perjantaina, marraskuuta 02, 2007


Melkein valmiina talveen


Ilta kului talveen valmistautuessa. Pihakeinu ja minikasvihuone varastoon. Viimeksimainittu piti kasvukauden verkkaisen alun jälkeen torpan tomaateissa näihin päiviin saakka. Kaupasta niitä ei aikoihin joutunut ostamaan. Syksyn tullen kasvihuonetta toki lämmittivät öiseen aikaan kynttilät sisällä ja matto ulkopuolella, ja sadon loppukypsyminen tapahtui huoneenlämmössä.

Autoon talvirenkaat alle rapisemaan. Moni on vaihtanut jo aiemmin, mutta vähemmän ajelevina emme ole kokeneet niitä aiemmin tarpeelliseksi. Edellinen talvi aikaisine renkaanvaihtoineen mutta vähine lumikeleineen kulutti vanhasta autosta parivuotiaat nokialaiset lähelle loppua. Kesäpyörien pesuun käytin sadevesitynnyrien vettä vähemmän säästeliäästi.

Alkuviikosta kirjoitin susista. Päivän paikallislehti tiesi kertoa, että nyt niitä on nähty aivan kotikulmilla. Vilma-neidin outo käytös muutamana iltana voisi selittyä sillä. Kissa on herkkävaistoinen ja viisas eläin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Leppoinen, rauhallinen ja kiireetön tnnelma, mukavaa luettavaa! Ja kiitokset täältä Urjalasta, susia ei vielä ole nähty, mutta molemmat afgaaninvinttikoirat olivat tänään oudon haistelevia, kun tuossa toijalan tien vierellä metsikössä kävimme kävelemässä, päivä on kaunis ja kuulas. Terveiset!

T. Aviopari uravuori

Hyvärinen J. kirjoitti...

Tervehdys Uravuoret ja mukava kuulla teistä! Että Urjalaan olette muuttaneet. Ilmankos ei ole tehtaanpiippujen katveessa vähään aikaan nähty.