Porttivahtina

Lauantaipäivä meni vahtiessa Panssarimuseon porttia taannoin syntyneen, ei virallisella liittosopimuksella solmitun, Museoveturiseuran ja Panssarikillan museoveljeyden nimissä. Perinteinen heinäkuinen tapahtumapäivä oli keskitetty museolle. Vanhalla lentokentällä oli vain paikoitusalue, josta Vekka-bussi kyyditti väkeä tapahtumapaikalle ja takaisin noin kymmenen minuutin vuorovälein. Porttivahtien tehtävänä oli estää siviiliajoneuvojen pääsy museoalueelle ja kertoa parkkipaikan sijainti ja tarjolla ollut kuljetuspalvelu.

Helppo homma, jota joku järjestävän seuran noheva yritti tulla neuvomaan. Oltaisiin voitu sanoa, että ollaan oltu ennenkin, mutta piru meni meihin ja kysyimme: "Sinä kun tunnet sotahistoriaa, niin tiedät varmaan tunnuslauseemme 'On ne passe pas'?" Ei tiennyt. Sitten kerrottiin lyhyesti Ranskan armeijasta ensimmäisen maailmansodan Verdunin taistelussa. (Tuskin mikään on niin kaikkitietävä - ja raivostuttava - kuin hard-core-rautatieharrastaja. Panssarikiltalainen sai kiittää Luojaa ja Lagusta, että neuvontayrityksen kohteeksi ei osunut sellaista vaan Museoveturiseuran herrasmiehet.)

Paikoituskulttuuri sai toisinaan surrealistisia piirteitä. Kun museon parkkipaikalle ei päässyt eikä ylpeys antanut ajaa ohjeistetulle paikalle, haettiin tien varresta pysäköintipaikka ja käveltiin perille. Monen kohdalla kävelymatkaksi tuli lähes kilometri sen sijaan, että olisi vienyt auton osoitetulle paikalle ja kävellyt muutamat kymmenet metrit linja-autoon. Mutta minkäs teet, komppaniallinen viranomaisen valtuutuksen pohjalta toimivia varusmiehiä olisi tarvittu estämään tienvarsipysäköinti noin kilometrin alueella. Ilman valtuutustakin piti porttivahtien ajaa muutamia pois risteyksen näkymäalueelta ja ties miten monta linja-autopysäkiltä. Ja hurjimpana esimerkkinä kuljettaja, jota piti ensin pyytää, sitten kehottaa ja lopulta käskeä siirtämään ajokkinsa pois alueelta, johon ohjeistuksen mukaan parkkeeranneita kuljettava linja-auto oli juuri kääntymässä. Osan vastuusta kantaa järjestävä seura: Panssarikilta ei ainakaan verkkosivuillaan maininnut mitään pysäköintialueista. Miten lienee lehti-ilmoituksissa ja puffeissa asian laita ollut.

Panssarimuseon päivä oli lämmin. Kotonakin on sen verran kuumat paikat, että kannettiin petivaatteet bunkkeriin ja levitettiin laveri. Maanalaisissa tiloissa uni maittanee paremmin kuin hellepäivien lämmittämässä yläkerran makuuhuoneessa.