Julkista terveyden ja kulttuurin huoltoa

Olen jossain määrin eri mieltä niiden joskus kuulemieni väitteiden kanssa, että julkinen terveydenhuolto ei ole riittävän aktiivinen miesten terveyden edistämisessä. Jokin aika sitten sain kutsun perusteelliseen terveystarkastukseen. Ohjelma koskee kaikkia 40 vuoden rajapyykin saavuttaneita miehiä. Naiset joutuvat odottamaan vastaavaa ohjelmaa 50-vuotiaiksi.

Niinpä sitten iltapäivällä kävin pitkästä aikaa kotikylän terveyskeskuksessa. Rakennus ei tuntunut enää kovin modernilta. Paljas betoni, ruskeat keinonahkapenkit ja nelikulmaiset muodot olivat retroa 80-luvun puolivälistä. Hyvät, pahat ja rumat – kuten vekkuli bioanalyytikko Valkeakoskella tapaa sanoa veren kolesteroliarvoista – ja muutkin olivat kohdallaan. En ole koskaan ollut laiha poika, ja nytkin painoindeksi osoitti lievää ylipainoa. Mittanauhalla ei keskikehosta omenoita löytynyt, ja terveydenhoitaja totesi, että kaikkien kohdalla BMI ei kerro koko totuutta terveyden näkökulmasta. Kreikkalaisen kiekonheittäjän vartalo, nääs. Tai no, ainakin härkämäinen perusrunko. Verenpaine oli korkea, kuten tavallista. Seurannassa ja hoidettavana jo ennestään. Aterioida pitäisi säännöllisemmällä rytmillä ja syödä D-vitamiinia läpi vuoden.

Tarkastuksen pääfokus oli kakkostyypin diabeteksen riskitekijöissä, mikä on tietenkin tärkeää. Olisin mielelläni jutellut pidempään myös eräistä hiihtolenkkien jälkeen vihoitelleista nivelistä, mutta se kuuluu toiseen yhteyteen. Rokotuksista oli muistikuvia, mutta tiedot löytyivät sähköisessä muodossa. Hyvä niin, koska muistikuvat olivat vääriä. Toheloin kirveen kanssa syksyllä 2001, mutta sillä tikkauskerralla ei rokotusta annettu. Se oli tapahtunut jo kesällä 1997, kun toheloin Lättähatun konepeiton kanssa. Sairaanhoitajaopiskelija kysyi, saako hän pistää. Työssäoppimisen kannattajana suostuin mielihyvin, ja hyvä pistos olikin. Sitä ei edes huomannut.

Arvostan korkealle Mies 40+ -kampanjan tyyppistä terveysohjelmaa. Yhteiskunta pitää omistaan huolta. Harvempi meistä vaivautuu ennen kuin alkaa vaivata.

Terveyskeskukselta palatessa poikkesin kirjastolla. Palautin Alastalon salin ykkösosan, mutta pyysin kakkosen jatkolainaan. "Ei ole kovin nopealukuista tekstiä", totesi kirjastovirkailija kuin osaaottaen. Minä olen alkanut pitää, enkä haluaisi tällä kertaa jättää kesken.

Iltaohjelmassa lisää kulttuuria museohoitokunnan merkeissä. Rutiinikokous ja vähän osallistujia. Matti, hoitokunnan hyvinkääläisvahvistus, esitti loppukevennyksenä arvoituksen: mitä tapahtuu, kun kana heittää ämmiä kiinalaiseen? Siinä on kana, joten sopii pääsiäisarvoitukseksikin.

Vesisade tuntui jo sangen keväiseltä.