torstaina, tammikuuta 31, 2013



Valokuvatorstain oranssi

Valokuvatorstai-blogi tarjoilee tällä viikolla väriä talveen, kun aiheena on oranssi.

"Porkkanoiksi" kutsuttiin aikanaan iloisen oransseja VR:n Dm8- ja Dm9-kiitojunia. Kiitojunakonsepti oli VR:lle tärkeä imagonkohottaja jo 1940-luvun lopusta alkaen, jolloin Valmetilta ryhdyttiin tilaamaan Dm3- ja Dm4-sarjan moottorikiitojunia. Harmaasävyiset kiiturit eivät teknisesti vastanneet niihin kohdistettuja odotuksia, vaikka junia käytettiinkin 1970-luvun alkuun saakka.

Uuden yrityksen moottorikiitojunien parissa VR teki 1960-luvun alussa tilaamalla Valmetilta uuden tyyppisiä junia. Nämä Dm8:ksi nimetyt junat oli varustettu kahdella italialaisperäisellä 12-sylinterisellä Breda-vastaiskudieselmoottorilla. Vaihteistona oli neliportainen tehonsäädön ja ajonopeuden perusteella ohjautuva automaattivaihteisto. Voimapaketti antoi Dm8:lle selvästi paremman suorituskyvyn kuin saksalais- ja sittemmin yhdysvaltalaislaisperäiset ratkaisut Dm3- ja Dm4-kiitojunissa. "Porkkanan" suurin sallittu nopeus oli 140 km/h, joten se jakoi VR:n nopeimman kaluston tittelin yhdessä ranskalaiseen tekniikkaan pohjautuneen Hr13/Dr13-dieselveturin ja 1970-luvulla käyttöön tulleen ja edelleen radoillamme aktiivisesti humistelevan neuvostoliittolaisperäisen Sr1-sähköveturin kanssa (toinen juttu on se, että suurimmat sallitut nopeudet on monen kalustotyypin kohdalla ylitetty erilaisissa enemmän tai vähemmän virallisissa nopeuskokeiluissa: kerrotaanhan P1- eli Hr1-höyryveturilla, kuuluisalla "Ukko-Pekalla", rikotun jopa 160 km/h:n nopeus, vaikka veturityypin suurin sallittu nopeus oli 110 km/h).

Sulavasti muotoillut "Porkkanat" olivat VR:n imagon keihäänkärki ainakin koko 1960-luvun, mikä näkyi mainoskuvissa. Vaikka 1970-luvulla käyttöön tuli paljon uutta kalustoa, viihtyi linjakas "Porkkana" vielä pitkään poseerauksissa tasapaksuja ja tummasävyisiä sähkövetureita ja sähkömoottorijunia paremmin.

Ongelmia oli Dm8-9-sarjallakin. Talvien 1965 ja 1966 pakkaset jäädyttivät porkkanat paitsi kellareissa myös kiskoilla. Valmetin valmisteet kärsivät talviongelmista, joiden rinnalla nyky-Pendolinojen kylmävaivat ovat pientä nuhaa. Porkkanavuoroja jouduttiin korvaamaan kohtuullisen talvivarmoiksi osoittautuneiden Sr12-veturien (nykyinen Dv12) ja jopa "Ukko-Pekkojen" vetämillä junilla.

Samaan aikaan Dm8:n kanssa suunniteltiin vastaava pääkaupunkiseudun lähiliikennekäyttöön soveltuva nopea junayksikkö korvaamaan hyvin palvelleita mutta hitaiksi käyneitä Dm7-sarjan "Lättähatuja". Tämä Dm8:n kanssa samanlaiseen tekniikkaan perustunut ja sitä myös ulkoasultaan muistuttanut juna sai tyyppimerkinnän Dm9. Dm9:n erot Dm8:aan liittyivät lähinnä ovijärjestelyihin ja matkustamojen sisustukseen, jotka Dm9:ssä oli suunniteltu nopeatempoista lähiliikennettä silmälläpitäen. Kun pääkaupunkiseudun lähiliikenne sähköistyi, siirrettiin Dm9-junat eräiden sisustukseen liittyneiden muutostöiden jälkeen palvelemaan kaukoliikenteen kiitojunina Dm8-sisartensa rinnalle.

Sähköistyksen edetessä rataverkolla ja ja oman tekniikkansa ikääntyessä Dm8- ja Dm9-sarjojen käyttö väheni 1980-luvun mittaan. Viimeinen Dm8 poistettiin käytöstä vuonna 1987, ja Dm9 ajoi viimeisen vuoronsa toukokuussa 1990 Turun ja Uudenkaupungin välillä.

Kuvassa eletään jo museoliikenneaikaa, kun syksyllä 1998 Rautatiemuseopäiville Hyvinkäälle matkaava Dm9 on lähtenyt Toijalasta kohti määränpäätään. Juna on juuri ohittanut paikan, jossa sijaitsi 1970-80-lukujen taitteessa käytöstä poistettu Kilsan tasoristeys.

7 kommenttia:

kaari3 kirjoitti...

Tietolaari postaus jälleen. Kiva lukea historiaa, vaikka en junia käytäkään. Porkkana?

Ilona Winebridge kirjoitti...

tietorikas postaus jälleen, kiitos! muutamia kertoja tuli oltua tuon ukin ja turun väliä liikennöinneen Dm9:n kyydissä systerin luonna vierraillessa. nää junajutut alkavat varmaan kiinnostaa entistä enemmän kun reilimatka lähestyy;)

Hyvärinen J. kirjoitti...

Täytyy myöntää, että vähän pientä kehä nämä Valokuvatorstai-postaukseni nykyisellään kiertävät. Mutta minkäs teet...

pappilanmummo kirjoitti...

Kiitos taas tietoiskusta

Nikita kirjoitti...

Tämän junan muistan lapsuudestani hyvinkin, kun näitä tuli bongailtua isäni työpaikalla niiden ja muidenkin junien mennessä siitä ohi.

Matkatar kirjoitti...

Mielenkiintoista!

Pieni Lintu kirjoitti...

Vaude!! :)