Talvinen maisema

Talvinen maisema vaihtui päivän kirkkaasta maaliskuusta lumea hippuilevaksi tammikuun pilvipäiväksi. Ensivaikutelmia tulevasta, kenties. Vanha kansa sanoo, että lokakuun lumi kestää kevääseen saakka. Suunnilleen niin taisi käydä näillä kulmilla viimeksi talvella 2002-2003. Tai sitten muistan väärin. Mukavasti on taivas antejaan nyt tarjonnut. Viikolla osui yhden vuorokauden sisään kolmet lumityöt ja jokaisella kerralla reilusti lykittävää. Pitäisi laittaa lintulauta. Vanha tuli purettua keväällä tautiopillisista syistä.

Töissä aikataulut pitivät. Tietokoneasentajaopiskelijat tekivät Linux-kokeensa kelpo tuloksin ja saivat luotua työasemilleen käyttäjiä ja ryhmiä ja määrittämään näiden ominaisuuksia ja oikeuksia järkevällä tavalla. Muutkin tehtävät menivät ihan hyvin.

Edellisestä tuli mieleeni, että ovatkohan Linuxia (tai vastaavia järjestelmiä) komentopohjaisessa tilassa käyttävät lyhytkestoisen minihistorian (jos mikrohistoria on yksilöiden historiaa, lienee minihistoria pienten kulttuurien eli yhteisöjen, kuten vaikkapa tietotekniikan historiaa) vastineita keskipitkäkestoisen historian latinisteille? Samaan tapaan kuin assembly-kielellä ohjelmoivat ovat vastineita hieroglyfien tuntijoille?

Ruokatunti jäi väliin, mutta otin vahingon takaisin hiukan myöhässä. Kävin hetkisen hyödyntämässä työterveyshuollon palveluita. Päätin palata työmaalle keskustan kautta. Vanajaveden ja Roineen välisen kanavan ylittävältä sillalta huomasin ensin autonosturin puomin, sitten sen juuressa vielä vesillä olevan veneen ja lopuksi tuttuja miehiä. Risto ja Tapsa huutelivat jutulle. Totesivat veneilykauden päättyneen myös Järvipelastajien kohdalla ja olivat viemässä Walkiakoskia Tervasaaren suojiin talveksi.

Kovin terveellistä ei ehkä ollut nautittu lounas, mutta Valtakadun tonnikala-herkkusienipizza on suosikkini.

Työpäivän jälkeen aikataulut sitten tahtoivatkin heitellä - ensiksi kotimatkabussin - mutta se ei ole niin vakavaa. Ei ainakaan pitäisi olla.

Kotiin palattua kaksi kokousta, joista ensimmäiseen ehdin turhan myöhään ja jälkimmäinen venyi turhan pitkäksi.

Huomisen reissulle autojen hovihankkija J.-P. ei enää voinut tarjota alkuviikosta puhuttua tilaihmettä, mutta ajopelin kuitenkin. Automaattivaihteista en ole aikoihin ajanut, enkä muutenkaan montaa kertaa nippa nappa yli puolet tähänastisesta elämästäni kestäneestä ajokortillisesta ajastani. Myönnettävä on, että autoissa en pidä "tomaatista". Ennen monet, ainakin nuoremmat ihmiset, pitivät sitä lähinnä mukavuusvarusteena, joka turhaan rokotti paitsi ostajan maksu- myös auton suorituskykyä. Nykyään on käsittääkseni useita automalleja, joissa tomaatti voimansiirrossa on menon kannalta ärhäkämpi ja/tai taloudellisempi kuin kuljettajan käsi. Mutta lumipöhryisillä teillä olisin sittenkin kaivannut kytkintuntumaa. Tottumuskysymys.