lauantaina, heinäkuuta 22, 2006


Juomaksi kelpaa vain... ?


Eilen aiemmin mainittuun serverihuoneen vinkujaan piti sittenkin tilata uudet levyt. Edullisinkin SCSI-liitäntäinen näemmä maksaa reilusti toistatuhatta mummonmarkkaa kappaleelta. Noissa jos missä hinnat näyttävät nousseen sitten markka-aikojen, vaikka tietotekniikan sanotaan halpenevan. Varsinainen syy lienee PC-maailmassa SATAn yleistyminen ja SCSIn vähittäinen siirtyminen ns. legacy-puolelle.

Levyshoppailu hoitui puhelimella. Pahempi moka oli se, että töistä lähdettyä tuli käytyä tehtaanpiippujen juurella viinakaupassa. Illalla neljän ruusun bourbon nousi jääpalojen kera pari kertaa Ukko-Pekka-profiilin puskinten tasalle, mikä teki lauantaiaamupäivästä tehottoman. Sivistyneemmät sanoivat, että olisi parempi olla skottilaista. Uskon hyvin.

Polkaisin veturitallille reilusti myöhässä. Ahkerimmat olivat suunnitelleet jatkavansa EFin maalausta siltä puolelta, jota aurinko ei kiusaa. Koko vaunu maalattiin joitakin vuosia sitten samalla, kun sivuseinien panelointi uusittiin, mutta rohkenen väittää värisävyn olleen silloin väärä. Tummanruskea toki, mutta ei silti se oikea. Tänään sateinen sää esti maalausaikeet. Toisaalta viikon päästä lienee luvassa enemmän käsiä pensselien varteen.


Talkookuva, josta kiitos Iso-H:lle, piti laittaa jo alkuperäiseen asiayhteyteensä kolme viikkoa sitten, mutta tiedonsiirto-ongelmat kiusasivat silloin.

Synnit kostautuivat vielä saunalenkilläkin. Syke tuntui pysyvän turhan korkealla ja meno takkuili.

Ei kommentteja: