Pettymys

Syntymävuodestani huolimatta luen itseni "1960-lukulaiseen" kulttuuriin, mikä tässä yhteydessä tarkoittaa kyseisellä vuosikymmenellä syntyneiden suomalaisten mutu-tuntumalta hahmotettua yleistä viitekehystä - eli oikeasti ei yhtään mitään. Mutta tuntuu kivalta ajatella kuuluvansa johonkin muka-olemassaolevaan historialliseen kontekstiin.

Koulussa, siinä hyvässä perus-sellaisessa, josta ainakin mainitun vuosikymmenen lopulla syntyneet jo saivat näillä leveysasteilla nauttia, oli kansainvälisyys arvossaan. Kansainvälisyyttä tosin ei ollut havaittavissa paljonkaan käytännössä. Iso juttu oli se, jos ala-asteella vieraili amerikkalainen vaihto-oppilas tai yläasteella luokalle tuli ruotsia äidinkielenään puhuva paluumuuttajien jälkeläinen (peruskoulun synkkiä puolia taas kuvaa se, että hänetkin istutettiin ruotsin tunneille, vaikka hän epäilemättä olisi voinut opettaa opettajaa ainakin ajanmukaisen puhekielen suhteen) tai historianopettajan sijaisena toiminut opiskelija toi afrikkalaisen opiskelukaverinsa mukanaan katsomaan täkäläistä koulua (mistä tuli mieleen, että vielä 1980-luvun alussa ei neekeriä ymmärretty halventavana sanana ainakaan pikkukaupungissa). Kansainvälisyydessä tai monikulttuurisuudessa - viimeksimainittua sanaa ei toki tunnettu - ei tiedetty olevan mitään kielteistä, päinvastoin. Junttimaisinta oli kansalliskiihko. Hitler tietenkin tunnettiin ja tuomittiin. Stalin sai - kieltämättä hirtehistä näin jälkikäteen ajatellen - vielä jyrkemmän tuomion, koska hän oli paitsi vähemmistöjä sortanut kansalliskiihkoilija myös ryssä. Yhtä kaikki, kansainvälisyys oli hyvä asia.

Hyvä asia se on useimmissa muodoissaan tietenkin edelleen. "1970-lukulaiset" ja sitä myöhemmät sukupolvet ovat käytännössä toteuttaneet paljon siitä, mitä vähän vanhemmat oppivat arvostamaan, mutta mitä heistä kovinkaan moni ei vielä vienyt käytännön tasolle. Lienen ennenkin kirjoittanut nykykoululaisten hienosta englannin ääntämyksestä sekä ihmisten matkustelusta ja pitkäaikaisestakin ulkomailla oleskelusta luonnollisena osana arkea.

Tämä johdannoksi pettymykselle. Eilisiltana kunnallisalan luentojen yhteydessä otin Tampereelta mukaani Aikalainen-lehden. Siinä kerrottiin Tampereen yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan suomalainen mies on usein väkivaltainen puoliso ulkomaalaiselle naiselle. Tutkimuksen mukaan suomalaismiehet terrorisoivat erityisesti Venäjältä, Virosta ja Thaimaasta kotoisin olevia kumppaneitaan.

Kansanvälisyysidealismia ajatellen tämä on melkoinen pettymys. Eikö niiden, jotka ovat olleet kyllin ennakkoluulottomia laittamaan hynttyyt yhteen ulkomaalaisen kanssa, pitäisi olla varsin kaukana nyrkki ja hella -juntteilusta? Parisuhdeväkivalta ja ryssäviha tai muut rotuopilliset ajatukset voisivat vielä jotenkin sopia yhteen, mutta miten silloin yhtälöön ylipäätään mahtuu ulkomaalainen, varsinkin mainituista maista tuleva, parisuhteen toinen osapuoli?

Lintukotoa ravisteltiin, pitää myöntää.