Hallintotieteen perusteiden tenttikysymyksiä ja -taktiikkaa

Tulkoon jatketuksi vanhaa tapaa ja julkaistuksi käydyn harrasteopintotentin kysymyksiä. Aika usein tähän blogiin löydetään googlettamalla tenttikysymyksiä-sanaa sisältävää hakufraasia. En näe kertaalleen käytettyjen kysymysten julkaisemisessa mitään pedagogisesti tai muutoinkaan arveluttavaa. Pari kertaa opinnoissani olen törmännyt siihen, että tentin pitäjä kierrättää samoja kysymyksiä - jälkimmäisen kerran niin kävi edellisvuonna kunnallisoikeuden kirjatentissä.

Tampereen avoimen yliopiston hallintotieteen perusteiden luentotentti oli peräti yhden kysymyksen laajuinen, ja senkin sai valita kahdesta vaihtoehdosta. Vaihtoehtoina oli (1) Taylorin tieteellisen liikkeenjohdon ja Mayon ihmissuhdepainotteisen johtamisteorian vertailu tai (2) Simonin perusteet väitteelleen sidotusta rationalismista hallinnollisessa päätöksentekoteoriassa. Oppialan kuvapatsasgallerian tietämyksen testaaminen lienee suosituimpia peruskurssien tenttiaiheita. Ennen tenttiä alakuppilassa teetä, juustosämpylää ja luentomateriaalia tankatessani olin päätynyt odottamaan ainakin Fayolin klassiseen hallintoteoriaan liittyvää kysymystä, mutta se tärppi oli huti.

Viidestä luentoillasta istuin paikalla vain kolme. Kaksi viimeistä, joissa käsiteltiin ainakin Herbert Simonin teorioita, jäivät Lapin matkan alle. Kaltaisteni lintsarien onneksi kurssilla on käytetty hienoilla ja vielä hienommilla verkkopedagogisilla ominaisuuksilla kyllästettyä Moodle-järjestelmää niinkin tehokkaasti kuin levypalvelimen virkaa toimittamaan - luennoitsijoiden PowerPoint-esitykset on voinut ladata sieltä itselleen.

Lukaisemieni monisteiden perusteella päätin vastata Simon-aiheiseen kysymykseen. Ajattelin, että kun kysymyksiä oli vain yksi, aikaa kaksi tuntia ja paperilla tila, odotettiin todennäköisesti vanhaa kunnon koulumaista esseetä. Vastausohjeessa kehotettiin käsittelemään aihetta aika- ja asiayhteyssidonnaisesti, joten koska en keksinyt kovinkaan montaa riviä kirjoitettavaa Simonin teeseistä sidotun rationaalisuuden puolesta, oli hyvä aloittaa Aristoteleesta ja edetä Weberin kautta frankfurtilaisiin ja lopulta kybernetiikkaan. Simonin tapauksessa oli aihetta nostaa esiin maanmiehensä Talcott Parsonsin nimi. Parsonsin kirjoituksiin sanotaan olevan hyvä vedota melkein missä tahansa 1950-luvun tienoilla angloamerikkalaisessa kulttuurissa vaikuttaneeseen yhteiskuntatieteelliseen kysymykseen liittyvässä asiassa, koska Parsonsin ajatukset tunnustetaan klassisiksi, mutta tuskin kukaan niitä varsinaisesti ymmärtää. Kiitollinen viittauskohde siis (sama pätee pitkälti Aristoteleeseen, mutta hän on tässä yhteydessä vähän turhan kaukaa haettu).

Toivon, että tenttejä tarkastaessaan professori pääsee naurahtamaan edes jokusen kerran etsiessään yhdestäkin huonolla ja pienellä käsialalla kirjoitetusta paperista, mitähän tässä varsinaisesti yritetään vastata.