Suomen lippu ja suvivirsi

Oman opetustyöurani aikana ovat perinteisenmalliset kevätjuhlat olleet vähissä. Se johtuu osin siitä, että näyttötutkintojärjestelmässä toimittaessa agraariyhteiskunnan vuodenkiertoon perustuvalla lukuvuosijäsentelyllä ei ole merkitystä. Toukokuun lopulle ei synny erityistä ammattiinvalmistumiskeskittymää.

Ei tänäkään päivänä vaadita suuria järjestelyjä, että kevätlukukauden päättäjäistilaisuudesta saa ihan mukiinmenevän. Musiikkia, puhe, riittävän muodollinen todistusten jakaminen ja lopuksi luonnollisesti virsi 571 toimivat yhä hyvin. Ainakin aikuisopiskelijoiden kanssa, joille kyse on nostalgiasta. Huilisti, ammattiin valmistuneiden joukosta, tarjoutui itse esiintymään. Pianisti-laulajattaren sain houkuteltua kotitorpasta.

Meni iltatöiksi saakka. Aikuisopiskelijat käyvät koulua ja niin ollen valmistuvatkin kahdessa vuorossa.

Loppuillasta tuli vielä polkaistua veturitallille. Kimmon kanssa mittailtiin askeltarkkuudella raiteita. Viikon päästä 250-metrisen junarungon peräpää pitäisi saada vaihteen yli, mutta niin, että etupäässä "parivedon" jälkimmäinen saadaan juottamisen ja syöttämisen mahdollistavaan paikkaan. Aikataulu ei salli veturien irrottamista junasta pysähdyksen aikana. Ei ole ihan helppo tehtävä.

Veikeä sekajuna oli sekin, joka pyyhälsi etelään. Sr2 nokalla, seuraavana Sr1. Sitten muutamia sinisiä henkilövaunuja ja perässä puolisen tusinaa Gbln:iä.

Kotiin palatessa vanhan osuuskaupantalon hiljainen terassi houkutti. Hyvä syy antaa periksi kiusaukselle oli tuopillisen tarjoaminen kiitokseksi kevätjuhlan pianistille.