Verkostoja ja hankkeita

Eilen aamupäivällä Tampereen yliopiston A I -niminen suuri luentosali oli lähes viimeistä penkkiä myöten täynnä. Tuttuja kasvoja näkyi paljon, mutta vain harva tervehti oma-aloitteisesti. Vaisusti ainakin. Mietin, mikä ihmeen rupinen paise päähäni on kasvanut, kun niin kartellaan, mutta siten tajusin. Saliin oli ahtautunut lauma eliöitä, jotka ovat valmistautuneet taistelemaan keskenään samoista resursseista.

Pirkanmaan maakunta on saanut uudelle EU:n ohjelmakaudelle paljon ennakoitua suuremman osuuden rakennerahastojen kakusta. Lyhyesti todettuna aluekehitysrahasto kanavoi ensi vuonna eri toimenpideohjelmiin reilut 11 miljoonaa ja sosiaalirahasto reilut yhdeksän miljoonaa ecua. Siinä sitä olisi jaettavaa, mutta on kyllä ottajiakin paljon. Jakajat - etunenässä työvoima- ja elinkeinokeskus, lääninhallitus, ympäristökeskus ja maakuntaliitto- korostivat jos mahdollista entistäkin enemmän verkostohankkeita. Paikalla olleiden "cooliudesta" toisiaan kohtaan voisi kuvitella jotakin todellisesta verkostoitumishalukkuudesta, mutta olkoon.

Aluekehitysjohtaja totesi terveen itsekriittisesti, että vaikka on Suomen osalta jo kolmas ohjelmakausi aluillaan, ollaan tänäkin vuonna myöhässä, kun erilaisia työnjakoperusteita rahoittajien kesken on viilattu ohjelmakauden lähes koko ensimmäinen vuosi. Hakuilmoituksia on luvassa kuulemma aikaisintaan marraskuussa.

Jos minä vastaisin nyt vaikkapa jostakin kolmen radan risteysasemalla sijaitsevasta pikkumuseosta ja samalla minulla olisi liikaa vapaa-aikaa tai muutoin työn vähyyttä, lähtisin hakemaan kumppania vaikkapa Keski-Suomen maakunnasta neljän radan risteysaseman tuntumasta ja ryhtyisin kasaamaan EAKR- tai ESR-hanketta vaikkapa viideksi vuodeksi ja palkkaisin itseni hankkeeseen jollakin tyydyttävällä kuukausipalkalla, ostaisin asiantuntija-apua Suomen toiseksi vanhimman risteysaseman kupeesta ja pyrkisin tekemään hyvän projektin vaikkapa rakennusperintöön ja maakunnallisiin matkailuyhteistyöverkostoihin liittyen. Halukas, suorastaan himokas yhteistyökumppani viimeksi mainittuun löytyisi paperitehtaanpiippujen tuntumasta varsinkin kesää 2009 ajatellen. Työtä siinä olisi paljon, ja alkuvaiheessa lähinnä talkoo-sellaista, kun verkoston ja hankesuunnitelman rakentamisessa sekä nykyään jopa 35 %:n kuntarahoitusosuuden varmistamisessakin on työtä (mikä hieman karrikoiden sanoen johtaa pelottavan helposti siihen, että toteutuvien hankkeiden hyvin hoidettu osuus on jäänyt usein hakemisvaiheeseen: kun rahoitus on saatu, huilaillaan sen turvin rankasta hakuvaiheesta ja lähinnä ollaan toteuttavinaan hanketta). Taitaa olla turha toivo, että löytyisi joku itseohjautuva ja työn vähyydestä kärsivä museo- ja matkailuhenkinen tätä ajatusraakiletta jalostamaan.

Mitä itseeni tulee, toisen asteen ammatillinen koulutus on rakennerahastojen yksi painopistealue opetusministeriön hallinnonalalla. Sen parissa riittänee työsarkaa myös kehityshankkeiden osalta ja harrasteet saavat pysyä kevyissä ja kivoissa asioissa.

Yliopistolla kun oltiin, käväisin avoimen puolella pyytämässä paperin toissa lukuvuonna opiskellusta taidehistorian "approsta". Olin ajatellut, että en tee sellaisella paperilla mitään ja hukannut jo kokonaismerkinnän hakulomakkeetkin, mutta onhan se mukava muisto tuosta iltaharrasteiden harharetkestä.

Iltapäivän aluksi oli sovittu neuvottelu erään jo toimivan kehittämishankkeen puitteissa, johon sain taannoin kuulla tulleeni nimetyksi. Aiheen sisällöstä sen paremmin tietämättä olen sujuvasti vaihdellut sähköpostia asiasta. Nyt oli tilaisuus tavata projektikoordinaattori, ja hiukan selkiytyi se, mihin olen mukaan joutunut. Ei se kovin selkeää taida olla muillekaan osallistujille. Hankkeessa ollaan jossakin suunnitelman ja toteutuksen alkamisen rajapinnassa eli kriittisiä aikoja elellään. Toteutukseen pitäisi sitten kerjätä rakennerahastojen ecuja.

Projektikoordinaattori katsoi hetken ja tunnisti. Vuonna 1993 tai joskus niihin aikoihin komeaa nimeä kantava hypermedialaboratorio kolmine työasemineen- demokraattisesti oli valittu yksi Sun-pohjainen, yksi Mac-pohjainen ja yksi PC-pohjainen - oli uusi ja houkutteli nörttihenkisiä monelta taholta, ketä ideoimaan, ketä askaroimaan maanläheisempien seikkojen kanssa.

Eilen valitsin pikavuoron sammuneiden tehtaanpiippujen luota yhä savuavien luo. Periaatteessa olisi ollut reilua suosia "ojalalaista", mutta tuohon aikaan iltapäivästä lähti vain Lempäälän kautta kiertävä, yli puoli tuntia pikavuoroa hitaampi. Oman auton käyttämättömyys ei näin tullut tolkuttoman tehottomaksi. Olen kuullut, että jotkut tamperelaiset tai muut kaupunkilaiseudun eläjät kokevat masentavana saapua Valkeakosken kaltaisiin paikkoihin. Se on hiukan yllättävää, koska linja-auton ikkunasta molemmat kaupungit näyttävät samalta, koko- ja rakennusten ikäluokka on vain eri. Ja ihmiset myös samankaltaisia, puhuvatkin samalla murteella (tosin valkeakoskelaisessa on hiukan kantahämäläistä mukana).

Tänään vie taajamajuna H 9648 pääkaupungin työväentalolle. Kuvittelin tämän täyttyvän Riihimäeltä, mutta niin ei käynyt. Ei edes Hyvinkäältä. Alkaako pääkaupunkiseutulaisten päivä myöhemmin kuin maakunnissa?