Täsmennyksen paikka

En väitä olevani sotilasilmailun asiantuntija enkä edes alan harrastelija. Mutta Aamulehden artikkeli Saab 35 Draken -hävittäjälentokoneesta toi mieleen takavuosien lehtijutun "kaksikerrospendolinoista". Ja senkin, että jos elettäisiin kekkoslaisen kansallisuusylpeyden aikaa, olisi toimittaja vaikka kiven silmästä kaivanut juttuunsa sen tiedonpalan, että ylistetyn aerodynamiikan Drakenille kehitti Valtion Lentokonetehtaalta Saabille siirtynyt diplomi-insinööri V. Linnaluoto. Lehti kehuu kaksoisdeltasiiven ominaisuuksia, mutta kohteliaasti jättää mainitsematta sille ominaisen supersakkaustaipumuksen eli korjaamattoman siiven nostovoiman menetyksen.

Drakenin liikehtimiskykyä lehdessä kehutaan, vaikka se ei kuulunut koneen vahvimpiin ominisuuksiin. Asejärjestelmä kylläkin oli Suomen oloissa vallankumouksellinen. Lentokoneen puolesta huippusuorituskykyisillä mutta asejärjestelmän osalta toivomisen varaa jättäneillä MiGeillä mentiin kovaa ja korkealle ja torjuttiin sieltä maali kerrallaan. Drakenit toivat suomalaisten sotilaslentäjien ulottuville jälleen jopa kaartotaistelun mielekkään harjoittelumahdollisuuden, vaikka koneen aerodynamiikka ei siihen juurikaan sopinut. Vaikka Draken olikin Mig 21:een verrattuna hitaanpuoleinen, ei se sentään niin hidas ollut kuin Aamulehti väittää. Drakenilla lennettiin hyvinkin reilun 2 000 kilometrin tuntivauhtia. Tekniselle henkilöstölle Draken aiheutti selkeästi enemmän työtä kuin MiG, joskin lentoturvallisuutta vaarantaneita vikoja sattui aniharvoin.

Vastaväittäjänä Aamulehdelle toimi tässä lähinnä T. Heinosen ja H. Valtosen teos "Albatrosista Pilatukseen - Suomen sotilaslentokoneet 1918-2010" (Keski-Suomen Ilmailumuseon julkaisuja 11, Saarijärvi 2010). Vastaväittäjäkin menee harhaan, ainakin siinä, että ei tunnusta tämän muistomerkki-Drakenin olemassaoloa:


DK-203 muistomerkkikoneena alunperin Drakeneiden laskeutumispaikaksi suunnitellulla ja sittemmin menestykselliseen kaupalliseen käyttöön hyödynnetyllä Kittilän lentokentällä maaliskuussa 2010.