Vaatekaupoilla

Olen laiska käymään vaatekaupoissa. Periaatteeni on sen suuntainen, että ostetaan harvemmin, mutta asiallista ja yritetään hoitaa hyvin. Muodista ja trendeistä en tiedä mitään.

Tarkoitukseni oli eilen illalla maakunnan Osuuskaupan tarjouspäiviltä hankkia hiukan tarpeellista täydennystä vaatekaappiin. Turha toivo, kun melkein kaikki sopiva oli jo ostettu pois. Niinpä tuhlasin rahaa ja kelpo osan päivää tänään Hämeenlinnassa, jossa yleensä olen tykännyt käydä vaatekaupoilla. IC 44 oli lauantaiaamupäiväiseen tapaan täynnä. Vaasasta oltiin tulossa, ja ainakin siinä vaunussa, jossa matkustin, keskusteltiin enemmän ruotsiksi kuin suomeksi.

Eräs myymälä oli siirtynyt totutulta paikaltaan Tiiriön kauppakeskukseen. Mikäs siinä, kun Vekka-bussit kulkevat. Keskustassa tuli törsättyä lisää. Niin hyvää palvelua kuin paikallisessa Osuuskaupan tavaratalossa en muista aikoihin vaatekaupassa saaneeni.

Farkkuja minulla ei ole ollut yli puoleentoista vuosikymmeneen. Syytä en oikein osaa sanoa, koska käytännöllisiähän sellaiset ovat ja sopivat kaikille. Sen sijaan reisitaskuhousuihin minulla on syvällinen viehtymys. Kahdet sellaiset ja yhdet prässihousut sekä kolme paitaa jäivät päivän törsäyssaldoksi.

Housukaupassa kokokysymys pani ihmettelemään. En ole mikään laiha poika, joten yleensä käyttämäni M-koon housujen uuden malliston ylisuuruus hämmästytti. Paitojen kanssa hiukan samansuuntainen juttu. Arvatenkin Made in Finland -tekstillä on osuutta asiaan; muualla tehtyjen mitoitus on varmaankin erilainen.

Pieni mustavalkoinen ruutu

Matkalla paluujunalle poikkesin taidemuseolla Rembrandtin etsauksia katsastamassa, toiseksi viimeistä päivää kun Klassik Stiftung Weimarin kokoelmia oli näytteillä arvokkaassa 1830-luvun viljamakasiinissa. Silloin, kun grafiikan tekemiseen ei ollut "photareita" ja gimpejä, piti osata enemmän itse.

Rembrandt tunnetaan valon ja varjon mestarina, joka arvonimi lienee enemmän kuin pari guldenia velkaa 1600-luvulla käytettyjen väriaineiden ja ilman sisältämien hiukkasten kemiallisille reaktioille. Kuka 1900-luvun loppupuolen nimeltä muistettu henkilö aikanaan nimetään "minimalismin mestariksi" tarkasteltaessa omien aikojemme tärkeitä asiakirjoja tai muita tuotoksia?

Rembrandt piti itseään ensisijaisesti uskonnollisena taiteilijana. Se oli hänen aikanaan ei vain hyväksytty vaan arvostettu status. Omia polkujaan hän ilmaisussaan toki kulki - mikä ei ollut lainkaan tavatonta aikana, jona yhtenäiskulttuuri ja sitä luovat teknilliset menetelmät olivat lapsenkengissään ja ajattelun mahdollinen yhtenäisyys perustui enimmäkseen yksilöiden omaan tahtoon tai tahdottomuuteen (kuten se tekee tänäänkin, mutta tehokkaammin - vai sanotaanko vähemmän tehottomin - menetelmin vaikutettuna).

Maalauksiinsa Rembrandt panosti paljon, mutta panostiko hän vielä enemmän piirtämiseen? Maalaamisen jäljet ovat suurikokoisia ja värikkäitä ja ne muistetaan. Mutta grafiikka vaatii suurta tarkkuutta ja kärsivällisyyttä. Oliko useita menetelmiä osaava taiteilija tullut panostaneeksi siihen enemmän?

Alankomaalaisen mestarin töiden ihailemisen lomassa museon kotimainen perusnäyttelykin tuli nopeasti kierrettyä. H. Munsterhjelmille oli varattu oma huone. "Hämeenlinna 1872" lienee sitä taidetta, joka kolahti aikalaisiinsa kuin "Nummela" ja "1972" toisessa taiteenlajissa jokunen vuosikymmen myöhemmin. Hieno taulu muutenkin kuin düsseldorfilaisuuden syväterävyytensä johdosta. Yritin tarkastella, oliko Varikonniemen takaa näkyvä pitkänomainen hahmo juna ja sen alkupäästä nouseva savu veturista lähtöisin. Nolostuin tajutessani, että selkeä ei-vastaus oli taulun nimessä: Hämeenlinnasta pohjoiseen vievän radan rakennuttajista Uhtomski oli tuohon mennessä saanut symbolisen sorakuorman alas jossakin Hattulassa. Valtio otti työn hoitaakseen talvella 1874, ja sitä ennen yksikään veturi tuskin on höyrynnyt Varikonniemen pohjoispuolella.