 | Monivivahteista |
Kaikenlaista hauskaa osuu ammiskentällä eteen. Melkoisen monivivahteinen työpäivä johti lopulta Tampereelle Finlaysonin tehtaan museoidun höyrykoneen kupeelle. Historiaharrastukseni kohokohtia taisi olla, kun pääsin kertomaan kolmipaisuntahöyrykoneen toimintaperiaatteen pienelle kuulijajoukolle.
Jossakin kohden paikan päällä oli maininta kahdeksantuntisen työpäivän historiasta. Minua on pitkään ihmetyttänyt, millä perusteella poliitikko Soininvaara ja jotkut muut ovat päätelleet, että nykyään tehtäisiin moninkertaisesti enemmän työtä kuin ennen. Historian valossa asia on käsittääkseni päinvastoin. Nykyihmisen vuodessa on moninkertaisesti vapaa-aikaa muutaman sukupolven takaisiin edeltäjiinsä nähden. Outo juttu: kaksi muutakin miestä näyttää miettineen äsken samansuuntaisia.
Museoammattilaiset tuskailivat, miten heidän alalleen koulutetaan ihmisiä aivan liikaa. Tilanne on ongelmallinen. Yhtäältä tekemätöntä työtä museokentällä - kuten varmasti monella muullakin kulttuuritoimen saralla - olisi vaikka miten paljon. Toisaalta ei taas ole sitä, mistä otettaisiin tekijöille palkanmaksuun tarvittava raha. Pätkätyökulttuuri ja harjoittelijatyövoiman käyttö rehottavat. Paitsi jonkinlainen tolkku alan koulutuspolitiikkaan, olisi hyvä löytää myös viisastenkivi nykyisen toiminnan rahoitusongelmiin. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen entistä voimakkaampi pyrkimys irtautua ylläpitäjämallista on tekemässä ainakin kuntien hallinnassa olevien museoiden rahoituksesta entistäkin laskennallisempaa. Rajusti yksinkertaistaen sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että kunnalliset museot samoin kuin kirjastot tosiasiallisesti rahoittavat kuntien sosiaali- ja terveystointa, opetustointa ja teknistä tointa. Ylellisyyspalveluiden asema peruspalveluiden rahoittajana on useimpien mielestä tietenkin oikein.
Kotiin toi perinteinen Esslingen-vaunuinen pikajuna. Sanavalmis naispuolinen kippari toivotti matkustajille hyvää matkaa siitä huolimatta, että junassa ei ole ravintolavaunua eikä tupakointiosastoa sekä ilmoitti laskeutumisajan Turkuun. Laskeutumisaika ei ehkä ollut ihan tuulesta temmattu termi. Sen verran hyvää vauhtia myöhässä lähtenyt juna kuroi aikatauluaan kiinni jo Tpe-Tl-välillä. Millaisiin nopeuksiin mahtoikaan päästä metsien Hämeen vaihtuessa Varsinais-Suomen tasangoiksi.
Illalla päästiin pitkästä aikaa ladulle. Vapaan tyylin ura oli pöhryinen ja raskas ja ruumis tottumaton. Kivaa oli silti.
2 kommenttia:
Nykyään työn tuottavuus on automaation ja tietotekniikan ansiosta parempi kuin ennen: voimme tehdä koneiden avulla muutamassa tunnissa yhtä paljon tulosta kuin ennen koneita viikossa. Miksi emme siis lyhentäisi työaikaa, kun vapaa-aika tuo kuitenkin enemmän onnellisuutta kuin ylimääräinen raha.
Näin minä olen käsittänyt Soininvaaran sanoneen. En ole missään nähnyt absurdia väitettä, että tekisimme enemmän työtunteja kuin pari sukupolvea sitten.
En pysty nimeämään väitteeni lähdettä, ja itsekin luulen tarkoitetun nimenomaan työn tuottavuuden kasvua. Mutta jos asia sanotaan tarpeeksi ympäripyöreästi, päädytään helposti ajattelemaan, että kirjoittaja kuvittelee entisajan elämän olleen kiireettömämpää ja leppoisampaa kuin nykyään, mitä se ei taatusti ollut yhteiskunnan suurelle enemmistölle.
Oma käsitykseni on, että nykyinen yhteiskunta antaa teoriassa melko hyvät edellytykset hakea itselleen optimaalista paikkaa vapaa-ajan ja rahan välisessä suhteessa. Käytäntö lienee kuitenkin toinen. Vaikkapa meinittu tiettyjen ammattialojen ylikoulutus on merkki tästä: on joukko ihmisiä, jotka kernaasti vaihtasivat ei-toivottua vapaa-aikaa rahaa tuottavaan ei-vapaaseen aikaan.
Lähetä kommentti