perjantaina, toukokuuta 10, 2013



Elämää ja elektroniikkaa

Jouduin vaihtamaan kannettavaani näppäimistön. Jokin aika sitten kun olin laittanut laitteen lataukseen ja käynnistänyt sen, kone alkoi hälyttää muutaman piippauksen sarjoissa. Morsetukselle ei löytynyt selvitystä virallisesta ohjekirjasta, mutta käyttäjäfoorumin viesti johdatti näppäimistövikaan. Ehkä reppu ei ole sittenkään oikea paikka kuljettaa kannettavaa - edes tällaista jota väitetään hieman kovempaa käsittelyä kestäväksi. Onneksi tyylistä ja trendeistä tinkivälle on näitä tietokonemaailman taka- tai neliveto-Ladoja, joihin voi itse vaihtaa varaosia ja joihin niitä ylipäätään on saatavilla.

Näppäimistön vaihdon jälkeen 3G-sovitin loisti poissaolollaan. Reissun päällä se on hyödyllinen varuste, jota olisi varmasti tullut ikävä. Käyttäjäfoorumilta löytyi ratkaisu tähänkin: BIOS-asetusten palauttaminen oletusarvoihinsa. Jo heräsi Eerikinpoika henkiin ja mikä hauskinta, uudelleensyntymisensä kummilahjaksi toi GPS-tuen mukanaan. Viimeksi mainitun ihmeen takana taitaa kuitenkin olla jonkin päivityspaketin mukana asennettu ajuri, joka toimiakseen halusi myös BIOS:n nollauksen. Mukava oli huomata sekin, että BIOS-asetusten manuaalinen säätö oman näköisiksi mm. käynnistysjärjestyksen osalta ei enää sotkenut toimivuutta.

Oman koneen ollessa remontissa sain töistä lainaksi pikapuoliin leasing-isännälle palautuvan laitteen, Lenovo sekin. Laite oli hitaanlainen, ja varsinkin verkkoselaimena ollut IE tökki. Kokeilin Waterfox-selainta, ja täytyy sanoa, että sitten Lynxin tai Mosaicin päivien en ole moista vauhtia selaimissa nähnyt. Waterfox on König- tai Callaway-versio suositusta Firefoxista, joten vauhdista pitävät kettutytöt ja -pojat lienevät otollisinta lataajakuntaa. Valikko- ja välilehtijärjestelmä tuntui SeaMonkeyn ystävästä oudolta, ja IE:n käyttäjille vesikettu varmasti vaikuttaa vielä vieraammalta

Kannettava on nelivuotias eikä korjauksen jälkeen pahemmin kakistele. Sen sijaan reilun vuoden vanhassa matkapuhelimessa tuli jo esiin Windows Phone 7.8:n vanhentuneisuus. Ilmatieteen laitoksen houkutteleva sääsovellus vaatisi 8-version, joka on vanhan sukupolven Lumialle haave vain.

Kuin lohdutukseksi Marketplace jakaa Angry Birdsia ilmaiseksi. Latasin, kokeilin, enkä ainakaan ensi yrittämällä koukuttunut. Mutta jotain nostalgista siinä oli. Ehkä se oli samantapainen kosketus pienikokoiseen pelilaitteeseen kuin 1980-luvun alkuvuosina suosituissa elektroniikkapeleissä? Minulla oli Green House -niminen piipittäjä, jossa myrkytettiin tuholaisia kasvihuoneessa. 80-luvun nintendolainen elektroninen myrkyttäminen sai jäädä, kun 60-70-luvun taitteen tunturilainen kaasukahva houkutti pilaamaan oikean elämän ympäristöä sinertävällä savulla.

Ei kommentteja: