Monot vaihtoon

Vapaa on vain umpihanki, kirjoitti Hellaakoski aikanaan. Kun Ruotsin suunnalta puhalsi tuuli toistakymmentä metriä sekunnissa, ei Lainion suoalueille juuri jäänyt latua kulkijan käydä. Vapaa tyyli oli umpinaisella, kantavalla hangella toimiva kulkutapa. Sen verran oli välillä pehmeääkin pintaa, että eilinen lenkki oli raskas.

Latujen hoitoluokkia on jonkin verran muutettu sitten viime talven. Joitakin kunnostetaan kaiketi harvemmin, joitakin useammin. Tänään valittiin reitti vilkkaammille laduille. Tosin Kahvikeitaan laavulta lähdettiin nousemaan ylös Ylläksen kuvetta hiukan hiljaisemmalle tunturin kiertävälle ladulle ja laskettiin alas Kesänkijärven rantaan. Lasku on vauhdikas ja mutkainen mutta hyvin hoidettuna urana miellyttävä laskea – ainakin helpompi kuin monet Salpausselän alamäet taannoin. Päivälenkin pituudeksi tuli kolmisenkymmentä kilometriä.


Kesänkijärvi jää kahden tunturin, Ylläksen (kuvassa Kellostapulin laki) ja Kesänkitunturin, väliin. Vaikuttavassa maisemassa on kolmen ladun risteys, josta pääsee eri reittejä niin Ylläsjärven kuin Äkäslompolonkin puolelle.

Eilinen luistelulenkki kulutti paitsi nestettä myös monoja. Reilut tusinan vuotta hyvin palvelleet Jalakset tulivat tiensä päähän, kun kärki repesi alkaen irrottaa pohjaa mukanaan. Matkalla se ei haitannut outoa muljumista ja kastumista enempää, ja huomasin vaurion vakavuuden vasta mökille palattua. Tänään piti sitten käydä tunturin toisella puolella monokaupassa. Jo ikään ehtineiden luistelusuksien profiilityyppisiin siteisiin ei paljon tarjontaa enää ollut. Salomonin combi-malli tuli valituksi. Ihan ensiluokkaiselta se ei suomalaiseen jalkaan vaikuttanut, vaikka omistuspohjansa puolesta siinäkin taitaa olla sinivalkoista. Merkin olen tähän saakka tuntenut vain nimeltä. Kohta nähdään, miltä se käytännössä tuntuu.