perjantaina, marraskuuta 10, 2006


Kytkentöjä


Tiedän, että opiskelijat olisivat mitä mieluimmin vaihtaneet jo aikaa sitten erään moniporttitoistimen karvalakkimallin kytkimeen, mutta opetuksettomana päivänä päätin tehdä laitteenvaihdon itse. Ennakkoarvaukseni siitä, että taustalta löytyy ongelmakohtia, jotka eivät aivan vielä sovi opetussuunnitelmaan - ammattikoulussa opetussuunnitelman tule toki mukautua käytännön tilanteisiin, mutta varsinkin lyhyehköissä koulutuksissa sen on oltava silti aiheen mukaan jäsennelty - osui valitettavasti oikeaan. Joku kaapeleita harjoitustyönään aikanaan väsännyt oli näyttänyt halkaisukirvestä muutamille kaapelipareille, minkä kaikkiruokainen vanha "hub" oli suosiolla niellyt, mutta minkä vastapäisen laitteen joka portissaan huomioiva uudempi kytkin torjui. Kaapelien uudelleenpäättämiseksihän se päätyi.

Jotta turhilta parisuhdedraamoilta myös atk-kaapelien sisällä vältyttäisiin, muistetaanhan kytkeä neliparisen kaapelin värit jompaankumpaan näistä järjestyksistä myös silloin kun ohjaavaa koodia ei ole:

EIA/TIA-568A

  1. vihreävalkoinen

  2. vihreä

  3. oranssivalkoinen

  4. sininen

  5. sinivalkoinen

  6. oranssi

  7. ruskeavalkoinen

  8. ruskea

EIA/TIA-568B

  1. oranssivalkoinen

  2. oranssi

  3. vihreävalkoinen

  4. sininen

  5. sinivalkoinen

  6. vihreä

  7. ruskeavalkoinen

  8. ruskea

Kotiinkin operaattori tarjoaisi yhä nopeampaa tietoliikenneyhteyttä. Ruistien puhelinpylväästä vintille vedettyä tilaajajohdon viimeistä pätkää katsoessa tarjous ei voi olla nostamatta hymyä huulille. Eiköhän tämä nykyinenkin tiedonsiirtonopeus riitä kotikäyttöön.

Sirokenkäisen jälki hangella


Olisi mukavaa, jos tällä seutukunnalla riittäisi lunta myös ensi kuussa. Silloin tämä vuosi olisi ollut harvinaisen hieno sikäli, että ladulle olisi täällä Vanajan-Hämeessäkin päässyt puolena kalenterivuoden kuukausista. Keväällä oltiin suksilla viimeisen kerran huhtikuun toinen päivä, ja nyt syksyllä hiihtämään on päässyt jo marraskuussa. Harvinaista herkkua.

Kuntoradalle tehdyn latupohjan kuluttajia ei ole vielä monia. Tänä iltana toiseksi kauneimmat noissa maisemissa näkemäni ulkoilijat sattuivat uraa hyödyntämään. Kaksi valkohäntäpeuraa katseli lähestyviä hiihtäjiä aikansa ennen kuin hyppäsivät kuusikkoon.

Ei kommentteja: