Juhlava perjantai

Koululla juhlittiin 261 nuoren ammattiin valmistumista. Nykyään ammattikoulunkin päättäminen on juhla, johon vanhemmat tai muut lähiomaiset mielellään osallistuvat. Sali oli täynnä, ja talonväestä me, joilla ei ollut omia opiskelijoita juhlakaluina tai emme työskentele opetustehtävissä, jäimme suosiolla taakse seisomapaikoille.

Ammattilakki lyö itseään läpi jo muillakin kuin naisvaltaisilla aloilla. Autoasentajat olivat tänä vuonna ottaneet idean omakseen.

Gaudeamus igiturin tyyppistä klassikkoa ei ammattikouluissa ole, mutta Suvivirsi ja maakuntalaulu - joskin minusta väärä - kelpaavat hyvin. Ja täytyy sanoa, että varsinkin yhdessä kohden - lähihoitajien valan yhteydessä - ammattikoulun päätöstilaisuuden juhlavuus on omaa luokkaansa.

Onnea valmistuneille!

Onneksi mopoilijoilla on kypäräpakko

Kotiin kävellessä jouduin liikenneonnettomuuden silminnäkijäksi. Nuori mies isolla enduro-mopollaan törmäsi kärkikolmion takaa tulleen henkilöauton oveen niin, että pelti kumahteli ja kuljettaja teki ilmalennon kaksipyöräisensä päältä asfalttiin. Ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt tarvitaan apua ja laitoin juoksuksi kohti törmäyspaikkaa. Mutta nuorukainen oli nopeasti pystyssä ja harvinaislaatuista tilanteenhallintaa osoittaen veti mopoaan syrjään vilkasliikenteiseltä tieltä. Yhteispelillä saatiin kaista tyhjäksi, ja autoileva osapuoli oli jo hoitamassa lisäavun hälyttämistä. Ensihoitajat tulivat käytännössä heti ja vahvistivat mopoilijan sanat vahingoittumattomana säilymisestä. Poliisin kanssa asiat sujuivat hyvässä hengessä, ja pian saapui isäkin hakemaan mopoa ja kuskia kotiin.

Tilanne oli kuin kouluesimerkki kahdesta asiasta. Ensiksi siitä, miten tärkeää kypärän käyttäminen on. Omina mopoiluaikoinani 30 vuotta sitten kypäräpakko oli vielä sangen uusi asia, ja "pottaa" pidettiin yleisesti kiusallisena kustannuseränä, ja tärkeimmäksi syyksi sen käyttämiseen pidettiin uhkaa joutua tekemisiin poliisin kanssa. Kypärätön kun olisi kiinnittänyt virkavallan huomion tutkimaan muitakin syntejä, kuten sitä, mitä mopossa oli liikaa tai liian vähän ja ennenkaikkea kuljettajan puuttuvia ikävuosia.

Toiseksi tämänpäiväinen tilanne oli osoitus siitä, miten hyvin asiat hoituvat, kun kaikki osapuolet säilyttävät malttinsa. Hätäily tai syyttely ei johda ainakaan parempaan lopputulokseen tai mieleen.

Valokuvatorstain elämänohje

Viikon aihe Valokuvatorstai-blogissa on elämänohje.

这 位 老 先生 在 公园 打 太极拳。

Zhè wèi lǎo xiānsheng zài gōngyuán dǎ tàijíquán. Tämä vanha herra tekee taijia puistossa.

Taiji, oikeammin tàijíquán (太极拳) on monille, varsinkin varttuneemmille, kiinalaisille elämänohje, vaikka lajin harrastaminen ei enää ole samankaltainen lähestulkoon kansalaisvelvollisuus kuin muutama vuosikymmen sitten. Taijin harjoittamisen uskotaan tuovan terveyttä ja pitkää ikää. Omasta kokemuksestani uskallan sanoa, että ainakin kehon koordinaatiota se parantaa ja siksi auttanee ihmistä pysymään pidempään toimintakykyisenä.

Taiji-muodon "tekemistä" käytetään lyömistä tarkoittavaa verbiä dǎ (打), samaa kuin puhuttaessa useimpien pallopelien pelaamisesta. Taijin juuret ovat ikivanhoissa kamppailutaidoissa, joten verbi sopii asiayhteyteen. Juuristaan huolimatta taijin harjoittaminen on rauhallista ja harmonista, elämänohjeeksi mainiosti sopivaa.

Eilen työmatkalla Helsingissä näin Kampin aukiolla toisen kamppailullisesta taustasta nousevan lajin, capoeiran taitajia. Asiaa tuntemattoman silmiin eteläamerikkalaisperäinen liikuntamuoto näytti vauhdikkaalta ja meluisalta, torielämään hyvin sopivalta. Mutta kovin kaunista se ei mielestäni ollut, ei ainakaan taijiin verrattuna. Makuasioita toki ja varmasti hieno laji sekin on.

Vaihteeksi pihapäivä

Oli taas sen sortin sunnuntai, jonka aikana ei tullut poistuttua oman tontin rajojen ulkopuolelle. Paitsi sen verran, mitä oman ja yleisen viihtyisyyden kannalta tulee ajettua nurmikkoa kaupungin tontilta teiden puolelta. Viimekeväisen hopeapajujen ja kahden sembranmännyn kaatamisen jälkeen leikattavaa on hiukan aiempaa enemmän ja se on hyvä se.

Nurmen ajon jälkeen päiväohjelmassa oli yleistä siistimistä ensin ruohosaksilla sieltä täältä ja sitten teräsharjalla pääoven portailta. Sammal oli ehtinyt 50-60-lukujen taitteessa valetun betonin pystyseinämälle. Päärappusia kun emme juurikaan käytä, vaan kuljemme sivuovesta.

Pihamaan sammalsodassa ojensimme viholliselle käden edelliskesänä ja teimme laattakivistä reservaatin. Laattojen välissä saisi sammal vapaasti kasvaa. Kyllä se sielläkin viihtyy, mutta näyttää edellyttävän aktiivista paikallemuuttopolitiikkaa.

Omenapuu tulee komeaan kukkaan, joten vinkki valkohäntäisille ystäville: herkkupaloja on syyskesällä odotettavissa. Kaunotar kirjoitti muista pihan kevätkaunistuksista.

Toimelias talkoopäivä

Veturitallilla vietettiin vaihteeksi melko aikaansaapa talkoopäivä. Pyöräilykausi on alkanut, kun Juha oli tullut tallille Tampereelta moottoripyörällä ja Pekka naapurikylästä polkupyörällä.

Kahvinjuonnin jälkeen lähdettiin Eskon kanssa värikauppaan hakemaan päivän tarpeet: pesujauhetta, puuöljyä ja pensseleitä. Taisi olla kauden ensimmäiset talkoot, kun Simo oli heittänyt hyvän idean koskien muutama vuosi sitten talikaaren eteen rakennettujen kulkukäytävien elinkaaren pidentämistä.

Team Mattila kävi lumiauran puuosien kimppuun ja päivän päätteeksi ilmoitti vähäeleiseen tapaansa, että se on sitten raaputettu. Kesän pääurakka tuli aloitetuksi. Työn jatkuessa tarvitaan ihmisiä telineillä. Mistä telineet?

Joukon, Juhan ja Konstan kanssa ensin pestiin ja sitten pensselöitiin tallikaaren ulkopuolen kulkukäytävät. Vuosia ennen kuin Edison alkoi tehdä kokeitaan hiililankahehkulampulla, veturitalli rakennettiin niin, että veturisijojen alunperin lasiseinäiset ovet antavat etelän suuntaan. Rakennusajankohtaan nähden ratkaisu oli sangen järkevä. Kääntöpuolena on, että ensin sähkövalon tulon - 1910-luvulla - ja lopulta koko rakennuksen harrastekäyttöön päätymisen - 1980-90-luvuilla - myötä auringonpaiste ja puolikaaren muotoisen rakennuksen luoma tuulensuoja lyhentävät kestopuu-käsitteen ensimmäistä osaa. Ongelmajätteen vähentämiseksi on rakenteet aiheellista suojata.

Jani veti ruohonleikkurin käymään ensimmäisellä yrittämällä kahdeksan kuukauden seisonnan ja öljyntarkistusten jälkeen ja niitti ruohon radan puolelta. Samalla tuli tehtyä hienoinen vihje kaupungille alkaa hoitaa omaa osuuttaan yhteisestä alueesta.

Syömässä käytiin Iskhmetillä, niinkuin tapaan kuuluu. Toiset jäivät saunomaan tallille, toiset lähtivät kotiin.

Ruudinkäryä

Päättyvää viikkoa on maassa vietetty muun muassa museoviikkoa ja ampumataitoviikkoa. Viimeksimainitun merkeissä kotikylän yhdistys järjesti tänään ulkoradalla ampumataitopäivän, johon päätin mennä mukaan.

Tunnustaa täytyy, että en ole lajia liiaksi harjoittanut. Neljännesvuosisata sitten sotaväessä ammuin silloisen ykkösluokan pinssin, johon ei muistaakseni hurjia vaateita ollut ja jonka sain viimeisten joukossa. Joskus myöhemmin innostus on välillä iskenyt ja pian taas laantunut. Jos siinä välillä on täytynyt taulun tähdätä, on mennyt yleensä ohi. Niin tänäänkin toisissa kohden, toisissa taas ei.

Ammuttiin niinsanottu prosenttiammunta pistoolilla ja kiväärillä, ja kisalajeista pikapistooli. Kivääristä pidän enemmän, ja sain ammuttavakseni oikein miellyttävän aseen, mutta hämmästyksekseni parhaan tulokseni tein pikapistoolissa. Olisiko niin, että kun laskettelee vaaditut laukaukset menemään ensin 10 ja sitten 8 sekunnin sisällä, eivät harjoittelemattomatkaan kädet ehdi vapista liikaa?

Muuten olen sitä mieltä, että ampumataidon alkeet on yhdenlainen kansalaistaito. Vähän kuin moottorittomalla tai moottorikäyttöisellä ajoneuvolla liikenteessä ajaminen. Ja pitkälti samoista syistä.

Valokuvatorstain kaikki käy

Valokuvatorstai-blogin viikon teema on kaikki käy.

Kuvassa kaikki käy. Tai moottori käy kaikilla, miten asia halutaankaan ilmaista. Radoillamme menneinä vuosikymmeninä ahkerasti liikennöineen, nyt jo museoikään ehtineen Dr12-dieselveturin jyhkeän, iskutilavuudeltaan 182-litraisen Tampella-MAN-moottorin 16 sylinteriä tosin eivät saa aikaan aamutaivaalle nousevaa savua. Siitä vastaa "Hurun" hinauksessa oleva toinen museoveturi, Tk3-höyry.

Haapamäen Museoveturiyhdistys ry:n hoiviin kuuluvat veturit vierailivat Toijalassa muun muassa varhaisena kesäkuun aamuna vuonna 2009. Usein sen jälkeenkin ja toivottavasti taas alkavana kesänä.

Kylvöviikonloppu

Talon kauniimpi asukas lähti lauantaiaamuna kaveriensa kanssa luontoretkelle hämeenkylmänkukkia jäljittämään, Minä valitsin toisella tavalla luonnonläheisen päivänviettotavan ja ryhdyin kotipihanurmen sammalsodassa kemialliseen vaiheeseen. Läheiseltä kauppapuutarhalta taannoin ostetut säkit tuli leviteltyä nurmelle, eikä riittänytkään.

Siispä pyhäaamuna käsikärryjen kanssa radan toiselle puolelle ja puutarhalle. Äitienpäivävierailuiden jälkeen kylvin viimeisen apulantasäkillisen kauniimman tehdessä kevätkylvöjä.

Eilen nautittiin oman kasvimaan ensi satoa salaatin mausteena, ruohosipulin muodossa. Tänään uuden satokauden valmistelujen jälkeen päivällinen tuli haettua pikaruokapaikasta moottoritien varresta. Asiakkaita oli paljon ja monilla kiire, mutta oli ikävä huomata, miten huonosti jotkut aikuisväestöön lukeutuvat käyttäytyivät henkilökuntaa kohtaan. Jos asiakkaita on paljon ja jono pitkä, vika ei ole asiakaspalvelijan. Tai jos liikehuoneiston järjestelmässä, sisustussuunnittelusta alkaen, on jotain vikaa, asiakaspalvelija ei ole oikea valituksen vastaanottaja.

Päivällispöytään tullut puhelu kertoi, että kotitallin rautatieharrastusrintamalla on ilmassa isomman puoleisia asioita.

Elämää ja elektroniikkaa

Jouduin vaihtamaan kannettavaani näppäimistön. Jokin aika sitten kun olin laittanut laitteen lataukseen ja käynnistänyt sen, kone alkoi hälyttää muutaman piippauksen sarjoissa. Morsetukselle ei löytynyt selvitystä virallisesta ohjekirjasta, mutta käyttäjäfoorumin viesti johdatti näppäimistövikaan. Ehkä reppu ei ole sittenkään oikea paikka kuljettaa kannettavaa - edes tällaista jota väitetään hieman kovempaa käsittelyä kestäväksi. Onneksi tyylistä ja trendeistä tinkivälle on näitä tietokonemaailman taka- tai neliveto-Ladoja, joihin voi itse vaihtaa varaosia ja joihin niitä ylipäätään on saatavilla.

