lauantaina, elokuuta 15, 2009


Sadonkorjuun alkupäiviä


Työpäivän ohjelmaksi aikatauluttamani ohjelmistoasennus vei reilun tunnin. Aika näyttää, onko jatkossakin yhtä helppoa.

Ruokatunnilla pari siviilipuhelua. Tilasin kotiin ilmalämpöpumpun, ja ilmoittivat Matkahuollosta, että takuuhuollossa käynyt tietokone on noudettavissa.

Lämpöpumpusta lisää sitten, kun kokemuksia saadaan. Lenovo-kannettavan takuuhuollosta niitä saatiin nyt. Olivat vaihtaneet koko emolevyn. Näytönohjainongelma ei tainnut jättää paljon vaihtoehtoja. Työ oli tehty hyvin, ja kotiin jättämäni kiintolevyn paikalleen laittamisen jälkeen kaikki toimi, kuten piti. Työn etenemisen aikana sain kaksi sähköpostia. Ensimmäisessä ilmoitettiin, että laitteeseen on tilattu komponentteja (olisi voinut samalla kertoa, mitä ja miksi) ja toisessa, että korjaus on valmis ja laite lähetetään takaisin (olisi voinut samalla kertoa, että toimitus kestää viikon päivät). Kun taustalla ovat kirjaimet IBM, lienee kohtuutonta odottaa kovin nopeaa tai asiakaslähtöistä toimintaa, mutta kuten asiaan kuuluu, tulos oli juuri se, mitä vaadittiin.



Pilvet puhalsivat päälle lenkille lähdettäessä, mutta emme ehtineet kastua. Iltapuhteena etikkaista säilömistä.

Mehumaija saa heruttaa kotipihan anteja yösähkötariffilla.

Ei kommentteja: