Mieluummin lankaa kuin ilman

Telia-Sonera Oyj:n aikeet pakottaa syrjemmällä asuvat käyttämään langatonta "laaja"kaistaista verkkoyhteyttä langallisen laajakaistan sijasta on herättänyt ymmärrettävää vastustusta maaseudun asukkaiden keskuudessa. Langattomuus on hieno asia siellä, missä se toimii, ja esimerkiksi pääratojen varsilla Sonera onkin vahvoilla verrattuna joihinkin kilpailijoihinsa.

Ongelma voidaan tiivistää siihen, että se, mikä tällä rintamailla on 3G tai 2,5G, on toisaalla paljon vähemmän.

Maaseudulla verkkoyhteys on monille käyttäjille ensisijaisesti työkalu. Maatalousyrittäjien kohdalla asia korostuu. Yrityksen kuin yrityksen on oltava yhä verkostoituneempi , myös kirjaimellisesti. Siksi toimintavarmuus on tärkeää, ja langallisten yhteyksien luotettavuuteen päästään langattomilla yhteyksillä harvoin edes Ruuhka-Suomen tiheimmän tukiasemaverkon alueella. Toinen ongelma liittyy kaistanleveyteen ja sitä kautta tiedonsiirtokapasiteettiin: vaikka maaseudun hyötykäyttäjä ei tarvitsekaan yhtä paljon megahertsejä kuin urbaani vertaisverkkofakiiri, on langattomien yhteyksien tarjoama kaista harvan tukiasemaverkon alueella kovin kaita. Perinteisellä analogisella puhelinmodeemillakin päästäisiin samoihin tiedonsiirtonopeuksiin, mitä langaton "laaja"kaista maaseudulla tarjoaa.

Muistan, miten joskus 1980-1990-lukujen taitteessa Tekniikan Maailmassa kerrottiin, kuinka hieno liikkuva toimisto saadaan aikaan yhdistämällä NMT-matkapuhelin kannettavaan tietokoneeseen. Maaseudun asukas voi koska tahansa hankkia kannettavan tietokoneen, joka eroaa Mooren lakia noudattaen - usein sen ylittäen - tuolloisesta mallista, mutta johtava verkko-operaattori on tarjoamassa hienoilla nimillä kuorrutettuja 80's-90's-suorituskykyä edustavia ratkaisuja.