Matalammat ja tummemmat tienpenkat

Aivan ei yöjuna P 270 kirinyt aikatauluaan kiinni ennen Tamperetta: siellä oltiin noin vartin myöhässä. Autojen purku kävi nopeasti, ja oma sattui olemaan melkein paalupaikalla. Ajeltiin verkkaisesti kotiin vanhaa tietä nukkuvien kerrostalolähiöiden vaihtuessa vähitellen heräileviin maalaistaajamiin.

Jos pohjoiseen mennessä olosuhteiden muutos ei tuntunut kovin suurelta – kuun alussa lunta oli täällä suunnilleen yhtä paljon kuin siellä – niin tällä välin kotiseudun kevät oli ehtinyt jo kinosten madaltumiseen ja tienvarsien tummenemiseen saakka. Tosin aamusta alkanut ja läpi päivän sitkeästi jaksanut räntäsade ei suuremmin keväästä kertonut.

Kissaveljet olivat matkamme ajan hyvässä hoidossa, kiitos äidin. Mutta sen verran perhekeskeinen otus kissa on, että vakituisen kotiväen paluuta on juhlistettu kehräämällä melkein koko päivä.

Jotta kotiinpaluu ei olisi aiheuttanut liikaa vieroitusoireita, käytiin räntäsateesta huolimatta luistelemassa peninkulma kuntoradalla. Illaksi ajeltiin naapurikaupunkiin taiji-harjoituksiin. Edellisistä oli vierähtänyt jo kolme viikkoa, eikä työväenopiston lukukausi enää kauaa kestäkään.