sunnuntai, joulukuuta 31, 2006


Dies illa


Kylmäkosken seurakunta vietti viimeistä päiväänsä juhlallisesti. Kansallisromanttiseen - itse asiassa tyylisuuntansa tyyppiesimerkiksi Suomen kirkkohistorian painettuun yleisesitykseen ohi nimekkäiden tamperelaisten ja turkulaisten luomusten päässeeseen - kirkkoon tuli kansaa melko eteen saakka; hämäläisethän täyttävät takaa. Mielestäni oli hienoa, että lääninrovasti aavan Vanajaveden tuolta puolen oli tullut avustamaan ehtoollisenjaolla.

Vielä hienompaa oli ottaa vastaan ehtoollismalja oman puolison ojentamana.

Seuraavat ovat Akaan yksinkertaisen riviseurakuntalaisen näkökulmasta kirjoitettuja mietteitä.

Tammikuun 2007 alusta alkaen Kylmäkoski on kirkollishallinnollisesti osa Akaan seurakuntaa. Ristisanatehtävistä tuttu Akaa - historioitsija Jalmari Jaakkolan tyylisen hyvän historiallisen mielikuvituksen lahjan saaneet ovat aikanaan johtaneet nimen etymologiaa latinan kielen aqua-sanasta, onhan täälläkin vettä, joten jo muinaiset roomalaiset tai ainakin heidän kanssaan kauppaa käyneet germaanit jne. - irtautui vanhasta Sääksmäen kirkkopitäjästä vuonna 1483, samana jona joidenkin kristittyjen lähes pyhimykseksi korottama Martti Luther syntyi ja jona kirjailija Victor Hugon lähes pikkuniljakkeeksi kutistama Ranskan kuningas Ludvig XI kuoli. Tuolloin Akaa muodostui suunnilleen seuraavista alueista: Urjala (itsenäistyi Akaasta jo vuonna 1540), Kylmäkoski (itsenäistyi vuonna 1897), Viiala (itsenäistyi vuonna 1926) ja Akaaksi seurakunnallisessa elämässä lopulta yksin jäänyt Toijala mukaan lukien osa Kylmäkoskea. Nyt kolme viimeksi mainittua siis lyövät hynttyyt takaisin yhteen, eli kehityskaaressa palataan suunnilleen virsiseppä Jaakko Finnon aikoihin.

Seurakuntakysymys on ollut melkoinen vyyhti. Kylmäkoskella tai Viialassa yhdistymisen suosio ei ole ollut suurta. Toijalalaisille, ehkä lukuunottamatta sellaisia kirkollispoliitikkoja, jotka pitävät vallantunteesta ja kuvittelevat kykenevänsä säilyttämään asemansa myös uudessa isossa seurakunnassa, asia lienee ollut melko yhdentekevä. Ongelmallisin on ollut niinsanottujen jäännösakaalaisten eli Akaan seurakuntaan erinäisten 1940-luvun lopun kunnallispoliittisten ratkaisujen vuoksi kuuluneiden Kylmäkosken kunnan jäsenten tilanne. He kun omista syistään ovat pitäneet erityisen tärkeänä saada kuulua samaan seurakuntaan kuin viiteryhmäkseen katsomansa toijalalaiset ja heillä on aatteidensa takana paitsi hengellistä myös eduskunnallista voimaa.

Tilanteen selkiyttämiseksi Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli teki viime kesänä kirkkohallitukselle esityksen Akaan, Kylmäkosken ja Viialan seurakuntien yhdistämisestä yhdeksi Akaan seurakunnaksi. Seurakunnissa esitystä ei taidettu suuremmin kannattaa, mutta kirkkohallitus hyväksyi sen. Ratkaisua on perusteltu sillä, että kirkon yleisen linjan mukaan seurakuntien rajojen tulisi noudattaa maallisen paikallishallinnon rajoja. Muinoin niin oli, kunnes 1860-luvun kunnallislakiuudistuksista lähtien seurakuntien ja kuntien rajat ryhtyivät eroamaan toisistaan yhä useammin. Akaan tapauksessa kyseessä on nahkapäätös, koska huomisaamuna Akaan seurakunnan rajat eroavat edelleen jyrkästi Akaan kaupungin - sellaisen Toijala ja Viiala saivat yhdessä aikaiseksi - rajoista. Kylmäkoski kun ei kuntasektorilla Akaaseen kuulu. Oma villi veikkaukseni on, että entisen muutaman kylän käsittäneen jäännös-Akaan sijasta on seurakunnalliseen elämään saatu nyt kokonaisen kunnan kokoinen jäännös-Akaa. Vaikka oman seurakuntansa menettäneiden ihmisten kokema paha mieli toivottavasti aikaa myöten häviää, hallinnolliset epäselvyydet varmasti voivat paksusti jatkossakin.

Se, mitä seurakuntien yhdistyessä itse toivon, on että Toijala-Akaa ei kuvittele olevansa mikään emäseurakunta (emäseurakuntia on historiallisten dokumenttien osoittamassa mielessä tällä seutukunnalla yksi ja - mikä ei seurakunta-asiaan juurikaan liity - se olisi luultavasti kestävin pohja myös alueen maallisen hallinnon kuntaliitoksille, vaikka Vanajaveden tällä rannalla jostain syystä nähdäänkin petolinnun näyttävän takapuoltaan tännepäin), vaan että Kylmäkosken ja Viialan seurakuntien omat identiteetit säilyvät ja niiden monet hyvät käytännöt omaksutaan osaksi uuden seurakunnan toimintaa. Nyt jos koskaan on käytännössä koeteltuja hyviä toimintamalleja tarjolla toijalalaisillekin.

Kun jumalanpalveluksen lopuksi eläkepäiviltään Kylmäkosken tuulista kirkkoherranvirkaa tilapäisesti täyttämässä ollut emeritusrovasti kantoi kirjat pois alttarilta, näytti kuin karummatkin miehet olisivat pyyhkineet hikeä jostain otsan alapuolelta.

Seurakuntatalon juhlassa oli veturi- ja autoharrastajapiireistä tuttu nostalgiajuhlan tuntu. Myös hienoja diakuvia, joilla hyväpuheinen esittäjä.

Arveluni on, että lopullisuuden tunne oli harhaa. Keskus- ja hiippakuntahallinto, jotka seurakuntien yhdistymisratkaisun takana olivat, ovat vähitellen muuttumassa valtion väliportaan hallinnon kaltaisiksi jäänteiksi. Tänään moni kuntasektorilla kysyy: "Mikä on lääninhallinto ja mitä se meihin kuuluu?" Vapaamuotoisemmasta uudesta maakuntahallinnosta seutukaavakysymysten ulkopuolella kysytään samoin.

Hiippakuntahallinnon suhteen kysyttäneen seurakunnissa samaa asiaa parin vuosikymmenen sisällä, kun kirkon piirissä ymmärretään se, mikä maallisessa paikallishallinnossa vuosikymmen tai vähän reilu sitten: läheisyysperiaate. Kuntasektorilla liikkuu lainsäädännön puitteissa paljon rahaa, mikä saattaa pakottaa aikaisempaa suurempiin yksiköihin. Jos seurakuntasektorilla edelleen liikkuu rahan sijasta enemmän hyvää tahtoa, en pidä lainkaan ihmeenä, vaikka moni tänään kirkon penkissä istunut istuisi siellä, kun vietetään Kylmäkosken seurakunnan perustamisjumalanpalvelusta versio 2.

Se, mitä taas kohta tapahtuvassa Toijalan ja Viialan kuntien yhtyessä toivon, on että muistaisivat ainakin ehkäisyn.

lauantaina, joulukuuta 30, 2006


Tiu tau tilhi


Aamupäivällä ajeltiin Akaan pohjoisempaan taajamaan ajatuksena käydä huonekalukaupassa. Uudelle kirjahyllylle olisi pikkuhiljaa käyttöä. Mukaan tarttui pohjanmaalaista puusepäntyötä esitteleviä mainoksia. Ja yksi työtuoli. Lounaalla käyntiä mietimme hetken, muta päätimme palata kotiin. Kotikylään tullessa automaattiasemalla oli useamman auton jono. Bensiinilitran hinta 1,152 euroa houkutti monia.

Iltapäivällä, puolisoni laskeskellessa kirjahyllyelementtien mittoja ja hintoja ja minun - häpeä tunnustaa - ollessani vaipumassa päiväunille, havahduimme melkoiseen jysähdykseen. Etuaikainen iso uudenvuodenpommi se ei ollut, vaan keittiön pihanpuoleiseen ikkunaan vauhdilla törmännyt tilhi. Lieneekö siivekkäällä ollut sorbusta veressä, kun lentoliikenteessä meni törmäilemään. Huolestuttavan pitkään lintu istui pihassa ruokapaikkatoveriensa talitiaisten käydessä välillä osaaottavasti vierestä katsomassa. Jonkin ajan päästä tilhi kuitenkin nousi jaloilleen, ja pian jo lensi matkoihinsa. Toivotimme turvallisia lentoja.

Ilta meni huomaamatta. Kasasin uuden tuolin työhuoneeseeni. Vanhasta kelpasivat talteen vain ruuvit. Saunassa käytiin ajoissa, mutta kello oli kymmenen hujauksessa. Haastattelevat radiossa Erkki Lampénia, joka oli taannoin Blogistanissakin hyvin tunnettu henkilö.

torstaina, joulukuuta 28, 2006


Lähestymismerkit


Töiden jälkeen linja-autolta kotiin palatessa kaksi poliisiautoa ja neljä poliisiviranomaista päivysti melkein pihatien päässä. Pitivät ratsiaa. Se on hyvä asia, joka hiukan hillitsee autoilijoiden hinkua ajaa Tl-Tku-radan tasoristeyksen yli muuta liikennettä huomioimatta. Tasoristeystä on sanottu vaaralliseksi, mutta jo useamman vuoden asiaa seurattuani arvelen vaaroista huomattavan osan väijyvän nopeahkon kumipyöräliikenteen salliman - kesäkeleillä urheilulliseen ajotapaan jopa houkuttavan - Tl-Ur-tien nro 2847:ää ajavien moottoriajoneuvonkuljettajien korvien välissä.

Vaikka ovathan ne junat - ainakin valtakunnan roskamedian mielestä - joulun alla uutisoidun mukaan mitä viekkain tappaja. Liikenneturva on eri mieltä.

Olohuoneessa tuoksuu hyasintti. Se lienee innostanut pohtimaan kevään istutuksia pihamaalle.

keskiviikkona, joulukuuta 27, 2006


Liity liittoon


Taitavat vain jotkut sydänkesän päivät olla ammattikoululla yhtä hiljaisia kuin joulun ja uudenvuoden välipäivät. Vuoden viimeisiä työpäiviä on hyvä käyttää vaikkapa Excel-taulukoita täyttelemällä.

Lienen ennenkin kirjoittanut arvostavani ammattiyhdistysliikkeen korkealle. Niinpä en toista vuotta sitten osannut kieltäytyä, kun ammattiosasto kysyi inaktiivijäsentään varaluottamushenkilöksi. Varsinainen luottomme on tunnollisesti taistellut isänmaan väestöpyramidin vääristymistä vastaan, joten joulun alla olen taas päässyt tai joutunut niihin hommiin. Viime kevättalviset neuvottelukierrokset kadunmiehen korvissa pahamaineisen, joskin paljon mainettaan paremman kaksikirjaimisen lyhenteen sisältävän, lain 725/22.9.1978 ja asetuksen 236/26.2.1993 hengessä olivat opettavaista aikaa.

