Taas värejä etsimässä

Takkia ei olisi tarvinnut ottaa mukaan lainkaan. Ennen aamuseitsemää lähtevälle Saarioispuolen linja-autolle kävellessä se sai roikkua olalla ja töistä palatessa sullottuna reppuun.

Työpäivän jälkeen käväisin maatalousliikkeessä ostamassa kaksi säkillistä apulantaa kotinurmikolle. Konventionaalinen arsenaali rautaharavan johdolla on hyvä sammalta vastaan, mutta kyllä sille sietää yksi kemiallinen hyökkäys kesäkaudessa antaa. Säkit kotiin, tilalle Kimmon maanantaina palauttama laatikollinen valokuvia ja illaksi veturitallille.

Osuuskauppiaiden vanhan satamaradan varteen ostaman höyryveturin värisävyjen etsimistä ryhdyttiin harjoittamaan Ilkan ja Ismon kanssa museografisin menetelmin, kun muut lähestymistavat eivät ole tuottaneet tulosta. Minkäs teet, kun Valtionrautateiden virallinen värimääritys on "veturinvihreä". Sellaiselle ei löydy NCS-koodia. Jo puolentoista vuosikymmenen takaiset värikoodit voivat olla mahdottomia transkriptoitavia nykyvalmistajille, mikä on ollut yllätys huomata. Tai sitten vain vanhat värit tavan vuoksi hangoittelevat ruotsalaisperäistä järjestelmää vastaan. Mutta värikartta kädessä ja valaistusolosuhteita vaihdellen kelvolliset sävyt löytyivät vuoden päivät konepajakorjauksensa jälkeen varastoitujen "Jumbon" ja "Ankan" kyljistä. Eiköhän Osuuskaupan "Ristokin" vielä veturin näköiseksi saada.