Oppineisuuden osoittaminen

Viime viikonlopun seurakuntavaalien johdosta saan kiittää kaikkia neljää äänestäjääni. Kiitos te kaikki. Ei siis ollut minun heiniäni se luottamustoimisarka. Kirjoittamistauko ei ole johtunut pelkästään tuosta järkytyksestä, vaan puuhista, joita työmaa on tarjonnut tietokoneasentajan ammattitutkinnon näyttöjen parissa. Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa aikuiset ovat suorittaneet tutkintonsa näyttöinä - ammattialaan liittyvien ja arvioitavien käytännön työtehtävien suorittamisella - jo toista vuosikymmentä. Nuorisopuoli tulee kovaa vauhtia perässä.

Lähiverkkotekniikan tutkinnonosan näyttötehtävä - eli tutkintotehtävä, kuten uudelleen muotiin tullut termi kuuluu - oli suunnilleen seuraava:

Asiakas tarvitsee Ethernet-verkon erikseen sekä henkilökunnalleen että asiakkailleen. Hänellä on seuraavat kriteerit verkkoa varten:

• asiakas- ja henkilökuntaverkko on erotettava toisistaan


• molemmista verkoista on päästävä Internetiin


• asiakasverkkoon on voitava liittyä myös suojatun langattoman verkon kautta


• molempiin verkkoihin kaapeloidaan työpisterasiat.

Tehtävänanto ei ole sanatarkka, mutta tuon monisanaisempi se ei juuri ollut. Ei tietokoneasentajan sovi odottaakaan kovin yksityiskohtaista tehtäväkuvausta, sillä kukapa sen hänelle osaisi kertoa. Työn tilaaja tietää parhaimmillaankin vain sen, miten hän haluaa jonkin suurinpiirtein toimivan.

Pelivälineinä oli kytkimiä ja langattomia tukiasemia, paljon kaapelia ja pikkutavaraa ja työkaluina perustyöasema konfigurointeihin, kaapelointityökalut ja mittalaitteet. Kaapelointityö on alati kehittyvistä työkaluistaan huolimatta edelleen sorminäppäryyttä vaativaa käsityötä. Aika harva haluaa käyttää uhkeiden CAT-6-kaapeleidenkaan kanssa "porkkanan" sijasta "pistoolia", niin tässäkin näytössä. Ei-käsityöosastolla pääosassa olivat tietenkin Lanin veljekset V ja W. Puuhaa riitti paitsi meille valmistelijoille, erityisesti töiden suorittajille ja arvioijille. Kelpo tuloksia saavutettiin.

Itsekin olen koulun testipenkillä ollut. Kunnallisoikeuden perusteet I -opintojakson tentti pidettiin tänä iltana. Kunnallisoikeuden perusteet -kirjan (Heuru-Mennola-Ryynänen) kanssa nukahdin sohvalle ainakin kolmena edellisenä iltana. Kirjan ohella tentittiin asiaa käsitellyt luentosarja. Kakkososankin olisi voinut suorittaa samalla, mutta huonona lukumiehenä päätin hajauttaa tentit (mistä tuli mieleeni lukiokoulutuksen saralla hiljattain todettu asia, että ylioppilaskirjoitusten hajauttamisen korrelaatio tutkintomenestyksen kanssa on voimakkaan negatiivinen).

Kysymyksiä oli neljä (sanamuotoa ei ole tarkka, kun tulin palauttaneeksi kysymyspaperin):

1. yleinen ja erityinen vaalikelpoisuus, vaalikelpoisuuden ja esteellisyyden erot ja vaalikelpoisuus kunnanvaltuustoon


2. tasa-arvolain mukainen kiintiöperiaate ja sen soveltaminen kunnallisten toimielinten valitsemisessa


3. kunnan yleiset ja erityiset velvoitteet perusoikeuksien toteuttamisessa sekä kuntalaisen subjektiiviset oikeudet


4. Kuntalaisen eri roolit kunnan toiminnan ja lainsäädännön näkökulmasta Heurun et al:n teoksen mukaan.

Tällaiset kai ovat tyypillisiä hallintotieteellisiä tenttikysymyksiä. Vaan eipä voinut olla tulematta mieleen, kumman osaamista mitattiin testattavana olevan asian kannalta luotettavammin, tietokoneasentajakokelaiden vai kunnallisoikeuden opiskelijain? Kallistun ensinmainittuun. Heidän piti soveltaa osaamistaan ja tietämystään ja toteuttaa konkreettinen omaan alaansa liittyvä työ, meidän vain tulostaa aivoistamme sitä, mitä sinne olimme syöttäneet. Olisi ollut aivan eri asia, jos meidänkin olisi pitänyt laatia sisällöllisesti ja muodollisesti oikeita kunnan hallintoon liittyviä asiakirjoja.

En pidä kirjallisia kokeita kovinkaan luotettavina osaamisen osoittajina sellaisten alojen ulkopuolella, joiden ydinosaamista kirjallisten tuotosten laatiminen ei ole. Sellaisissa ammateissa, missä ydinosaamista on esseen kirjoittaminen tai monivalintatehtävien ratkominen, voidaan onnistuneesti soveltaa koulumaailman ikivanhoja koemuotoja, mutta paljonko tuollaisia ammatteja onkaan?

Edelliseen liittyy se, että pelkällä koulutodistuksella, oli se saatu mistä oppilaitoksesta hyvänsä, on yhä vähemmän itseisarvoa. Kysymys kun on osaamisesta, ei siitä mitä on opiskellut. Ne ovat kaksi eri asiaa, ja suuri haaste koulumaailmalle kaikilla asteilla on kyetä osoittamaan, että tarjolla oleva koulutus tuottaa osaamista. Jättäytyminen esseiden ja monivalintatehtävien maailmaan on jäämistä menneisyyteen.

En tässä yhteydessä malta olla nostamatta esiin Tampereen yliopiston Aikalainen-lehden viimeisintä Akateemikot amikseen -aiheista pääkirjoitusta, jossa kasvatustieteen professori A. Heikkinen pyrki kai sarkasmia kilpenään käyttäen kauhistelemaan sitä, miten toisen asteen ammatillinen koulutus on rohjennut ryhtyä tarjoamaan koulutusta yliopistomaailman toimijoille. Kyseessä oli viime aikoina melko suuren suosion saanut JET eli johtamisen erikoisammattitutkinto, josta joku tutkinnonjärjestäjä on räätälöinyt erityisesti yliopistojen johtotehtävissä toimiville tarkoitetun version, joka lienee saavuttanutkin suosiota. Vastauksena professorin etikettivirhesyytöksiin voisin tarjota vaikkapa ajatusta siitä, että on vain keksitty tarjota osaamista sinne, missä sille on nähty olevan tarvetta. Ehkä yliopistonkin olisi hyvä irtautua ajatuksesta, että tietäminen olisi samaa kuin osaaminen enää nyky-yhteiskunnassa.

Johtajat ovat, tai ainakin heidän pitäisi olla, kärkijoukkoa. Koulumaailmassa voi olla mielenkiintoisia aikoja luvassa.