Hikinen lomamatka

Olemme puolisoni kanssa viettämässä muutamaa lomapäivää urheiluopistolla. Tykästyimme paikkaan edellistalven hiihtolomalla, eikä tämä lainkaan hassumpi kesälläkään ole.

Leipätyön puolesta olen jossakin yhteydessä kuullut, että täällä ei enää panosteta kovin paljon liikunta-alan ammatilliseen koulutukseen. Pääpaino on eri lajien seuroille ja harrastajaryhmille sekä tavalliselle kansalle tarjottavissa palveluissa. Täällä on lomanviettäjien lisäksi näkynyt melkoisia joukkoja juniorijalkapalloilijoita, -judokoita ja -taitoluistelijoita sekä jonkin lajin venäläisiä taitajia ja armeijan urheilukoulun miehiä. Ylläpitäjät aikovat kuulemma purkaa vanhan yleisurheiluhallin ja rakentaa paikalle majoitustiloja. Kertoo paljon siitä, mihin urheiluopistojen rahoitus yhä enemmän nojautuu. Sen paremmin asiaa tuntematta vaikuttaa siltä, että Nastolassa keskitytään yleisurheilun sijasta enemmän mm. palloilulajeihin, kun taas yleisurheilijoita palvelevat enemmän esimerkiksi Eerikkilä ja Kuortane.

Tekemistä on tarjolla pitkin päivää ja toisin kuin talvireissulla, olemme osallistuneetkin aika ahkerasti. Talvella kutsuivat hiihtoladut jumppasaleja enemmän. Nytkin on hiukan kummastuttanut ohjelman sisätilapainotteisuus, mutta ehkä on yhtäältä niin, että enemmistö asiakaskunnasta preferoi sisälajeja ja toisaalta ne ovat vähemmän säiden armoilla kuin ulkolajit. Esimerkiksi kaipaamaamme kiintorastiverkostoa ei maastoista tänä kesänä löydy. Mutta sauvakävely, johon otin ensimmäistä kontaktia, on ihan fiksu tapa kulkea. Kunhan ensin ymmärtää katsoa kalenteria, todeta että lunta ei ole eikä latuakaan ja jättää odottamatta työnnön jälkeistä liukua. Ei ihme, että monet ovat lajiin viime vuosina hurahtaneet.

Ohjatut aamu- ja iltapäivätreenit ovat jumppapainotteisia. Musiikin tahdissa harjoitettava liikunta lienee enemmän naisten heiniä ja heidän ehdoillaan tehty, mutta kyllä rumempaa sukupuoltakin kiitettävästi saleissa koikkelehtii. Minulla ei ole sen pahemmin osaamista kuin estojakaan, joten mukana ollaan. Kysyessäni ballerinalta, joutuuko hän häpeämään puolisoaan hän vastasi diplomaattisesti, että ei, koska asenne on tärkein :-)

Blogiini johdattaneista hakusanoista jo jonkin aikaa on etu- ja sukunimeni jälkeen suosituin ollut "flexibar". Kyseessä on edellisellä käynnillä kokeilemamme veikeä vetkutin, yksi kuntoiluvälineiden loppumattomassa kirjossa. Taisin kirjoittaa siitä jotakin edellistalvena. Kotiin en ostaisi, mutta täällä tuli taas heiluteltua sitäkin.

Tänä aamupäivänä tutustuimme ensimmäistä kertaa touhuun nimeltä boxingjumppa, joka tunnettaneen kaupallisemmilla tahoilla "body combatin" nimellä (voin olla väärässä nimitysten suhteen, asiaa en sen paremmin tunne). On myönnettävä, että oudolta tuntui, miten pintapuolisesti kamppailu-urheilutyyppisessä liikkumisessa tekniikoiden oikeellisuudella ei näyttänyt olevan oikeastaan mitään merkitystä. Ei sillä, että sellaisia olisi ollut mahdollisuuttakaan yksittäisessä treenissä opettaa. Mutta siinä, missä esimerkiksi taijissa tai judossa haetaan täydellisintä ja/tai toimivinta liikettä tai liikkumisen tapaa, tässä kamppailulajeista ideansa lainaavassa puuhassa homman nimi näytti olevan yksinkertaisesti se, että mennään täysillä ja hiki lentää. Mikäs siinä, kuntoiluna epäilemättä tehokasta. Luin sykemittarista kierrosluvun 175, joka taisi vielä noustakin, kun Duran Duranin tahdissa oikein innostui jalkaa nostamaan ja huitomaan.

Pitäisi tosin ymmärtää, että 37-vuotiaana ei ole enää 22-vuotias, ja edes kohtuullisen notkeuden eteen olisi tehtävä ihan oikeasti töitä. Potku tai paremminkin jalan huitaisu ei ollut korkea, mutta tukijalan reidestä lihas muljahti. Ei se heti pahalta tuntunut, eikä turvotusta tai muita revähtymäoireita ole ilmennyt, mutta tulihan muistutus siitä, että kaikkien kehon kohentamistarpeiden joukossa liikkuvuuden lisääminen kuulunee kärkipäähän.