Saksikäsi rakoilla

Eilinen lauantai lipui ohi laiskahkosti. Ihmisten ilmoilla tuli käytyä sen verran, mitä perjantaisten kevätjuhlien valmistuneille jaettujen ruusujen kuljetusastian palautus kukkakauppaan vaati. Saunalenkille lähdettiin ehtookellojen säestyksellä, vaikka pihakeinussa istuminen olisi kieltämättä houkuttanut enemmän. Ei juuri näkynyt muita kulkijoita. Taiji-muodon pihanurmella tarkeni jo tehdä paljain jaloin, mutta vain kerran. Kylmä ei tullut, mutta hyttyset keksivät tumma-asuiset verevät maalit.

Viikonloppuna ei liene ollut päivähetkeä, etteikö ruohonleikkurin säksätys olisi kantautunut joltain suunnalta. Jos nurmi ei kuivalla kelillä kasvakaan tavanomaista alkukesän vauhtiaan, jaksaa voikukka nostaa keltaista päätään.

Omalla pihalla en käyttänyt konevoimaa, vaan turvauduin ruohosaksiin pensaiden ja puiden alla kyykkiessä. Teini-iän kesätöissä ruohosaksiminen oli ainoa ikävähkönä pitämäni työ. Silloin käytössä oli muodoltaan silitysrautaa muistuttavat sähköruohosakset, joiden akun lataus kesti tunnin tai pari. Loput piti saksia manuaalisesti.

Käsiin tuli nytkin rakkoja hyvistä työhansikkaista huolimatta. Olen joskus harkinnut siimaleikkurin hankkimista. Tänne muuton jälkeen sellainen, polttomoottorikäyttöinen, tuntui melkein välttämättömältä tien puolen rinnettä ajatellen. Mutta erään puuhakkaan kevätpäivän jälkeen nuo rinteet on päässyt parturoimaan ruohonleikkurilla, ja siimaleikkurihankinta on jäänyt. Mutta sellainen, ehkä kuitenkin mieluummin akku- kuin polttomoottorikäyttöinen, voisi olla asiallinen ruohosaksien korvikkeena. Tulisi perattua tietyt paikat useammin. Onko kokemuksia tai peräti suosituksia akkukäyttöisistä siimoista?

Voikukkia lukuunottamatta ruohonleikkaaja on tänä keväänä päässyt helpolla. Silti toivon sadetta. Viikko sitten kylvin toiveikkaana apulantaa. Kuivallakin se syö sammalta, mutta kaipaisi taivaalta vettä palanpainikkeekseen.

Perunat ovat lähteneet luomunakin iloisesti kasvuun.