Joskus ammattiyhdistysliikkeen piirissä kuulee pidettävän paikallista sopimista huonona asiana. Vain yleissitovuuden katsotaan turvaavan edut. Asia ei ole todellisuudessa niin yksinkertainen. Nykyisen aikaisempaa vapaamielisemmän työsopimuspolitiikan mahdollistaman paikallisen sopimisen edut ainakin opetusalalla tulivat pienessä mittakaavassa hiljattain osoitetuksi, kun muuatta uutta työsopimusta allekirjoitettaessa sovittiin alakohtaisen OVTESin tarjoaman kuukausipalkan sijasta palkkataulukkoa kilpailukykyisempi tuntipalkka. Mutta ongelmiakin on, suurimpana niistä muodinmukaiset määräaikaiset työsuhteet sellaisillakin aloilla, joiden koulutustarvekartoitukset kertovat koulutuskysynnän vain kasvavan.

Omalla työmaalla on helppoa toimia luottamushenkilönä. Piirit ovat pienet. Koulutuskuntayhtymän valtuuston puheenjohtaja, opetusneuvos, veistelee kaappikelloja pellon takana, Heinäkankaantien toisessa päässä. Yhtymähallituksen puheenjohtaja tienaa hänkin leipänsä opetusalalta tehtaan piippujen juurella. Samaten melko moni kuntayhtymän päättävien elinten jäsen. Puhutaan samaa kieltä, ja niin tietämys kuin ongelmatkin ovat jaettuja. Enpä väheksy omia takavuosien kokemuksianikaan kotikylän koulutuslautakunnan rivijäsenyydestä tai nykyisistä toimista opetushallinnon kentällä. Vaikka Ahdin kreikkalaisen kollegan pojan mukaan nimetty onkin erinomainen atk-verkkokaapelien kuorimisessa, tärkeissä asioissa, kuten ihmisten kanssa toimimisessa, yksisilmäisyys on huono kyky. Erittäin huono.

Paljon omaa pikkupuuhasteluani tuulisempi oli "kollegani" - menipä isotteluksi, mutta menköön - paikka Valkeakoskenkadun toisessa päässä. Maltillinen neuvottelija, habitukseltaan rauhallisuuden perikuva ja V. Aaltosen hienossa Työväenluokka-elokuvassa filmitähdeksikin päätynyt, A. Reinikainen joutui jokin aika sitten jättämään luottamusmiehen tehtävänsä Tervasaaren paperitehtaalla. Kaipasivat kiivaampaa miestä tilalle. Edelliskesäisen paperilakon aikana lehdistön kantojen sanottiin olevan luettavissa tavasta, jolla Paperiliiton johtajaa J. Ahosta valokuvattiin uutisissa. Melkoinen vastakohta oli ainakin paikallisella tasolla tuolloin usein kuvattu Reinikainen tyynine olemuksineen. Tarkoitushakuista, ehkä. Kaipa teollisuuden ammattiyhdistysliikkeen sisällä kiistellään edelleen, vaikka viidenkymmenen vuoden takaisiin aikoihin verraten se on laimeaa.

Kuluttajan kitinää


Lieneekö itse kuningas Herodes käynyt valkean orhinsa selässä pitkän ja kuluttavan sodan Tattaria vastaan, kun kotimarketin murohyllystä ei hiutaleita löydetty.

Muropaketissa jos toisessakin kerrottiin sokerin määräksi huimia lukuja. Jopa müsli oli vähemmän makeaa.

Äänimaisemasta päätellen pikkutykkimiesten ikäluokkaa vaikuttaa vielä näilläkin kulmilla. Tai ainakin olivat illalla keskittäneet kevyen patterin tänne. Harvinaisen myöhäiseen ajankohtaan vierailunsa ajoittanut jäteyhtiön auto jätti kiinalaispatteriston jylinänsä varjoon. Nykyinen jätehuoltofirma muisti jouluna ennakkoilmoituksella palvelunsa hinnankorotuksista. Aikaisempi jäteoperaattorimme, liiketoimintansa yhtiölle myynyt paikallinen kuorma-autoilija, taisi tehdä puolivuosikymmenisen asiakkuussuhteemme aikana yhden ainoan hinnankorotuksen, aikana kun siirryttiin markoista euroihin. Joulutervehdykset olivat hänen aikanaan tavanomaista kauniimpia jätesäkkejä. Iso ei ole kaunista ainakaan palvelun käyttäjän kannalta.

Kirjamuumi


Osallistunpa vielä Sediin joulukirjamuumiin.

Mitä kirjoja sait joululahjaksi?
En tällä kertaa mitään, joskin toverin kanssa tilattu vastailmestynyt M. Mäkipirtin "Puolustusvoimien moottoriajoneuvot 1919-1959" -teos oli eräänlainen joululahja itselle. Kirjan kronologinen, systemaattinen ja suunnilleen mikä tahansa jäsentely on - kaikella kunnioituksella sanottuna - melko mielenkiintoinen.

