Liikkeen rajat

Valkeakosken Kiina-viikkoon ei ole tullut osallistuttua - nolo myöntää, mutta edes ammiksen ruokalassa en käynyt kokeilemassa puikoilla syömistä - kuin vasta viimeisellä mahdollisella hetkellä työväenopiston taiji-treeneissä.

Liikkeen vastakohtaan wujihin keskittyvä harjoitus oli ainakin minulle kova. Mistään mystillisestä ei ole kyse, kuten treenien vetäjä Matti perustellusti toteaa. On vain liike ja näennäinen ei-liike. 2000-luvun alun mekanistiseen maailmankuvaan binäärinen näkemys pitäisi sopia hyvin - ainakin niin kauan kuin se ei koske omaa ruumista.

Liikkeen rajat tulevat minulle vastaan ei-liikkeessä. Se ei kuulosta vakavalta, mutta on sitä: se on kompastumista ensimmäiseen portaaseen. Ymmärtääkseni taijissa liikettä ei suhteuteta niinkään toisen ihmisen liikkeeseen, kuten judon kaltaisissa suoraviivaisissa kamppailulajeissa. Taijissa tavoitellaan liikkumisen ideaalia. Absoluuttista - täydellistä ja tietoista liikettä - haetaan suhteuttamalla sitä toiseen absoluuttiseen - täydelliseen ja tietoiseen liikkumattomuuteen. Noviisina voin aivan hyvin olla väärässä ja olen varma, että ainakin paremmin tämän ajatuksen osaa ilmaista joku kokeneempi harrastaja.

Ei-liikkeen merkitystä liikkeen hallinnassa korosti kirjoituksissaan erityisesti viime vuosisadan alkupuolella vaikuttanut wushu-opettaja Yang Chengfu. Yang teki paljon työtä muokatakseen silloisesta potkuvoittoisesta taijista (jollaista harjoitetaan yhä monissa muissa wushu-lajeissa) hitaampiin liikkeisiin perustuvaa terveyshakuista kansanliikuntaa (joskin varsinainen kaikelle kansalle tarkoitettu Beijing-muoto kehitettiin vasta 1950-luvulla kansantasavaltalaisten kunnon ja terveyden ylläpitotarkoituksiin). Yang on kirjoittanut (Klemolan 1995 mukaan): "Taijiquan on taito, jossa voima kätketään pehmeisiin liikkeisiin. Se on aivan kuin [...] neula, joka on piilotettu puuvillaan." Minulla neula taitaa olla heinäkasassa eikä löydy sieltä kovin helposti.

Liikkeen rajat olen tuntenut ennenkin. Tatamilla tahkosin yhä samaa ja jäin kiinni samoihin kohtiin. Harjoittelumotivaationi väheni, kunnes loppui kokonaan. Paluuyritykset ovat jääneet heikoiksi kerta toisensa jälkeen.

Niihin aikoihin muuten ihastelin toisessa salissa jumpannutta punahiuksista neitoa, jonka liike oli paljon sulavampaa kuin tuolle lajille ominaista pomppimista. Omat yritykseni olivat kerta toisensa jälkeen osoittaneet, että omalta kohdaltani saatoin vain haaveilla samankaltaisesta liikkumisen tavasta. Mutta kuten liike ja ei-liike, ovat vastakohdat täydentäneet toisiaan. Tänäänkin yritin sivusilmällä vilkuilla mallia kauniimmin liikkuvasta.

(Edit 26.11.2007: Pahoittelen tämän sunnuntaisen tekstinpätkän näkymättömyyttä ajallaan - huolimattomasti paiskattu HTML-tagi teki tepposensa.)