Koulutuspolitiikan ideologia ja sen täytäntöönpano

Päivän tilaisuus oli leppoisa pilvisen syyspäivän työrupeama, jollaisena ei haluta olla liikaa mitään. Ei kiivailla eikä masennella. Kouluaikana syyspäivät olivat joskus sellaisia. Jostakin syystä muistan syksyn 1984 erityisen pilvisenä ja verkkaisena. Pilvisyysmuistikuva voi olla väärä. Ainakaan Ilmatieteen laitoksen julkaisemat tilastokatsaukset eivät pidä kyseistä syksyä pilvisimpien joukkoon kuuluvanamm.

Paljon asiaakin oli, mutta keskustelut käytiin kahvi- ja ruokapöydissä. Lohjalaisiin pääsin tekemään vaikutusta omenapuilla, onttoudella, paikannimillä ja muulla paikkakuntatuntemuksella, kiitos Eskon. Savolaiset olivat kuulemma tulleet junalla Mikkelistä. "Oikorataa vai Riihimäen kautta", kysyin. Ei oikorataa eikä Riihimäen, vaan Kouvolan kautta olivat tulleet. En ryhtynyt väittelemään. He sen matkan olivat tehneet, en minä.

Asiaan, lähdetään ammikselle.

Suomessa käydään hiljaista sisällissotaa - pahemman kerran ylimitoitettu termi - jonka yhtenä pienenä foorumina on koulutuspolitiikka. Osapuolina ovat ikiaikaiset kiistakumppanit valtio eli keskushallinto ja kunnat eli paikallishallinto ja panoksena lähinnä rahan ja velvoitteiden eri yhdistelmät. Koulutuspoliittisen kiistan ulottuvuudet ovat monimutkaisemmat.

Valtakunnan koulutuspolitiikkaa on viime kuukausina suunnattu hallituspuolueiden näkemysten mukaisesti. Yksi avainsana on duaalimalli, jota pyritään vahvistamaan niin korkeakouluissa kuin toisen asteen koulutuksessakin. Hallituksen suosiossa eivät enää ole takavuosina voimalla lanseeratut kaksoistutkinnot, vaan ammatillista koulutus ja lukiokoulutus halutaan pitää toisistaan tarkemmin erillään. Esimerkiksi koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa eli KESUssa vuosille 2007-2012 ainakin nykyisessä luonnosvaiheessa (PDF-tiedosto, 412 kB) duaalimallin tukeminen näyttäytyy vahvana. Kuntien näkemys on erilainen, ja niissä halutaan jatkaa toisen asteen koulutuksen yhteistyön tiivistämistä jo kustannuksellista syistä. Huomattava osa lukioista on alle 100 opiskelijan oppilaitoksia. Samaten on pieniä ammattikouluja. Näiden hallinnolliset yhteistyökuviot tuovat paikallisella tasolla paitsi koulutuksen järjestäjille säästöjä myös opiskelijoille monipuolisia opintopolkuja.

Kunnat ovat ottaneet asiakseen kunta- ja palvelurakenneuudistuksen eli PARAS-hankkeen (joku on kuuleman mukaan ristinyt sen myös KUPRUksi) ajamisen. Tämä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä koulutuksen peruspalvelujen saatavuuteen ja hallinnon virtaviivaistamiseen tähtäävä hankekokonaisuus käyttää konsulttinaan euroa, ja konsultti on sitä mieltä, että toisen asteen koulutuksen mahdollisimman laaja yhteistyö kunta-, seutu- ja maakuntatasolla on hyvä asia. Valtio on halunnut rakentaa PARAS-hankkeen - vaikka sekin on ollut alkujaan hyvin valtiovetoinen - rinnalle oman koulutuspoliittisen infrastruktuuriviritelmänsä eli ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kokoamishankkeen, jonka ohjaksissa toimii opetusministeriö. Valtion näkökulmasta PARAS ja kokoamishanke tukevat toisiaan, kuntien näkökulmasta ne repivät koulutusta eri suuntiin. Valtion hankkeen taustalla saattaa olla nähtävissä koulutuspoliittinen duaalimalli: isot ammattiopistot eivät liiaksi ehtisi veljeillä pienten lukioiden kanssa eivätkä hentoiset lukiot tohtisi lähestyä kaapinkokoisia ammiksia.