Mitä kirjoja annoit joululahjaksi?
Runotytölle tietenkin runoja. Eino Leinon kokoelmateos.

maanantaina, joulukuuta 25, 2006


Joulukirkkoon


Aamulla ennen päivän nousua ajeltiin Sääksmäelle joulukirkkoon. Lieneekö viimeistä joulua ennen tytärseurakunnan yhdistymistä takaisin vanhaan emäseurakuntaan vai mitä, mutta myöhään tulleina jouduimme viidenteen riviin edestä päin. Hämäläiset täyttävät takaa.

sunnuntai, joulukuuta 24, 2006


Vähäluminen jouluaatto


Lieneekö näillä seuduilla yhtä vähälumista jouluaattoa eletty sitten vuoden 1972? Itse en sitä muista, mutta valokuvista voin päätellä. Muut joulunajan huonot uutiset liittyvät radioon: erinomainen Luostarin puutarhassa -ohjelma kuultiin eilen viimeistä kertaa.

Riisipuuron jälkeen, hämärän vielä väijyessä lumettoman maiseman yllä, puolisoni lähti viemään tervehdykset vankilan muurien sisäpuolelle. Sähkökynttilöin ja muutoin koristelin närekuusen kelpo joulukuuseksi. Joulurauha virsineen ja lämpimästä ilmasta huolimatta sangen hyväsoundisine hansikkaidenläpytyksineen ehdittiin kuunnella jo yhdessä olohuoneen sohvalla istuen.

Seisomisvuoroni sankarihaudalla oli tänä jouluna myöhäinen. Jarmon kanssa tälläkin kertaa. Tuntui, että hautuumaan vanhalla puolella liikkeellä oli illan myöhäisempinä tunteina enemmän väkeä kuin mitä varhaisempaan kellonaikaan on ollut. Kynttilämeri oli mustassa maassa vaikuttava.

Et dixit illis angelus: "Nolite timere; ecce enim evangelizo vobis gaudium magnum, quod erit omni populo, quia natus est vobis hodie Salvator, qui est Christus Dominus, in civitate David. Et hoc vobis signum: invenietis infantem pannis involutum et positum in praesepio."

keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006


Kompurointia


Syyslukukausi päättyi ammattikoululla eleettömästi, kuten tapana on. Huomenna vielä töihin, mutta arvelen, että perjantaina enää harva avaa koulun ovea. En ajatellut minäkään.

Illalla saunalenkille kera domina pulcherriman. Liukasta ei ohuesta lumivaipasta huolimatta ollut, mutta jomottavaan jäseneen ei tarvita kuin silmälasittoman kelvoton hämäränäkö ja pieni kuoppa tiessä. Kerrostalojen ikkunat näyttivät vuodenaikaan sopien kirkkailta lanttukuutioilta.

tiistaina, joulukuuta 19, 2006


Kunnallisalan tenttikysymyksiä ja koulutuspolitiikkaa


Eilen työpäivä tasapainotetun mittariston ja tuloskorttien parissa. Työmaata sitä on siinäkin. Illaksi Tampereelle tenttimään Kuntien tehtävät ja niiden organisointi -opintojakson kirjallisuutta. Tehtävät olivat jälleen esseetyyppisiä ja siten osaamisen mittaamiseen yhtä kelvottomia kuin esimerkiksi monivalintatehtävät. Mutta kuten lienen ennenkin kirjoittanut, Suomessa opiskellaan ensisijaisesti koulua ja opettajia varten. Vaikka koulujärjestelmä varsinkin peruskoulutasolla tuottaa kansainvälisesti vertailtavia huipputuloksia, jäämme jälkeen osaamisen soveltamisessa. Juhlapuheiden ulkopuolella Suomea on vaikea väittää osaamisen suurvallaksi monellakaan alalla. Pieni väestöpohja tuskin kelpaa selitykseksi peruskoulun huipputulokset huomioiden. Ja miksi emme jäisi, kun koulutusjärjestelmä peruskoulusta yliopistoon panee osaamisen mittaustilanteessa opiskelijan toimimaan lähes poikkeuksetta politrukin (esseet) tai veikkaajan (monivalintatehtävät) ammatissa sen sijaan, että hän esittäisi osaamisensa niiden työtehtävien parissa, joihin hän on tähtäämässä. Tässä suhteessa monen koulutusmuodon tulisi ottaa mallia toisen asteen ammatillisen koulutuksen näyttötutkintojärjestelmästä. Ja sielläkin on kehittämistä. Paljon.

Mutta perinteet ovat vahvat varsinkin täkäläisessä ummehtuneen tuntuisessa tiedekorkeakoululaitoksessa, ja mikäs siinä on esseitä kirjoitellessa. Samanlaista se on kuin bloggaaminen. Miksihän tästä ei saa opintoviikkoja?

Eilisen tentin kysymykset olivat neljästä tentittävästä kirjasta suunnilleen seuraavasti:

  1. Väestön ikääntymisen vaikutukset sosiaali- ja terveyspalveluissa 2-3 vapaavalintaisesta näkökulmasta (teoksesta Lehto–Kananoja–Kokko–Taipale: "Sosiaali- ja terveydenhuolto")

  2. Koulutuksen perustehtävät ja niiden väliset suhteet 2000-luvulla (teoksesta Lehtisalo–Raivola: "Koulutus- ja koulutuspolitiikka 2000-luvulle")

  3. Suunnitteluprosessia toteuttava ammattilainen osallistumisen näkökulmasta (teoksesta Bäcklund–Häkli–Schulman (toim): "Osalliset ja osaajat. Kansalaiset kaupungin suunnittelussa")

  4. Tilaaja-tuottajamallin periaatteet ja soveltaminen vapaavalintaisten esimerkkien pohjalta (teoksesta Siitonen–Valkama (toim.): "Vaihtoehtoiset palvelutuotantojärjestelmät kaupunkiseudulla", PDF-tiedosto 2,2 MB).

Kakkoskysymys oli mielestäni nerokas, vaikka en ole varma, tarkoittiko tentin pitäjä sitä sellaisena kuin tehtävänasettelusta oletin. Nimittäin mainittu professorien L. Lehtisalon ja R. Raivolan kirja on jo vuodelta 1999, ja siinä tutkaillaan paitsi mielenkiintoisella tavalla menneisyyttä, erityisesti ennakoidaan uutta vuosikymmentä. Tehtävänannossa keskityttiin nimenomaan 2000-luvun alkuun eli aikaan, jota kirja pyrki ennakoimaan. Tenttitehtävä, jossa hiukan vanhentuneen ja ennakointeja esittävän teoksen pohjalta pitää viitattavissa oleviin faktoihin perustuen valmistautua selvittämään, miten hyvin ennakoinnit ovat pitäneet paikkansa, alkaa jo lähestyä kunnollista näyttötyyppistä tehtävää. Tuollainen mittaa edes jossakin määrin koulutuspolitiikan ammattilaisen osaamista. Voi olla, että ymmärsin tehtävän tarkoituksen väärin. Ehkä tarkoitus oli sittenkin vain kuvailla sitä, mitä kirjoittajat aikanaan olivat paperille rustanneet. Mutta jos olin yhtään oikeassa, yliopistollinen tenttikäytäntö osaamisen mittaajana nosti hiukan statustaan.

Kyseinen kirjassa esitetään myös mielenkiintoinen idea siitä, että koulutuspolitiikka tulisi tiedekorkeakoulun oppiaineeksi siinä, missä esimerkiksi sosiaalipolitiikka on. Tehokkuuden kannalta ajatus voi olla hyvä, kun hallintotehtäviin tähtäävät voisivat valita suoraan niihin johtavan opintolinjan. Mutta nykykäytännössä, jossa koulutuksen hallintoa hoitavien kokemus ja tietämys ovat yleensä sekä heidän substanssialoiltaan että kasvatustieteistä, on hallinnon takana alan todellista osaamista eikä pelkkiä toisen käden ja metatason näkemyksiä. Pidän nykymallia parempana.

sunnuntai, joulukuuta 17, 2006


Piparia


Aamupäivällä innostuimme leipomaan pipareita vähän enemmänkin, kun perinteisen paraislaisen ohjeen ohella kokeilimme Mehiläishoitajain liiton lehdestä löytynyttä reseptiä, jossa sokeri ja siirappi korvataan hunajalla. Ei ollenkaan hassumpaa.

Papusoppaa oli alkanut tehdä mieli jo eilen, ja kun herneet olivat yön yli lionneet, keitettiin leipomisurakan päälle iso kattilallinen kasvishernekeittoa. Kannattaa päiväsähkötariffillakin, kun isommissa erissä keitetystä tulee hyvää, ja pakastimeen saa jemmattua kerralla useamman aterian.

Ruoanvalmistuksen ja syömisen ohella aika onkin mennyt kirjojen parissa. Nyt olen yrittänyt päntätä niin maankäyttö- ja rakennuslain osallistumismenettelyjä, koulutuspolitiikkaa kuin sosiaali- ja terveydenhuollon perusasioita. Ihan kuin jotakin olisi jäänyt mieleen. Sanotaan, että opiskelijoilla on nykyisin paljon stressiä. En ihmettele. Lukeminen on rankkaa, jos vielä täytyisi pärjätäkin tenteissä ja muissa opintosuorituksissa. Se vähä, mitä itse olen enää aikoihin opiskellut, on ollut vakituisen työn suojissa tapahtuvaa enimmäkseen harrasteluonteista, joskin ihan hyödyllisen tuntuista, toimintaa. Oikeilla opiskelijoilla on paljon enemmän pelissä.

Veturitallilla oli rauhallista ja viileää. Syksyn kosteus viilensi lämmittämättömät sisätilat nopeasti jo viikkoja sitten, vaikka pakkasia ei juuri ole ollut. Tuo tiilirakennus ei ole kuin 130-vuotias, mutta senkään tarjoaman mikroilmaston perusteella ei ole vaikea uskoa, että entisajan kivilinnat olivat epämiellyttäviä ja epäterveellisiä asuinympäristöjä, joista kynnellekykenevät muuttivat olojen niin salliessa talveksi mieluusti hirsitaloihin.

lauantaina, joulukuuta 16, 2006


Nenä kirjassa


Päivä on mennyt lähinnä kunnallisalan tenttikirjojen parissa. Vilma on viihtynyt lukukaverina. Välillä kissaneiti on kellahtanut kirjan päälle. Menisiköhän tieto perille paremmin tuolla tavalla? Koulutus ja koulutuspolitiikka 2000-luvulle -kirjan olen muistaakseni lukenut muutama vuosi sitten opetushallinnon tutkintoon, mutta kirjatiedon omaksumiskykyäni kuvaa hyvin se, että tuntuu kuin olisin opusta ensimmäistä kertaa lukemassa. Joku edellinen lukija on tehnyt runsaat korostukset tärkeinä pitämiinsä asioihin, oranssilla korostuskynällä vielä. Omat mielipiteetkin on lisätty. Ammattikorkeakoulujärjestelmästä kertovassa luvussa lauseen "ammattikorkeakoulujen opetus on tieteellispohjaista, mutta käytännöllisesti suuntautunutta", viereen on kirjoitettu "whatever".

Iltapäivällä käytiin liikuntahallilla. Isossa salissa naiset pelasivat futsalia. Taisi olla turnaus menossa, kun joukkueita oli useampia ja kannustusjoukkoja paikalla. Kuntosalilla ei ollut tungosta. Taisi tulla yritettyä vähän liikaa kuntoon nähden. Huomenna voi olla paikat kipeänä.

