Karsintavaiheen alkusoitto?

Jokunen päivä sitten radiossa - työmaalla pidän huoneessani lähes aina auki radion yleisohjelmaa - esiteltiin uutta kotimaista kaunokirjallisuuden tuotosta, Maarit Verrosen romaania "Karsintavaihe". Luultavasti toimittaja oli ottanut lukunäytteiksi kirjan raflaavimpia pätkiä ja nostanut esiin omasta mielestään merkittäviä asioita. Pelkän radio-ohjelman perusteella arvioni on tietenkin täysin väärä, mutta minulle jäi mielikuva Arto Salmisen inhorealistisen "Paskateorian" toisinnosta, joka on maustettu irti turhasta realismista reilulla annoksella orwellilaista dystopiascifiä. Palaan asiaan, jos uutuus tulee joskus luettua.

Päivä tuli vietettyä seminaaritunnelmissa Järvenpää-talossa. Matkalla näin Riihimäen ratapihalla sinikoppisen Fh-vaunun. Mikähän moinen mahtaa olla?

Jos kuukausi sitten ammatillisen koulutuksen seminaarissa esitelmöijien kalvot olivat samoja työvoimapulaennusteita kuin koko nousukauden ajan, kenties höystettynä irrallisella lauseella mahdollisesta taantumasta, myönnettiin opetusministeriöstäkin nyt, että uusiksi olivat menneet. Heti kärkeen EK:n nokkamies Fagernäs - esiintymiseltään varsin miellyttävä herra - tykitti tiiviiseen tahtiin kaavioita, joiden perusteella työelämältä edellytetään joustoja, joustoja ja vielä vähän joustoja. Ehkä koulutusjärjestelmänkin olisi syytä panostaa oikeanlaiseen asennekasvatukseen?

Toisaalta terävimmän huippuosaamisen houkutteluun ei riitä pelkkä ruhtinaallinen palkka. Tarvitaan jotain makeampaa.

Poliittisesti ohjatun asuntotuotannon tulisi keskittyä tuottamaan sellaisia asuntoja, jotka mahdollistavat majoittumisen joustaville palkansaajille siellä, missä työtä kulloinkin on.

Osaaminen ja varsinkin osaamisen osoittaminen - muutaman vuoden takaisin muotitermein osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen - on niin tärkeää, että tulevaisuuteen kuuluu valtakunnallinen tietopankki, jonne yksilöiden osaamisesta kertovat dokumentit tallennetaan tarvittaessa tutkailtaviksi.

Uutuusromaanissa kuulemma kerrottiin kaikenkattavasta työntekijöiden luokittelujärjestelmästä, alemmilla luokituksilla työskentelevien kasarmiasuntoloista ja eliitin luksuksesta.

Ehkä silti on niin, että meikäläisen yhteiskunnan normaalioloissa yksilön asemaa heikentävät muutokset ovat sen verran hitaita, että teknologian kehittymisen ja yleisen hyvinvoinnin kasvun aiheuttamat myönteiset vaikutukset kompensoivat kielteiset kehityssuunnat.