Näppäimistön vaihdon jälkeen 3G-sovitin loisti poissaolollaan. Reissun päällä se on hyödyllinen varuste, jota olisi varmasti tullut ikävä. Käyttäjäfoorumilta löytyi ratkaisu tähänkin: BIOS-asetusten palauttaminen oletusarvoihinsa. Jo heräsi Eerikinpoika henkiin ja mikä hauskinta, uudelleensyntymisensä kummilahjaksi toi GPS-tuen mukanaan. Viimeksi mainitun ihmeen takana taitaa kuitenkin olla jonkin päivityspaketin mukana asennettu ajuri, joka toimiakseen halusi myös BIOS:n nollauksen. Mukava oli huomata sekin, että BIOS-asetusten manuaalinen säätö oman näköisiksi mm. käynnistysjärjestyksen osalta ei enää sotkenut toimivuutta.

Oman koneen ollessa remontissa sain töistä lainaksi pikapuoliin leasing-isännälle palautuvan laitteen, Lenovo sekin. Laite oli hitaanlainen, ja varsinkin verkkoselaimena ollut IE tökki. Kokeilin Waterfox-selainta, ja täytyy sanoa, että sitten Lynxin tai Mosaicin päivien en ole moista vauhtia selaimissa nähnyt. Waterfox on König- tai Callaway-versio suositusta Firefoxista, joten vauhdista pitävät kettutytöt ja -pojat lienevät otollisinta lataajakuntaa. Valikko- ja välilehtijärjestelmä tuntui SeaMonkeyn ystävästä oudolta, ja IE:n käyttäjille vesikettu varmasti vaikuttaa vielä vieraammalta

Kannettava on nelivuotias eikä korjauksen jälkeen pahemmin kakistele. Sen sijaan reilun vuoden vanhassa matkapuhelimessa tuli jo esiin Windows Phone 7.8:n vanhentuneisuus. Ilmatieteen laitoksen houkutteleva sääsovellus vaatisi 8-version, joka on vanhan sukupolven Lumialle haave vain.

Kuin lohdutukseksi Marketplace jakaa Angry Birdsia ilmaiseksi. Latasin, kokeilin, enkä ainakaan ensi yrittämällä koukuttunut. Mutta jotain nostalgista siinä oli. Ehkä se oli samantapainen kosketus pienikokoiseen pelilaitteeseen kuin 1980-luvun alkuvuosina suosituissa elektroniikkapeleissä? Minulla oli Green House -niminen piipittäjä, jossa myrkytettiin tuholaisia kasvihuoneessa. 80-luvun nintendolainen elektroninen myrkyttäminen sai jäädä, kun 60-70-luvun taitteen tunturilainen kaasukahva houkutti pilaamaan oikean elämän ympäristöä sinertävällä savulla.

Sateinen pyöräretki

Perinteiseen tapaan pyöräilykausi tuli aloitettua Seitsemän kirkon lenkillä. Kovin fiksua ei ole aloittaa 90 kilometrillä, varsinkaan kun vastaavia matkoja ei tule juuri muutoin ajettua. Jonkinlainen peruskunto kai talven jäljiltä vielä on, vaikka sulan maan kaudella lenkkeily on ollut vaisumman puoleista.

Sääennuste ei luvannut hyvää: sadetta koko päiväksi. Asennekysymyksen ohella sadekeli on varustautumiskysymys. Drymax-kengät, -housut ja -takki toimivat. Aamupäivän lämpötila pysytteli maltillisissa lukemissa, joten märkä ei tullut sisältäkään päin.

Poljin hyväksi koettuun tapaan ensin Urjalaan, sieltä Kylmäkosken ja Viialaan, ja edelleen Metsäkansan kautta Valkeakoskelle ja sieltä Sääksmäen kautta kotiin. Kylmäkoski oli paras paikka, koska sieltä sai mehun lisäksi pusun.

Tarkoituksenani oli puhelimen Sports Trackerin avulla selvittää kerrankin matkan tarkka pituus, 90 km kun on karkea arvio. Kotiin päästyäni huomasin, että mittaus oli pysähtynyt kesken matkan. Ehkä GPS-signaali katosi jollakin kirkolla mehua sisätiloissa nauttiessa.

Pihanurmea siistiksi

Eilen pidettiin kotikylän jäteasemalla vuotuista risupäivää. Teemaan kuuluu, että päivän aikana sinne saa maksutta viedä puutarhajätettä. Emme ole koskaan hyödyntäneet mahdollisuutta, kun oksasilppurin hankkimisen jälkeen olemme pyrkineet hakettamaan lähes kaiken puusta pudonneen. Koivunrisut ovat huonosti silppuuntuvina kuitenkin ongelmallisia, ja päättynyt talvi antoi niitä runsaasti. Viime viikonloppuna niitä kerättiin nurmikolta melkoinen keko ja päätettiin hoitaa risupäivänä kaatopaikalle kulkematta oksasilppurin kautta.