Ilkka soitti saaneensa tilatut sotaväen kuorma-autoista kertovat kirjat, mutta ensin ajattelin noutaa omani vasta huomenna, jotta malttaisin pitäytyä toisen oppikirjan parissa rakennuslain mukaisissa osallistumismenettelyissä. Kiusaus voitti, ja sali- ja kauppareissulla poikkesin kirjan hakemassa. Mutta olenpa saanut pitäydyttyä rakennuslaissa.

Huomenna leivotaan pipareita.

torstaina, joulukuuta 14, 2006


Valokuvatorstain epäonnistunut otos


Valokuvatorstai-blogin aihe on tällä kertaa sellainen, että ainakin omissa arkistoissani on tarjonnasta runsauden pula. Nimenomaan paperikuvapuolella: yhtäältä maksettuja paperivedostuksia ei ole raaskinut hävittää ja toisaalta toisaalta digikameran ahdas muistikortti on toiminut hyvänä rajoitteena digikuva-arkiston paisumiselle.

Vuosia sitten nuoret harrastajat olivat tatamilla varsin vauhdikkaita:

tiistaina, joulukuuta 12, 2006


Kunnallisalan tenttikysymyksiä


Iltaohjelmassa oli Tampereella luento-osuuden tentti aiheesta Kuntien tehtävät ja niiden organisointi. Kolme esseekysymystä suunnilleen seuraavista aiheista:

  1. Valtion ohjauskeinot kuntasektorilla

  2. Tasapainotetun mittariston malli kunnan johtamisessa

  3. Ulkoistaminen joko peruspalveluissa tai perusrakennepalveluissa.

Sanatarkkoja edellä olevat eivät ole. Kysymyksenasettelut olivat pidempiä ja täsmällisempiä, mutta kysymyspaperi kun piti palauttaa, en muista sanamuotoja.

Ykkönen meni yleisluonteiseksi historiallisen kehityksen kuvailuksi viime sotia edeltäneestä normiohjauksesta hyvinvointivaltion rakentamisen resurssiohjaukseen ja sitä kautta nykyiseen ja yhä vahvistuvaan puiteohjaukseen.
Kakkosessa iski eilinen hybris takaisin. Tulin Mikkelissä vitsailleeksi, että nykyisessä työnkuvassani oikeastaan EFQM ja BSC ovat esillä enemmän kuin TCP/IP. Nyt sitä BSC:tä sitten piti yrittää selostaa. Kolmosessa valitsin perusrakennepalvelut, joissa ulkoistaminen on ollut arkipäivä jo kauan. Kotikulmillakin on yritys vastannut jätehuollosta toistakymmentä vuotta. Vesihuollossa ulkoistaminen ei - luultavasti onneksi - ole kotoisten TAVASEn tai VATOVILEn kaltaisia hyviä yhteistoimintamalleja radikaalimpaa.

Kotimatkalukemiseksi ottamassani opiskelijalehdessä nuori tutkija muisteli 1980-luvun reaalisosialismin aikaa Suomessa (sic!) ja erityisesti peruskoulua, joka ei tarjonnut hänelle minkäänlaisia haasteita. Minä en kovin hyvin muista täkäläistä reaalisosialismia, mutta se taitaa johtua siitä, että peruskoulussakin riitti ihan mielekästä puuhaa, lahjakkuus kun en ole koskaan ollut. Mutta on hienoa, että sentään nykyään on haastatellun kaltaisia neroja, jotka pystyvät kirjoittamaan väitöskirjansakin romaanimuotoon.

Loppuillasta pikapalaveri Jarkon kanssa moottoritien varressa. Paperien vaihtoa ja muuta hämärätouhua. Vallankumousko suunnitteilla? Kantahämäläinen ja vanajanhämäläinen voivat aivan hyvin toteuttaa lokakuun vallankumouksen joulu- tai vaikka vasta tammikuussa.

maanantaina, joulukuuta 11, 2006


Pisnismies


Ei kovin lennokas aamu. Suuntana on kolmen sodan päämajakaupunki onneksi rauhanomaisissa merkeissä, mukana tietokone, kaksi matkapuhelinta ja muutama kilo paperia - kokouksen kannalta oleelliset tosin sähköisessä muodossa (vaikka en ole vielä koskaan saanut silmieni eteen kuvaruutua, jolta minusta olisi miellyttävämpää lukea tekstiä kuin paperilta, on sähköinen muoto logistisesti ja tietenkin ekologisesti perusteltu, kun informaation säilytysajan ei tarvitse olla pitkä tai säilymisluotettavuuden suuri). Ainoat kolme asiakirjaa, jotka allekirjoitukseksi kutsuttujen harakanvarpaideni vuoksi oli välttämätöntä ottaa mukaan paperimuodossa, jatkoivat aamu-uniaan työhuoneessani pöytämikron päällä eivätkä kiljuneet päästä mukaan, vaikka varmasti kuulivat, kun painoin ulko-oven kiinni. Muistin paperien puuttumisen vasta käveltyäni kylälle saakka. Takaisin en olisi jalkaisin ehtinyt, joten piti herättää uinuva prinsessa lankapuhelimen räminään ja pyytää palvelusta. Kuriiriposti toi paperit asemalle nopeasti. Kiitos, kulta :-)

Lähtiessä asemalla hörisi raiteentukemiskone Ttk2. Materiel Industriel SA:n luomus vaikutti yllättäen havaittuna lähes yhtä seniorimaiselta kuin vähän matkan päässä veturitallin nurkalla nököttävä valitettavan surullisen näköinen vanhempi ja pienempi Ttk1-Matisa. Kameran mukanaolemattomuus ei harmittanut, kun tiedän sen valovoiman noissa oloissa onnettomaksi. Minolta-yhteensopivaan lisäsalamaan en ole vieläkään raaskinut investoida.

