Talkookauden avaus

Kiitos Ilkan, ei mennyt kauaa, kun veturitallin puhelinlinjoilla - niin yleisellä kuin ikivanhaa perua olevalla VR:n linjallakin - signaali taas kulki. Tl-Tku-radan perusparannustöihin tulleet, tallin nurkalle entiselle polttoaineenjakopaikan raiteelle tuotuihin BXE-vaunuihin majoittuneet, ratayhtiön miehet olivat lankapuhelinyhteyttä tarvitessaan kytkeneet tallin omat kaapeliparit hiukan huolimattomasti vaihtaessaan "erotusriman" hiukan edellistä isompaan (erotusrimana - se kaiken uhalla kerrottakoon - toimii vanha kunnon sokeripala). Sattuuhan sitä.

Nykypäivänä, jona raha on oletusarvoinen vastine mille tahansa asialle, on mukavaa, kun on tilanteita, joissa jokin vaihtaa omistajaa sekä vanhan että uuden omistajan kokiessa hyötyvänsä. Taannoin Esko toimitti ylimääräisiksi käyneet sermit Uudeltamaalta Hämeeseen, mistä suuri kiitos. Lohjan kaupungin tekninen toimi oli tyytyväinen päästessään eroon hankalahkosti hävitettävästä materiaalista, ja Museoveturiseura ilahtui, kun ei joutunut lähtemään sermiostoksille. Taannoiseen äijäkeskusteluun viitaten tällainen toimintatapa on minusta lähellä asian ydintä. Ei tarvita turhaa käyttäytymisprotokollaa eli muodollisia vaihdon välineitä tai muita kekkeruusismeja. (Tosin ehkä on myös asioita, joiden suhteen voisi jälkipolvia ajatellen olla hyvä, jos niitä ei olisi sovittu pelkästään äijjjjjien kesken, vaan jotakin olisi kirjattu paperille. Tarkoitan asioita, joiden painoarvo mitataan vähintään tonniluokassa ja joiden kohdalla esimerkiksi siirrettävyys tai ympäristönäkökohdat eivät ole itsestäänselvyys.)

Viimeksimainittuun liittyen, ei kukaan tarvitsisi ehtaa tamperelaista laatutyötä edustavaa dieselveturia? Vain yhden omistajan käytössä ollut. Kahdet renkaat (= neljä akselia). Piäntä laittoo vaatii se vaan; sitten paanalle rassailemaan.

Sermit saivat jalat tuumaisesta painekyllästetystä, jota löytyi muutaman vuoden takaisen talkooaktiviteetin jäljiltä verstaspilttuusta juuri sopiva määrä. Ruuveja vain nimeksi. Shoppailemaan lähetetty retkikunta sai maatalousliikkeeltä vastustamattoman tarjouksen myös akkuporakoneesta, ja sellainen hankittiin. Tällaista nykytekniikkaa ei tallin työkalukaapissa ole ollut: onhan sorvimmekin tyyppikilvessä vuosiluku 1892. Akun latausta ei kaupan päälle saatu, joten tänään ruuvit kierrettiin edelleen verkkovirran vauhdilla.

Saunaan en jäänyt. Toivottavasti makkara teki kauppansa. Ensi lauantaina uudestaan.