Peräkärryä meillä ei ole eikä tiedossa ollut tähän hätään sellaista lainaksikaan. Aamulla kävin maatalousliikkeessä hakemassa kaksi käytettyä suursäkkiä ajatuksena ahtaa risut säkkiin ja säkit farmariautoon.

Säkinhakumatkalla päätin poiketa veturitallilla, jonne oli jo kerääntynyt muutamia Museoveturiseuran talkoomiehiä. Keksin kysyä pick-upin omistavalta Juhalta, josko hän olisi valmis vaihtamaan autoja päittäin pariksi tunniksi, ja se sopi. Niin risut ja saatiin kotipihalta jäteasemalle maatumaan ripeästi ja ehdin hyvin talkoisiinkin mukaan. Kiitokset!

Sunnuntaina saatiin pihan kevätharavointi päätökseen. Lehdet saatiin kompostiin jo syksyllä, mutta sammalta nousi taas muutama kottikärryllinen. Joskus ollaan oltu vastaavassa tilanteessa reilusti huhtikuun puolella, mutta nyt myöhäinen ja kylmä kevät on viivästyttänyt alkukauden pihapuuhia. Jotain kertoo sekin, että lehtikompostin pohja on edelleen jäässä.

Ratapihalta

Torstai-iltana Museoveturiseuran aktiivit joutuivat kokemaan jokaisen rautatiemuseotoiminnassa mukana olevan painajaisen: museojunaonnettomuuden. Veturimuseon Dm7-kiskoauto nimittäin törmäsi henkilöautoon vakavin seurauksin.

No, Veturimuseon "Lättähattu" ei liiku omin konein eikä törmäile autoihin, ellei asiaa erikseen järjestetä. Paikallisen SPR:n osaston, VPK:n ja Museoveturiseuran kesken jo edellissyksynä sovittu harjoitus toteutettiin viimein.

Omalle kohdalle osui helppo tehtävä. Ei tarvinnut kuin maata ja puhua sekavia. Olin onnettomuusjunan harrastajakippari, joka törmäyksessä kaatuessaan loukkasi itsensä sen verran pahasti, että harjoitutti pelastajillaan šokkipotilaan ensiapua. Hyvä rooli sikälikin, että tuulisella loukkaantuneiden kokoontumispaikalla ajouran varressa sai olla käärittynä avaruuslakanaan ja vilttiin.

Veturimuseon Vr2-höyryn kupeessa, kahvikupin ja pasteijan kera pidetyssä purkupalaverissa harjoitukseen osallistuneet pitkän linjan SPR- ja VPK-konkarit kiittelivät järjestäjiä todenmukaisesta ja mielekkäästä skenaariosta. Käytännön toimintavalmiuden kannalta on hyödyllisempää harjoitella pelastustaktiikkaa ja loukkaantuneiden oikeaoppisia siirtoja kuin järjestää tilanteeseen ylenmäärin vauhtia, savuja ja vilkkuvaloja.

Lauantaina kevätpuuhat veturitallilla jatkuivat pienten talkoiden merkeissä. Paljoa ei ollut tehtävää, mutta nyt museo alkaa olla siinä kunnossa, että kevään koululais- ja päiväkotiryhmien sopii tulla vierailulle.

Vapunviettoa

Vappuaaton ilta vietettiin kotosalla. Tehtiin salaatteja, lenkkeiltiin, syötiin, kuunneltiin radiota ja luettiin teekkarien vappulehtiä, jotka illan mittaan vaihtuivat kiinankirjaan. 五一好, olisi toivottanut kiinalainen.

Vapunpäivän aamuna lakanapyykki tuuleen kuivumaan, polkupyörät alle ja kylälle. Kulkue näyttää lyhentyvän vuosi vuodelta. Kärjessä ei enää tule poliisiautoa eikä torvisoittokuntaa. Viimeksimaininittu puhalsi vanhan hautuumaan portilla. Väkeä riitti kumminkin.

Haalaritkin kuuluvat vappuun ja sellaisiin pukeuduttiin, kun ryhdyttiin jatkamaan lehtikompostin kääntämistä. Musta multa oli vielä paljolti jäässä: vain kymmenkunta kottikärryllistä saatiin kaivettua muuta maata parantamaan. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Autonrenkaiden pesu ja muu kevääseen kuuluva tarjosivat haalarihommaa loppuiltapäiväksi.

 

Mukava juhla viikon keskellä.