Riihimäessä - yleiskielen kannalta virheellinen inessiivisija kuuluu rautatieslangiin - oli junanvaihto. Lahteen vie H 305 modernisoimattomalla Sm2-rungolla. Muuten kelpo juna, mutta kannettavan tietokoneen käyttö on kömpelöä varsinkin tällaisen mallin kanssa, jossa hölmösti sijoitettu prosessorituulettimen ilmanottoaukko jää umpeen koneen ollessa alkuperäisen tarkoituksensa mukaisesti "laptop". Tyylipuhtaalla matkustustavalla Lahdessa olisi toinen vaihto ja Kouvolassa kolmas, mutta aikataulullisista syistä ja reilun toverihengen ansiosta Lahdessa pitäisi olla kumipyöräkyyti odottamassa.

Alivaltiosihteeri uutisoi vuosia sitten, miten VR Osakeyhtiön toiminta-ajatus on siirtää mahdollisimman paljon vaunuja tyhjinä paikasta toiseen. Missiota on näemmä muutettu ainakin IC2 164:n kohdalla. Viimeisen istumapaikan kakkosluokkaan sai lippujonossa edelläni ollut. Ennenkin tuo mainio Etelä-Suomen yhteys on ollut aika täysi. Piti ostaa business-luokan lippu. Valtio kustantaa reissun, joten pitänee liittää joku selvitys kalliimman junamatkan käyttämisestä. Halvemmaksi tämä silti kruunulle tulee kuin henkilöautoilu koko matkan osalta.

Olikin reilut 21 vuotta aikaa siitä, kun olen viimeksi matkustanut junan ykkösluokassa. Olin silloin kesätöissä rautavaltiolla, ja kesätyökaverini kanssa palaamassa kotiinpäin jostakin Varsinais-Suomen laidoilta. Päivä oli ajettu ruohoa, leikattu pensaita ja perattu rikkaruohoja. Perjantai-iltapäivän juna oli täpötäysi, ja meillä haravat ja talikot olalla. Vaikka rataosaston sekatyöläisvapaalippumme ei olisi oikeuttanut, konduktööri ohjasi hyväntahtoisesti ykkösluokkaan, jossa oli tilaa. Harvat matkustajat näyttivät paitsi arvokkaan iäkkäiltä myös melko huvittuneilta haravoistamme. Meitäkin huvitti, mutta samalla piti puhua itselleen oikeutus interventioon hienomman väen pariin:

- Oli se kippari reilu mies.
- Oli se. Saman isännän renkejähän tässä ollaan.

Kovia työmiehiä ja renkejä. Juuri viisitoista täyttäneet pojat.

sunnuntai, joulukuuta 10, 2006


Ride the tiger


Eilen illalla menimme nukkumaan puoli kahdeksan aikoihin ja tänä aamuna unta riitti seitsemään saakka. Hyvä ratkaisu.

Toinen hyvä ratkaisu oli lähteä iltapäivällä ulkoilemaan. Maltettiin pitää vauhti kurissa. Kolmen aikoihin aurinko paistoi enää pellon takana näkyvään kirkontorniin ja kerrostalojen ylimpiin kerroksiin.

Mikrobitti-lehdessä vinkattiin 1500videos.com-nimisestä verkkosivusta, jossa on tarjolla katseltavaksi 1980-luvun musiikkivideoita (ja puolialastomia naisia videoihin liittymättömissä mainoksissa - lopettaisivat nyt jo mauttoman ihmislihalla myymisen - vaikka niitä naisia voi katsella nostalgisilla musiikkivideoillakin, kuka tarpeessa on). Puolisoni ja minä etsimme oikeastaan Genesiksen hauskaa pätkää "I can't dance" (joka pätee omalla kohdallani erinomaisen hyvin, kullan kohdalla ei lainkaan), mutta se taisi olla vasta seuraavan vuosikymmenen alun tuotos.

Dion hieno hardrock-kappale "Holy diver" oli myös tarjolla. Tuonkaltaista raskaampaa rokkia kuuntelee mielellään. Ennen sitä kutsuttiin heavyksi. Metalli-termistä ilman Steppenwolfin lanseeraamaa heavy-etuliitettä ainakin me alaan vihkiytymättömät kuulimme vasta paljon myöhemmin. Dion video on hieno. Jokseenkin Lord Boredomia muistuttava (anteeksi, jos vertaus on sopimaton) Ronnie James varhaisemman keskiajan, arvatenkin jonkin interregnum-jakson, soturiksi sonnustautuneena kulkee rauniokatedraalissa ja nitistää örkkejä ja muita vihollisia miekalla kuin konsanaan siinä viime vuosikymmenen tietokonepelissä, joka oli jonkinlainen vanhempaan aikaan siirretty Doom, ja jota en juurikaan pelannut ja jonka nimikin on jo unholassa. Toisin kuin Dio. Ettei vain olisi ollut tuokin video osaltaan vaikuttamassa siihen, että samoihin aikoihin suomalainen helluntaiherätys otti hampaisiinsa heavyrockin. Vaikka en genren fani ole koskaan ollut, pidin helluntailaisten näkemyksiä silloin ja pidän edelleen kohtuuttomina.

