110-vuotisyö

Lauantaipäivä hurahti kiireettömästi arkisissa askareissa. Petivaatteiden vaihdon yhteydessä täkit ja tyynyt vaihdettiin kesäkaudeksi ohuempiin. Sää suosi tuuletusurakkaa, vaikka eihän kesäinen aamu ainakaan siinä suhteessa kirpeää pakkaspäivä voita. Talvikengät tuli lankattua ja kaapitettua ja uuni puhdistettua. Kauppareissulta mukaan tuli yhtä ja toista pientä kevään edellyttämää pihamaata varten, siemenperunoista ruohonleikkurin öljyyn.

Iltaa lähdettiin viettämään Tampereelle. Ensimmäisestä junasta myöhästyttiin, ja kun palattiin kotiin odottelemaan seuraavaa, niin myöhästyttiin siitäkin. Kolmanteen ehdittiin, eikä alkuperäisistä suunnitelmista täytynyt jättää pois kuin päivällinen ylitäydessä ravintolassa.

Varsinainen illan teemamme oli museoiden yö, joka oli antihämäläisittäin varaslähtö ensi viikolla vietettävään valtakunnalliseen museoviikkoon. Museoiden yön idea on mainio: kaupungin mielenkiintoisimmat museot pitävät ovensa avoinna puolille öin tai ainakin klo 22:een, ja viitosen kertamaksulla pääsee sisään niin moneen kuin illan aikana ehtii käydä.

Ohjelmassamme oli vain kaksi kohdetta, koska viimeinen juna kotiin päin lähtee jo 23.02. Hämeen museo Näsinlinnassa oli avoinna ensimmäistä kertaa sitten vuonna 1998 alkaneen remontin. Valmis se ei vieläkään ole, ei lähelläkään, mutta kun talossa ei ole ennen käyty, niin nyt oli hyvä tutustua. Näyttelyssä esiteltiin lyhykäisesti alunperin puuvillatehtailija Nottbeckin edustus- ja asuinpalatsina – kolkkoutensa takia huonona sellaisena - toimineen ja pian Tampereen kaupungin museokäyttöön hankkiman, vuonna 1898 valmistuneen, rakennuksen historiaa. Pääosassa oli Kankaanpään taidekoulun lopputyönäyttely, jossa oli esillä monia varsin mielenkiintoisia teoksia. Olinpa löytävinäni abstraktin ekspressionisminkin kaikuja.

Kovin iloiseksi interiööriksi uusbarokkista palatsia ei voi kutsua. Elämää nähneen oloinen mies uskoutui seurueelleen, että ei haluaisi viettää täällä yötä yksinään. En tiedä, liittyykö taloon kummitustarinoita, mutta pääportaikon tahroilla kerrotaan olevan verinen historia. Sisällissodan aikana huhtikuun 1918 alussa Näsinkalliolla taisteltiin ankarasti, ja museorakennus ehti vaihtaa hallussapitäjää kolmeen kertaan. Muun muassa punaisen osapuolen panssarijuna tulitti rakennusta.



Toinen käyntikohde oli vanha tuttu Työväenmuseo Werstas, jonka perusnäyttely oli uusittu sitten viime näkemän – aiempaa sekavampaan suuntaan, jos maallikkona saa sanoa.

Werstaalla vietettiin syntymäpäiviä. Finlaysonin tehtaan sydämenä jyskyttänyt Sulzer-höyrykone juhli 110-vuotispäiviään. Päivänsankari oli nuorekas, kuten nämä veteraanit tapaavat olla. Synttärikemujen oli määrä huipentua Konev-yhtyeen soitantaan (jos olen ymmärtänyt oikein, niin kyseessä on – mainioon perinteikkääseen radio-ohjelmaan viitaten – avaruusromuhenkinen genre). Sitä emme jääneet kuulemaan, koska nykyjunat eivät ehdi kaupungista maakuntaan niin taajaan kuin päivänsankarin lajitoverien vetämät muinoin.

Museoveturiseuran onnittelut vietiin oikein virallisen kaavan mukaan. Ja ilman tippaakaan siitä ylemmyydenkatseesta, jonka yhden, tai korkeintaan kompoundikoneiden ja muiden märehtijäin tapaan kaksi, kertaa saman höyryn syövät veturit ovat jättäneet taloudellisuudessaan ylivertaisille, höyrynsä kolmesti nauttiville trippelikoneille.

Höyrykonehallista portaita ylös noustessani sen huomasin. Siellä se oli. Eilen ja monta kertaa ennenkin etsitty. Kattilansininen, sinistetyn pellin väri, putipuhtaana. Mutta en sano, etteikö eilen käytännön olosuhteissa valittu olisi ollut myös pätevä valinta.