Hiihtelyä kuunvalossa ja auringonpaisteessa

Lauantain päivälenkillä kokeiltiin viimeinkin vapaata tyyliä. Rankkaa taas vaihteeksi, vaikka kilometrejä ei kertynyt kuin kaksikymmentä. Lauantai-illan seminaariluennot oli aikaistettu jo aamupäivään, joten iltakin jäi minulla vapaaksi. Komean täydenkuun noustessa päätimme lähteä vielä myöhäiselle iltalenkille. Alkumatka sujui Äkäslompolon ja Ylläsjärven välistä valaistua latua, mutta Tunturijärveltä paluuladulle poiketessamme vaihdoimme sähkölamput kuun valoon. Kovin korkealle puidenlatvojen päälle ei ladunnäyttäjämme ollut iltayöllä vielä ehtinyt nousta, mutta sen kanssa pärjättiin. Suoalueilla valo olikin jo toista maata.

Sunnuntain lenkiksi valikoitui kahden ja puolen tunturin kierros, eli Äkäslompolosta Kesänki- ja Lainiotuntureiden takaa kiertäen Kotamajan latumajalle ja paluumatka Kukastunturin - ainoan, jonka yli pääsee tavallisilla latusuksilla ja jonka laelta oheinen kuva on otettu luoteen suuntaan - yli. Lähdimme matkaan aamupäivän ehdittyä jo pitkälle, ja monia hiihtoretkueita oli jo liikkeellä. Sen verran jano lämpöisessä säässä tuli, että vesipullo oli melkein tyhjä jo puolimatkassa. Reittivalinta oli onnistunut, kun raikasta vesitäydennystä pääsi ammentamaan Karhukodan taukopaikan viereisestä lähteestä.

Lainiotunturin takana törmättiin komeaan ukkometsoon, joka ladunvarressa pirstasi hiihtäjille. Lintu oli selvästi tuohtunut, kun näköpiirissä ei ollut sööttejä koppeloita eikä edes toista metsoa tappelukaveriksi, vaan ainoastaan parvittain noita oudosti huitovia siivettömiä. Vastaan tulleet hiihtäjät kertoivat, että porokin oli nähty ladulla lepäilemässä, mutta se oli ehtinyt metsän rauhaan ennen kuin olimme kohdalla.

Hiihtolenkin jälkeen ajeltiin Kittilään täydentämään ruokavarastoa. Kuten tapana on ollut, hiihtolomalla tulee syötyä runsaanlaisesti. Laduilla kuluu energiaa. Illalla saunaan. Sen päälle valkosipuliperunoita ja fetasalaattia.