Viikonloppu ruotsinkielisellä yhteiskoululla

Viikonloppu meni Tampereella pienoisrautatiepäivillä, joita vietettiin jo 25. kertaa. Miksi vuonna 1984 syntynyt instituutio juhli jo nyt neljännesvuosisataistaan selittyy sillä, että ensimmäisenä vuonna tapahtuma pidettiin kahdesti, talvella Tampereella ja syksyllä Hyvinkäällä.

Voinee sanoa, että Tampere ja sikäläinen rautatieharrastusyhdistys Pirkanmaan Rautatieharrastajat ry PIRAKE oli itseoikeutettu järjestäjä tapahtuman täyttäessä neljännesvuosisadan. Ensimmäiset "PR-päivät" järjestettiin nimenomaan Tampereella, ja siellä ne on tapahtuman historian aikana pidetty kaikkiaan kahdeksan kertaa tämänviikonloppuinen mukaan laskien (1984, 1985, 1988, 1990, 1992, 1997, 2004, 2007). PIRAKEn kanssa järjestäjäaktiivisuudessa voi kilpailla vain Märklin Club of Finland, joka on järjestänyt tapahtuman kahdesti Helsingissä (1996, 1998) ja neljästi Lahdessa (2000, 2002, 2005, 2006), ja jonka nokkamies M. Rinne vastaanotti tänään hyvin ansaitun vuoden rautatieharrastajan tittelin. Ensi vuoden pienoisrautatiepäivien pitopaikka on Turku. Turkulaisharrastajillakin on kokemusta jo neljältä aikaisemmalta kerralta (1989, 1993, 1999, 2003).

Tämänvuotinen näyttelypaikka, Svenska Samskolan i Tammerfors, oli arvokas talo arvokkaassa ympäristössä. Ei ehkä kaikkein käytännöllisin, mutta hyvin tunnelmallinen. Koulun kahdeksasluokkalaiset olivat tapahtuman ajaksi järjestäneet luokkaretkikassansa kartuttamiseksi varmasti kaupungin hinta-laatusuhteeltaan parhaan kahvilan.

Sääli, että järjestäjän asettama kahdentuhannen kävijän tavoite jäi puolitiehen, mutta eivät he onneksi tappiolla joutuneet tätä toteuttamaan. Pienoisrautatiepäivien kävijämäärä lienee 1990-luvun puolenvälin ajoista jonkin verran laskenut ja sitä myötä hienoimpia ratoja rakentavien kerhojen into tehdä tehdä jopa kymmeniä henkilötyöpäiviä pelkkään tuotostensa siirtoon pienenevän yleisön nähtäville on laimennut.

Sorminäppäryys ei ole minun lajini, ja pienoisrautateiden kyseessä ollen tyydyn mieluusti katselijan osaan. Kyllä Museoveturiseurassa mallinrakentajiakin on, mutta tällä kertaa tyydyimme esittelemään 1:1-rautatieharrastusta kannettavan tietokoneen, ammattikoululta lainatun dataprojektorin ja kirjaimellisesti valkokankaan tehtävässä toiminen, sinänsä museaalisen, lakanan avulla. Myös varainhankinta harjoitettiin reilun puolen kiloeuron verran. Vaikka kävijämäärät saattavatkin puolentoista vuosikymmenen tarkastelujaksolla olla vähentyneet, kävijöiden ostohalukkuus näyttää lisääntyneen. Tämänkaltaisella toiminnalla nimellistä jäsenmaksua keräävä ja vain harvoin kerjäävä yhdistys rahoittaa toimintansa.

Toimeksi saaneena kyselimme näytteilleasettajien alustavaa suhtautumista nelisenkymmentä kilometriä Tamperetta etelämpänä sijaitsevan risteysaseman kupeeseen kasvaneella paikkakunnalla mahdollisesti vuonna 2009 pidettäviä pienoisrautatiepäiviä kohtaan. Tulos oli tyrmäävä. Ennakolta oli ajateltu, että tuskin yksikään tosimielellä toimiva olisi valmis tuomaan mitään näytille pieneen ja eteläsuomalaisittain heikon talousalueen keskellä sijaitsevaan kylään. Vastausprosentin ollessa yli 83 ei yhtäkään kieltävää vastausta saatu. Lienee paikallaan korostaa, että kyseessä oli vain alustava tiedustelu, eikä mitään konkreettisia suunnitelmia asian suhteen ole olemassa. Jos asia lähtisi etenemän, on ratkaistavana paljon asioita. Yhtenä tärkeänä tämänvuotisen messunaapuruston kesken keskusteltu asia järkevästä kestoajasta. Vanhat ketut, kutsuttakoon heitä tässä vaikka Martiksi ja Erwiniksi, olivat eri linjoilla. Ammattimaisella tyylillä toimittaessa yksi päivä pienellä paikkakunnalla voisi riittää hyvin. Mutta jos asia ja sen harrastus lähtee "aus dem Herzen", saisi tapahtumapäiviä olla neljännesvuosisataiseen tapaan kaksi ja nukkumapaikaksi, kaupallisten majoitusmahdollisuuksien ollessa paikkakunnalla vähäiset, kelpaisi vaikka VR:n BXE-asuntovaunu. Yhtä kaikki, nyt varsinainen aktiivijoukkomme saanee näyttää koottua punaista opastelippua tai kättä raiteen poikkisuunnassa tietyillä tahoilla...

Tämänvuotisen tapahtuman järjestäjät olivat kehittäneet mukavana lisäohjelmana tutustumismahdollisuuden samassa korttelissa sijaitsevaan Pyynikinlinnaan eli Emil Aaltosen museon.Tampereella hyvin menestynyt sääksmäkeläissyntyinen kenkätehtailija Aaltonen hankki innostui 1920-luvun puolivälissä shoppailemaan mm. Lokomo-nimisen veturikonepajan, johon liittyvä yläkertaan rakennettu näyttely kiinnosti monia pienoisrautatiepäivien vieraita. Ei Aaltosen taidekokoelmia esitellyt alakerran näyttelykään huono ollut. Nimekkäitä kuvia ja oman aikansa manieristin R. W. Ekmanin töitä jopa hämmästyttävän monta.