Mallia majavilta

Sain tilaisuuden viettää työn puolesta puolisentoista vuorokautta metsäisissä maisemissa. Talousasioiden koulutuspaikaksi oli nimittäin valittu Evon perinteikäs metsäopistoalue ja siellä Rahtijärven vanha savottakämppä. Metsätalouskoulutus aloitettiin vuonna 1862, samana vuonna kuin "Lemminkäiseksi" ristitty höyryhepo veti ensimmäisen kaupallisen liikenteen junan Helsingistä Hämeenlinnaan. Aikakausi oli hämäläisten, kun maakuntaa valtion rakentaman liikenne- ja oppilaitosinfrastruktuurin avulla ryhdyttiin liittämään aiempaa tiiviimmin rannikkoseutujen kasvukeskuksiin ja satamien tarjoamiin ulkomaanyhteyksiin.. Metsäoppilaitoksen sijoituspaikasta kilpaili lounaishämäläinen Mustiala, jonne oli parikymmentä vuotta aikaisemmin perustettu maatalousoppilaitos. Itäinen vaihtoehto Evo veti pidemmän tikun sijoituspaikkakisassa, eikä vähäisin peruste ollut luonnonkauneus.

Majoitus- ja kurssipaikkana toiminut Rahtijärven savottakämppä on osa alueen tuoreempaa historiaa. Se rakennettiin 1950-luvulla ja ehti palvella alkuperäisessä tehtävässään vain vähän toistakymmentä vuotta. Kun moottoriajoneuvojen, eritoten mopojen, hintataso halpeni 1960-luvun aikana, yhä useampi metsuri päristeli työmaalle kotoa käsin, eikä työmaamajoitustarvetta enää ollut.

Ensimmäisen kurssipäivän jälkeen me ahkerat opiskelijat pääsimme opastetulle majavaretkelle. Komeita jyrsijöitä emme nähneet – ne liikkuvat lähinnä öiseen aikaan – mutta niiden rakennelmia sitäkin enemmän. Padot eivät ole metsänomistajien mieleen, koska niiden nostama vesi tuhoaa alleen jäävän puuston. Majavan mielestä taas pato on tarpeellinen kolmesta syystä: Ensiksi vesi on majavan pihatie: sen on paljon helpompaa kuljettaa ruokaa pesälleen uittamalla kuin kantamalla. Toiseksi vesi on suoja-aita: se jättää pesän oviaukot veden alle suojaan. Kolmanneksi vesi on tae tulevista herkkuhetkistä. Majava tietää, että kun se muutaman vuoden jälkeen muuttaa toisaalle ja padon vähitellen rapistuessa veden alta vapautuva maa alkaa kuivaa, se tarjoaa kasvualustan mitä herkullisimmalle tuoreravinnolle. Silloin on aika käydä korjaamassa satoa aiemmalta asuinalueelta.



Minulla ei ole samanlaista luonnon goretex-pinnoitetta kuin majavalla, ja olen ollut sangen huono uimamies. Mutta ihminen muuttuu. Syksyllä kävin viimeisen kerran hyisessä Vanajavedessä lokakuun viimeisinä päivinä ja nyt talviturkki jäi Rahtijärvestä laskevaan jokeen toukokuun alussa.

Tänään jouduin lähtemään kurssilta hiukan etuajassa Tampereelle kokoukseen. Olisin jäänyt mieluusti Evolle loppuun saakka. Ajelin rauhallisesti 12-tietä ja yllätin itseni miettimästä, miten aikataulun salliessa olisi mukavaa poiketa ilman sen suurempia ennakkosuunnitelmia vaikka missä tienvarren paikoissa. Hauholla olisi ollut sisällissodan taistelupaikkoja, Pälkäneellä isonvihan. Olisi ollut leipomon tehtaanmyymälää ja vanhoja kirkkoja pystyssä tai rauniona. Moni paikka oli tuttu entuudestaan, mutta aikoihin niissä ei ole tullut käytyä. Nuorena, kun ajeluviettiä olisi ollut, omistamani autot olivat niin surkeita, että niillä ei arvannut pitkälle lähteä. Sittemmin kun tekniikan puolesta alkoi olla luvassa huolettomia ajokilometrejä, on löytynyt aina syitä ja tekosyitä jättää harjoittamatta yleissivistävää pienimuotoista matkailua. Polttoainetta kuluu, auto kuluu, luonto kuluu, aikaa kuluu, rahaa kuluu.