saunan varaan ei kuntoilijankaan lihashuoltoa pidä laskea. Hyvä tovi ilta-ajasta tulee vietettyä venytellen ja toinen toiselle hierontapalvelua tarjoten.

Tuima tunturin tuuli

Aurinkoisen viikonlopun jälkeen lomamaanantai valkeni lumitihkuisena. Tunturiseudulle oli ennustettu kovaa tuulta ja tihenevää lumisadetta, joten lähdimme suksille melko aikaisin.

Korkeammalla viima kylmäsi kasvoja, ja hiljaisemmilla laduilla hiihtäminen oli raskaamman puoleista. Sen sijaan suosittuja latuja, niitä joilla liikkuvat tunturin molemmin puolin majoittuvat lomailijat, kymmenet ja taas kymmenet suksiparit pitivät puhtaana ainakin nyt, kun lumisade ei sentään tuiskuksi yltynyt. Lenkiltä palatessa asu oli märkä sisä- ja ulkopuolelta ja parta huurussa.

Illansuussa piti autoilla tunturin vilkkaammalle puolelle urheiluliikkeeseen. Sauvojeni lenkit ovat osoittaneet uhkaavia loppuunkulumisen merkkejä. Vastahan niillä oli hiihdetty vajaat 20 talvea. Noinkin vanhoihin porkkiin sopivia lenkkejä löytyi, joten eiköhän sauvoille tullut vitosella mukavasti käyttöaikaa lisää.

Harvoin tulee asioitua liikkeessä, jossa myyjiä olisi yhtä tiheästi asiakkaista palvelemassa. Sesongista otetaan kaikki irti. Kaksi pakkaskelin tervavoidepurkkia, hollolalaista, tarttui myös matkaan. Toivottavasti tarttuu latuunkin niillä keleillä, joilla tervan pitokykyä tarvitaan.

Pohjoisemmilla lumilla

Kotipuolessakin on ollut ihan kelvollinen talvi, kun se aikanaan alkuun pääsi, mutta niin vain pohjoinen veti puoleensa. CEmt-makuuvaunun hytti kaikessa muovisessa tunnelmassaan ruskeine seinineen ja oransseine pesualtaineen on viehättävä aikamatka 1970-luvulle. Tuollaisena vaunun muistan vaikkapa kesältä 1979, kun perheemme matkasi pohjoiseen hetkiseksi asettunutta sukulaismiestä tervehtimään. Silloin matkaa oli jatkettava kumipyörillä jo Rovaniemeltä.

Makuuvaunujen uusikaupunkilaiset Uuvi-huovat on kuitenkin vuosien saatossa vaihdettu, arvatenkin allergiaystävällisempiin petivaatteisiin. Tampereelta kyytiin tulleet autot pääsivät sentään viettämään yötään 2000-luvun tekniikkaa edustavan Hccmqqr:n suojiin.

Suksi luistaa, valitettavasti välillä myös taaksepäin. Ladut ja maisemat ovat ensiluokkaisia, mutta kova lumi kuluttaa pitovoiteen nopeasti.

Kaksitahtiset moottorikelkat, joita on yhä yllättävän paljon, pitävät kelkkaurien läheisyydessä huolta siitä, että puhtaanilmanmyrkytyksestä tai hiljaisuuteen hukkumisesta ei ole vaaraa. Ylläksen hiihtokeskus sai alkutalvisessa Tekniikan Maailman hiihtokeskustestissä moitteita varomattomista moottorikelkkailijoista. Kritiikki tuntuu oman kokemuksen pohjalta kohtuuttomalta, koska risteävät kelkkailijat ovat antaneet hiihtäjille tietä mallikelpoisesti. Toisaalta testi oli kai tehty viime talven pääsiäissesongin aikaan, ja sesonkiajoilla on tapana houkutella vähemmän osaavatkin harrastelemaan vauhtilajeja.

Vuokraamassamme mökissä on televisio, mutta harvinainen mediaherkku ei ole innostanut televisiottomia sitä avaamaan. Radio riittää hyvin. Kotiuduimme päivän hiihtolenkiltä parahiksi maailmanmestaruuskisojen miesten 50 kilomerin hiihdon loppuvaiheita kuulemaan. Olen joskus kuullut juuri 50 kilometrin hiihtoa sanottavan tylsimmäksi penkkiurheilulajiksi. Minusta se on ainakin radiosta kuunneltuna mukaansatempaavampaa kuin vaikkapa sinänsä hienot joukkuepelit. Makuasioitahan nämä ovat.

Toista tarjolla olevaa luksusta, puulämmitteistä saunaa, sen sijaan tuli tänään hyödynnettyä. Hyviä sähkösaunojakin on, kuten vaikkapa veturitallin paksujen kiviseinien sisään rakennettu, mutta puulämmitteinen on aina puulämmitteinen.