tiistaina, marraskuuta 14, 2006


Radiomainoksen innostamana


Yleinen insinööritoimisto rakentaa uutta asuinaluetta Valtionrautateiden vanhan Fredriksbergin konepajan alueelle. Mainostavat tätä arvatenkin mitä parhaiten insinööreille ja heidän perheilleen sopivaa aluetta jo radiossakin. Mikäs siinä, mutta mainoslause "Ennen täällä höyrysivät veturit, pian cappuccinokeittimet" on rienausta. Ei mitään pinokkiinoja eikä kapukkiinoja, vaan oikeaa kahvia tai saikkaa, jos kerran vanhan rautatiekonepajan raunioilla ollaan :-)

Fredriksbergin, sittemmin Pasilan, konepaja aloitti toimintansa kevättalvella 1903. Rakentamispäätös oli tehty viisi vuotta aiemmin. Konepaja oli tarkoitettu korvaamaan tuolloin reilun nelikymmenvuotiaan, kaupungin keskustassa sijainneen Helsingin konepajan, olemattomia laajennusmahdollisuuksia ja vastaamaan huutavaan vaunukaluston rakentamis- ja korjaustarpeeseen. Laitoksesta rakennettiin suuri heti alusta saakka, koska elettiin rautatielaitoksen laajentumiskautta. Jopa veturien valmistusmahdollisuutta Pasilassa suunniteltiin, mutta tässä kohden SVR (vanha lyhenne tarkoittaa kuulemma "s...tanan vaarallisia rattaita", vaikka jotkut väittävät sen viittaavan Suomen Valtion Rautateihin) noudatti tilaajatuottajamallia tyytyen pysymään melko tarkkaan tilaajan roolissa tuottajien sijaitessa noina aikoina mm. Tampereella, Philadelphiassa ja Winterthurissa.

Konepaja-alueella uudisrakentamista jatkettiin vaiheittain 1980-luvun alkuun saakka. Konepajassa valmistettiin ahkerasti henkilö- ja tavaravaunuja - ensimmäisen vajaan kymmenen vuoden aikana ensinmainittuja tiettävästi 257 kpl ja viimeksimainittuja noin 350 kpl. Viimeiset puukoriset henkilövaunut tulivat ulos vuonna 1957, ja kun prosessi oli muutettu teräskoristen valmistukseen sopivaksi, rullasivat ensimmäiset Eit:t ja CEit:t ulos vuonna 1964. Henkilövaunujen valmistuksen vilkkain vuosi oli 1982, jolloin konepaja tuotti rataverkolle 54 uutta vaunua. Tavaravaunujen valmistus jatkui henkilövaunujen ohella. Niiden osalta vilkkain vuosi oli monesta muustakin syystä erinomainen 1969, jonka aikana 1610 uutta tavaravaunua lähti palvelemaan yhteiskunnan logistiikkaa.

Vaununvalmistuksen ohella konepaja huolehti myös vaunujen korjauksista, matkustajavaunujen osalta aina 1970-luvun puoliväliin saakka, jolloin niiden korjaamotoiminta keskitettiin VR:n Turun konepajalle. Myös vetokalustoa Pasilassa korjattiin: ensin 1950-luvulta 1970-luvun alkuun saakka Dm4-moottorivaunuja ja sittemmin Sm1- ja Sm2-sähkömoottorijunia.

Jokunen dokumenttivinkki aiheeseen liittyen: Helsingin kaupunginmuseo teki muutama vuosi sitten kulttuuriteon julkaisemalla konepajan historiasta kertovan, maisteri J. Eerolan kirjoittaman, kirjan. Aiheesta on kirjoittanut myös VR:n pitkäaikainen koneinsinööri L. Leino Resiina-lehden numerossa 2/1989. Konepajan kamerakerhon vuonna 1975 tuottama, sittemmin ainakin VHS-formaattiin muunnettu, Ruokatunti-niminen kaitafilmi on mielestäni hieno ajankuva.

1 kommentti:

Lauri Lohtari kirjoitti...

Tiedoksi Juuso Hyväriselle
Eerolan kirjoittama kirja Pasilan konepajan historiasta on Pasilan konepajan Perinneyhdistyksen aikaansaannosta. Helsingin kaupunginmuseon osuus asiassa on suhteellisen vähäinen liittyen hankkeen rahoitukseen sekä tiettyihin tukipalveluihin.