Pisnismies

Ei kovin lennokas aamu. Suuntana on kolmen sodan päämajakaupunki onneksi rauhanomaisissa merkeissä, mukana tietokone, kaksi matkapuhelinta ja muutama kilo paperia - kokouksen kannalta oleelliset tosin sähköisessä muodossa (vaikka en ole vielä koskaan saanut silmieni eteen kuvaruutua, jolta minusta olisi miellyttävämpää lukea tekstiä kuin paperilta, on sähköinen muoto logistisesti ja tietenkin ekologisesti perusteltu, kun informaation säilytysajan ei tarvitse olla pitkä tai säilymisluotettavuuden suuri). Ainoat kolme asiakirjaa, jotka allekirjoitukseksi kutsuttujen harakanvarpaideni vuoksi oli välttämätöntä ottaa mukaan paperimuodossa, jatkoivat aamu-uniaan työhuoneessani pöytämikron päällä eivätkä kiljuneet päästä mukaan, vaikka varmasti kuulivat, kun painoin ulko-oven kiinni. Muistin paperien puuttumisen vasta käveltyäni kylälle saakka. Takaisin en olisi jalkaisin ehtinyt, joten piti herättää uinuva prinsessa lankapuhelimen räminään ja pyytää palvelusta. Kuriiriposti toi paperit asemalle nopeasti. Kiitos, kulta :-)

Lähtiessä asemalla hörisi raiteentukemiskone Ttk2. Materiel Industriel SA:n luomus vaikutti yllättäen havaittuna lähes yhtä seniorimaiselta kuin vähän matkan päässä veturitallin nurkalla nököttävä valitettavan surullisen näköinen vanhempi ja pienempi Ttk1-Matisa. Kameran mukanaolemattomuus ei harmittanut, kun tiedän sen valovoiman noissa oloissa onnettomaksi. Minolta-yhteensopivaan lisäsalamaan en ole vieläkään raaskinut investoida.

Riihimäessä - yleiskielen kannalta virheellinen inessiivisija kuuluu rautatieslangiin - oli junanvaihto. Lahteen vie H 305 modernisoimattomalla Sm2-rungolla. Muuten kelpo juna, mutta kannettavan tietokoneen käyttö on kömpelöä varsinkin tällaisen mallin kanssa, jossa hölmösti sijoitettu prosessorituulettimen ilmanottoaukko jää umpeen koneen ollessa alkuperäisen tarkoituksensa mukaisesti "laptop". Tyylipuhtaalla matkustustavalla Lahdessa olisi toinen vaihto ja Kouvolassa kolmas, mutta aikataulullisista syistä ja reilun toverihengen ansiosta Lahdessa pitäisi olla kumipyöräkyyti odottamassa.

Alivaltiosihteeri uutisoi vuosia sitten, miten VR Osakeyhtiön toiminta-ajatus on siirtää mahdollisimman paljon vaunuja tyhjinä paikasta toiseen. Missiota on näemmä muutettu ainakin IC² 164:n kohdalla. Viimeisen istumapaikan kakkosluokkaan sai lippujonossa edelläni ollut. Ennenkin tuo mainio Etelä-Suomen yhteys on ollut aika täysi. Piti ostaa business-luokan lippu. Valtio kustantaa reissun, joten pitänee liittää joku selvitys kalliimman junamatkan käyttämisestä. Halvemmaksi tämä silti kruunulle tulee kuin henkilöautoilu koko matkan osalta.

Olikin reilut 21 vuotta aikaa siitä, kun olen viimeksi matkustanut junan ykkösluokassa. Olin silloin kesätöissä rautavaltiolla, ja kesätyökaverini kanssa palaamassa kotiinpäin jostakin Varsinais-Suomen laidoilta. Päivä oli ajettu ruohoa, leikattu pensaita ja perattu rikkaruohoja. Perjantai-iltapäivän juna oli täpötäysi, ja meillä haravat ja talikot olalla. Vaikka rataosaston sekatyöläisvapaalippumme ei olisi oikeuttanut, konduktööri ohjasi hyväntahtoisesti ykkösluokkaan, jossa oli tilaa. Harvat matkustajat näyttivät paitsi arvokkaan iäkkäiltä myös melko huvittuneilta haravoistamme. Meitäkin huvitti, mutta samalla piti puhua itselleen oikeutus interventioon hienomman väen pariin:

- Oli se kippari reilu mies.
- Oli se. Saman isännän renkejähän tässä ollaan.

Kovia työmiehiä ja renkejä. Juuri viisitoista täyttäneet pojat.