Jarruvikaisella junalla kampela-apajalle

Aamun IC² 164 kulki vajaan tunnin myöhässä. Kuulemma jarrut eivät irrottaneet kunnolla, ja matkavauhti oli pidettävä verkkaisena. Helsingin päässä kerrottiin lumen häirinneen vaihteita. Pääradan lähiliikenteessä ainakin I-junat oli jätetty kokonaan ajamatta, ja kaukoliikenteenkin vuoroja peruutettu. Talvi yllätti junailijat jokavuotiseen tapaansa.

Kokouslounaalla AEL:ssä en valinnut kasvislinjaa, kuten tapani on, vaan ylensöin kampelaa. Näytti herkulliselta ja olikin. Mutta liika on liikaa.

Kampelasta muistuu aina mieleeni kouluajoilta Mika (tai Marko tai Tero tai kuka olikaan tuo saksan oppikirjojen sankari, johon oppineet oppikirjantekijät katsoivat poikaoppilaiden olevan hyvä samaistua). Hän tilasi aterialla die Seezung ja piiritti Monica-nimistä (tai Ursula tai Christina tai jotain sinnepäin) tyttöä, joka ist nicht sehr pünktlich. Minulla muuten oli tapana nimetä saksan ainekirjoitustehtävissäni mieshenkilöt Korkeajännityksestä lainatuin nimin. Saksalaiseni olivat lyhyen ytimekkäästi Kurt Meyereitä ja Hans Langeja.

Kampelan kosto ilmeni hillittömän janon muodossa, ja kotimatkalle piti ostaa sitruunainen vissypullo evääksi. Paluujuna oli jo melkein aikataulussaan.

Iltaohjelmassa oli neljä kierrosta kuntorataa hyvässä seurassa vapaalla tyylillä. Eilisiltainen lumisade oli tehnyt tehtävänsä. Raskaaltahan tuo silti tuntuu. Ja vieläkin janottaa.