Dion video on tyylipuhdas esimerkki 1980-luvun puolenvälin seutuvilla vaikuttaneesta viihdekulttuurin tietystä romanttisesta sivujuonteesta. Lieneekö ollut modernismin huippuvaiheen yksipuisuuden ja postmodernismin - mitä se sitten onkaan - itseään ruokkivien itseymmärrysongelmien seurausta pyrkimys paeta menneisyyteen samalla tavoin kuin 1800-luvun alussa Scott, Byron ja kumppanit tarjosivat suojapaikkoja höyrykonetta säikähtäneille. Televisiossa vuosikymmenen puolivälissä esitetty hyvinkin Dio- tai Iron Maiden -henkinen Robin Hoodista kertova TV-sarja - josta muuten pidin kovasti - oli sen ajan tekniikalla hienosti toteutettua keskiaika- ja miksei kauhuromantiikkaakin. Yhtymäkohdat nykyiseen fantasiagenreen ovat selvät, mutta luulen, että siinä missä 1980-luvun romantikot etsivät innoittajansa, samoin kuin kaipaamansa inhorealismin, le Goffin tai le Roy Ladurien tuolloin populaarisuosiotakin saavuttaneista historiatieteellisistä tutkimuksista, tyydytään nykyään Tolkieniin ja muuhun puhtaaseen fantasiaan. Voin hyvin olla väärässä, koska en ole senkään lajin tuntija.

perjantaina, joulukuuta 08, 2006


Valokuvatorstain tarina


Valokuvatorstai-blogissa oli eilen aiheena 3-5 kuvan tarina. Hämäläiseen tapaan myöhässä mukaan - ja maisematkin läntiseltä Uudeltamaalta puolisentoista vuotta sitten muistikortille lunastettuna:





Minä en osaa edes valokuvata, mutta Anssi Kela tekisi laulun. Ja soittaisi kitaraa.

Yksinäinen ilta


Puolisoni kaitsee pieniä karitsoja huomiseen saakka naapurikunnassa. Vilman kanssa pidämme torppaa pystyssä; karvaisemmalla meistä on parhaillaan ulkovartiovuoro. Tuulee sen verran, että edes puunoksaan nostettu myrskylyhty ei jaksa valaista. Harvinaisen huono joulukuun sää.

Työpäivä venyi näyttöjen vuoksi pitkähköksi. Huomenna taitaa käydä samoin. Tänään ammattitutkintoaan suorittivat tietokoneasentajat, huomenna tietojenkäsittelijät.

Ammattitutkinto-termiä käytetään jopa opetusalalla edelleen ahkerasti väärin viitaten sillä mihin tahansa toisen asteen ammatilliseen tutkintoon. Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa, eli vanhan hyvän ajan kielellä ammattikoulussa tai ammiksessa (huom. kaksi m-kirjainta), on nykyisin tarjolla kolmeasteisia tutkintoja: (1) ammatillinen perustutkinto, joka vastaa suunnilleen perinteistä nuorille tarkoitettua ammattikoulututkintoa, (2) ammattitutkinto ja (3) erikoisammattitutkinto, joka ainakin osittain kehitettiin pyrkimyksenä - enemmän tai vähemmän onnistuneena sellaisena - korvata vuonna 2000 koulutusjärjestelmästä poistuneita teknikko- ja muita opistoasteen tutkintoja. Ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot ovat nykyjärjestelmässä eräänlaisia aikuisille tarkoitettuja toisen asteen "jatkotutkintoja", jotka on tarkoitettu ensisijaisesti alan ammatillisen perustutkinnon tai muun vastaavan suorittaneille ja alalta työelämässä kokemusta hankkineille.

Päivän ja illan aikana on tullut huomattua, että vaikka puhdasoppisimpien mielestä vanha kunnon SuSE Linux hiljattain perustikin Terijoen hallituksen, aika moni taitaa haluta OpenSusen uuden ilmaisen 10.2-version (en viitsi linkittää, kun kohde tuntuu nyt olevan saavuttamattomissa).

Illan ohjelmassa radion kuuntelua ja pyykkikoneellinen yösähkötariffin astuttua voimaan.

keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006


Hämärä maiseman yllä


Eilinen ei ollut hyvä päivä. Aamulla linja-autoasemalle mennessä polkupyörästä puhkesi takarengas. Työpäivän jälkeen poikkesin Tampereella ajatuksena uusia parin kunnallisalan tenttikirjan lainat ja hakea yksi saapunut varaus. Itsenäisyyspäivän aattona kirjasto oli sulkenut ovensa jo neljältä. Aukioloaika olisi kannattanut tarkistaa kirjaston www-sivuilta. Mutta lainojen uusiminen kävi kätevästi verkossa. Onneksi kirjoista ei ollut varauksia.

Juhlapäivä on mennyt verkkaisesti. Aamulla polkupyörän renkaanpaikkausta ja pinnanvaihtoa. Vapaapäivänä huomasi hyvin, miten hämärä ei oikeastaan pääty lumettomana ja pilvisenä joulukuun päivänä lainkaan.

Hiihtäminen sopisi itsenäisyysiltapäivän ajanvietteeksi mitä parhaiten, mutta kun ei ole lunta, niin ei ole. Puolisoni ja minä päätimme lähteä käymään kuntosalilla, kun soitettaessa kertoivat sen olevan auki. Autoja oli pihalla paljon, ja palloilusalissa oli käynnissä futsal-ottelu. Rautaa liikuttelemassa oli pääasiassa naisväkeä.

Päivän taas pimettyä on syöty perunaa, poltettu ikkunalla kynttilöitä ja kuunneltu Ylen Ykkösen suomalaista iltaa. Ainakin on yritetty poiketa päivän virallisesta militaristishenkisestä käyttäytymiskoodista. Tärkeitä asioita sotamuistotkin ovat, mutta toisaalta Mannerheimin syntymäpäivä kesäkuussa sopisi niihin keskittymiseen yhtä hyvin. Onhan itsenäisyys paljon muutakin kuin sotaa.

Joka tapauksessa onnea 89-vuotiaalle isänmaalle. Ja kaikille isänmaan hyväksi tehdystä työstä huomionosoituksia tänään saaneille.