Viikonloppu Turussa

Työläiden työviikkojen päälle on varsin rentouttavaa viettää viikonloppu hyvässä seurassa Turussa. Pienoisrautatienäyttely VPK:n talolla - lienee komein juhlahuoneisto, jossa olen päässyt käymään - oli matkan varsinainen teema, mutta oheisohjelmaakin mukaan mahtui.

Puolisoni ja minä menimme kaupunkiin jo perjantaina. Tarkoituksenamme oli osallistua illalla Mikaelinkirkossa Metallimessuun, mutta se oli sairaustapausten vuoksi peruttu. Niinpä käännyimme tihkusateisessa illassa vastakkaiseen suuntaan tuomiokirkolle, jossa Turun filharmoninen orkesteri yhdessä Chorus Cathedralis Aboensis -kuoron ja virolais-latvialaisten solistien kanssa esitti Mozartin Requiemin, Pärtin Cantuksen sekä ainakin meille vähemmän tunnetun latvialaisen nykysäveltäjän Peteris Vasksin teoksen Dona nobis pacem. Kaksi viimeksimainittua kuuluvat epäilemättä siihen musiikkityyliin, josta joku kulturelli musiikkitoimittaja taannoin radiossa käytti nimitystä uusavuton musiikki. On totta, että Arvo Pärt ja hänen hengenheimolaisensa käyttävät jo ammoin kehiteltyjä keinoja saada musiikki kuulostamaan miellyttävältä. He tekevät sen hyvin, ja aivan kuin älykkötoimittajien kiusaksi, saavat monet pitämään musiikistaan enemmän kuin siitä musiikista, josta älykkötoimittajien mielestä tulisi pitää.

Mikaelinkirkossa en ollut ennen käynyt, mutta sekin puute tuli korjattua sunnuntaiaamun jumalanpalveluksessa. Suunnittelijastaan huolimatta hieman eri tyyppinen kuin Tampereen tuomiokirkko, mutta yhtä hieno.

Pienoisrautatienäyttelyssä me 1:1-kaluston harrastajat emme esitelleet pienoismalleja, vaan harjoitimme lähinnä varainkeruu - ja markkinointitoimintaa. Viimeksimainitulla ei ole syyskaudella kovin suurta merkitystä, koska oma museomme on talvisin suljettu. Mutta kirjoja ja pikkutilpehööriä myymällä saimme kartutettua yhdistyksen kassaa muutamalla sadalla eurolla tulevaa toimintakautta varten. Taloudellinen taantuma ei vielä näkynyt harrastetuotteiden myynnissä. Lieneekö osansa sillä, että viime kuukausina rautatiehistorian ystäviä on hemmoteltu useilla mitä näyttävimmillä uusilla kuvakirjoilla, joita ei vielä jokaisen hyllystä löydy. Parahiksi näyttelyyn oli julkaistu myös näitä loistopainoksia mustavalkoisempi ja tekstipainotteisempi teos Leveät kiskot - Suomen yleiselle liikenteelle avatut leveäraiteiset yksityiset rautatiet, jota on odotettu ainakin vuosikymmen.

Näyttelyn varsinaisen aihepiirin tarjonnasta näyttävimpiä oli isäntäyhdistyksen oma rata. Muita suomalaismaisemia ei nyt juuri nähty. Kansainvälistäkin kuuluisuutta saavuttanut pääkaupunkiseudun harrastajien Löylymäki ei enää poistu kotikulmiltaan, eivätkä tamperelaisten Lielahti tai muut huippudioraamat ole kiertäneet näyttelyissä enää vuosiin.

Paheita harrastettiin kohtuudella. Museoveturiseuralaisten joukolla käytiin lauantai-iltana maistelemassa Vanha koulu -panimoravintolan tarjontaa parin tuopin verran - eikä käsite "pari" jäänyt lainkaan epämääräiseksi. Vaikka jatkettiin vielä hotellille maailmaa parantamaan, oltiin aamulla täydessä näyttelyvalmiudessa.

Hieno viikonloppu, mistä kiitokset näyttelytapahtuman järjestäjille ja oman yhdistyksen talkooväelle. Taas kerran.