Viime viikolla olin tilaisuudessa, jossa opetusministerille olisi voitu sanoa häijymminkin, jos hän ei olisi habitukseltaan kuin kiltti ja reipas kympin oppilas ja siten ainakin varttuneempien opettajien ja koulutuksen järjestäjien mieleen. Virkamiehet saivat kitkerämpiä kommentteja.

Toista koulutuspoliittisen ideologian ja toimeenpanon välistä kiistaa käydään keskushallinnossa. Opetusministeriö on kovistellut koulutuspolitiikan kehittämisestä vastaavaa keskusvirastoa - tai asiantuntijavirastoa, kuten hieno termi kuuluu - Opetushallitusta teettämällä selvityksen sen asemasta. Alkuun kentällä monet ajattelivat, että kyseessä on viraston viimeaikaiseen johtamiskulttuuriin liittyvä epäluottamus ja henkilöstöpolitiikka. Voi olla, että taustalla on vähintään yhtä paljon ideologinen puhdistus. Opetushallitus kun vastaa mm. ammatillisen koulutuksen tutkintojen perusteiden laatimisesta. Tätä työtä tehdään pitkän ja hartaasti - jätettäköön nyt huomiotta, että monien alojen kannalta turhankin pitkään ja hartaasti, se lienee pohjimmiltaan resurssikysymys - ja prosessia voisi verrata Sr1:n verkkaisesti vetämään tavarajunaan. Vaikka se näyttäisi Pendolinon ikkunasta katsottuna rumalta ja epäajanmukaiselta, paha sitä on pysäyttääkään noin vain. Niinpä Opetushallitus moduloi vuonna 1.8.2010 mennessä voimaan tulevat uudet ammatillisten perustutkintojen perusteet niin, että niissä vahvistetaan ammattikoulujen ja lukioiden yhteistyötä mm. yhteisten opintojaksojen puitteissa. Perusteiden uudistaminen on jo siinä vaiheessa, että ilman runsasta resurssien lisäämistä ei duaalimalli-ideologian mukaisia täyskäännöksiä ole aikaa tehdä ainakaan nykyisellä hallituskaudella. Yksi syy Opetushallituksen aseman kriittiseen uudelleenarviointiin voi olla pyrkimys poistaa hidasliikkeinen toimija, joka ei käänny kovin nopeasti jokaisen koulutuspoliittisen tuulenpuuskan mukaan. Herää tietenkin kysymys, mikä taho hoitaisi vastaavat työt. Ainakaan kuntatasolla ei ole vastassa verkkainen nallekarhu vaan kiukkuinen ilveslauma.

Töihin kuntotestin kautta

Ammatillisten perustutkintojen uudistamiseen liittyy idea, jota on väläytelty viime vuosina eri tahoilta: yleisen toimintakyvyn - lähinnä fyysisen ja psyykkisen terveyden ylläpidon - nostaminen osaksi ammatillista osaamista.

Ammattikouluissa erikseen arvioitavaksi tulisi toimintakyky osana ammatinhallintaa. Se, seuraako ahkerasta tupakkapaikalla käymisestä tutkinnon osan hylätyksi tuleminen, jää nähtäväksi. Ehkei sentään, mutta toimintakykypassista kaavaillaan uutta tapaa, jolla työnhakija voisi osoittaa toiminta- ja työkykyisyydestä huolehtimisvalmiutensa työnantajalle. Idea voi kuulostaa radikaalilta, mutta kansan fyysisen ja henkisen kunnon romahtaessa käsiin nousee näille tilauksia. Kaunistella ei voi sitäkään, että opiskelijoiden fyysisen kunnon osalta ammattikoulut ovat toisen asteen koulutuksen ottelussa lukioita jäljessä.