Villihevosen harjan jakamisesta kolmoisnyrkkiin

Puolisoni ja minä olemme viettäneet tämän viikon tiiviisti taijin parissa naapurikylän kansanopistolla. Kotoa matkaa ei tule kuin kymmenkunta kilometriä suuntaansa, ja se on taitettu polkupyörällä.

Samaan aikaan opistolla pidetään kielten ja matematiikan lisä- ja kertauskursseja lukiolaisille. Taiji-väki erottuu ainakin ikänsä puolesta.

Eräänä päivänä ruokalassa en malttanut olla kysymättä kahdelta sangen syvällistä asiantuntemusta keskustellessaan osoittaneelta nuorukaiselta, mikä heidän projektinsa on. On myönnettävä, että selostuksesta kelpo osa meni ohi ymmärrykseni. Pojat olivat rakentamassa omaa 16-bittistä Minecraft-peliprosessoria ja sen assembly-kieltä. Tällaisista kavereista varmasti vielä kuullaan.

Taiji-harjoituksia on ollut noin klo 7.30:stä noin klo 17:ään, ei toki yhtäjaksoisesti. Välillä syödään ja huilataan. Kurssilla on 10 osallistujaa ympäri maata ja maapalloa. Jotakin kurssin tasosta kertonee se, että Shanghaista on tultu Sääksmäelle oppimaan taijia.

Olemme käyneet vastaavilla viisipäiväisillä intensiivikursseilla pari kertaa ennenkin. Tärkeimpänä teemana opiskellaan liikkumisen, seisomisen ja jopa makaamisen oikeaa tapaa. Se on arkielämää ajatellen tällaisen kurssin hyödyllisintä antia. Opettaja käyttää hyödyksi länsimaista Alexander-tekniikkaa ohjatessaan kurssilaisia "oppimaan olemaan".

Lajin ulospäin tunnetuin osuus, kiinalaiseksi aamuvoimisteluksikin toisinaan kutsuttu liikesarja, "muoto", on tärkeällä sijalla. Ohjelmassamme on melko moderni ns. Beijing-muoto, joka on maailmanlaajuisesti harjoitetuimpia ellei harjoitetuin taiji-muoto. Japanilaisperäisten budolajien harrastaja kutsuisi muotoa nimellä kata.

Kolmas harjoiteltava asia ovat qigong-tekniikat, jotka ovat eräänlainen kiinalainen vastine joogalle - tosin enemmän toiminnallinen ja sanotaan myös, että omaa kehoa kohtaan vähemmän väkivaltainen (viimeksi sanotusta joogit ovat varmasti eri mieltä).

Tämänkertainen kurssi on eronnut aiemmista sikäli, että pariharjoittelussa on ollut esillä kamppailullinen tai oikeastaan itsepuolustuksellinen soveltaminen. Parinani oli aikidoharrastaja, joka kertoi mielenkiintoisia huomioita taijin ja aikidon yhtymäkohdista. Toimiessani hetken kurssin vetäjän demonstraatioparina, "ukena" sanoisi budolajien harjoittaja, hän pyysi minua "hyökkäämään" nyrkki ojennettuna. Sen kummemmin miettimättä aloitin roolini niinkuin se erinäisine krumeluureineen tehdään jossakin judomatolla harjoitetussa katassa. Enkä malttanut olla hauskuuttamatta kanssaharjoittelijoita ukemilla (luetaan tässä: tahallisella hallitulla kaatumisella), kun vetäjä demonstroi anin eli taiji-työnnön toimintalogiikkaa.

Pelkästään hupia ei joskus aikoinaan opituista (joskin jo pitkään harjoittelemattomista) toimintamalleista ole. Viimeisen vuoden aikana tällä seudulla ei ole ollut mahdollisuutta harjoittaa taijia ohjatusti ja on myönnettävä, että omatoiminen harjoittelukin olisi voinut olla aktiivisempaa. Sellaista mitä on oppinut 15- tai 20-vuotiaana ei ole helppoa korvata jollakin, jonka on oppinut yli kaksi kertaa vanhempana.

Tein muotoa liian matalissa asennoissa. Se tekee kehon keskiakseliin perustuvan liikkumisen jäykäksi eikä siten sovi taijiin, vaikka joskus on saattanut olla tatamilla kelvollista. Matalalla puuhasin muutama vuosi sitten taijia aloittaessani, mutta välillä pääsin jo ylemmäs. Nyt on taas palattu alas.

Perheemme kauniimpi kurssilainen ei kärsinyt muusta kuin liian tarkasta ja täsmällisestä liikekielestä. Ballerinan paheet ovat vähäisemmät kuin judokan. (Mistä tuli mieleeni eräs iltahetki vuosia sitten. Omat harjoitukset olivat ohi, mutta ison salin puolelle katsahdettuani en ollut saada silmiäni irti eräästä jumppaajasta. Nuori neiti, punainen poninhäntä ja sen sellaista, mutta se ei ollut se juttu. Ei, vaan liike. Hän ei pomppinut, ei heilunut, ei nykinyt. Harmonia sai ysäripopin kuulostamaan Joutsenlammelta. Tuohon tapaan kun osaisi joskus itse liikkua, ajattelin. En ole oppinut ja hän osaa yhä.)