530 vuotta

Kotiseurakunta juhli tänään, ensimmäisenä loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina, 530-vuotispäiviään. Täällä syvässä Hämeessä seurakuntaelämällä on melko vanhat juuret. Kaikki on tosin suhteellista. Nykyisen Suomen alueella on noin sata vanhempaa seurakuntaa.

Iltapäivällä hiihtolenkin jälkeen löysin itseni seurakuntasalista kuuntelemassa esitelmiä ja syömässä voileipäkakkua. Emeritusrovasti ei taaskaan pettänyt. Hänen lähihistoriakatsauksensa alkoi Pähkinäsaaren rauhasta.

Oli käynyt niin, että paikallinen reserviläisyhdistys oli lupautunut auttamaan eräissä kirkonmenoihin liittyvissä tehtävissä. Hämeessä kypärä sopi papinkin päähän jo varhaisella keskiajalla, ja ylipäätään näiden seutujen seurakuntaelämällä tiedetään ollen ajoittain sotainen varhaishistoria. Sain kunnian liittyä joukkoon, koska ilmeisesti minulla kirkon työntekijän puolisona oletettiin olevan jonkinlainen tuntuma päivän agendaan.

Kirkon leivissä työskentelevä puolisoni ei kylläkään tullut tilaisuuteen, koska ei olisi kestänyt katsella miehensä toimintaa protokollaosaamista vaativissa tehtävissä. No, äijien kanssa sovittiin, että se, mitä kirkossa sattui, jää kirkkoon. Ja että minä se en aikanaan ollut.

Kuvassa on kotikirjahyllyn kokoelmista Akaan seurakunnan perustamisasiakirja, jonka piispa Konrad Bitz allekirjoitti vuonna 1483. Samana vuonna syntyi uskonpuhdistaja Martti Luther ja kuoli Ranskan kuninkaanvallan häikäilemätön pönkittäjä, Victor Hugon synkkäsävyisestä "Pariisin Notre Dame" -romaanistakin tuttu Ludvig XI.

Perustamisasiakirja on tallennettu kuuluisaan Turun tuomiokirkon Mustaankirjaan eli Registrum ecclesiae Aboensikseen, jonka facsimilepainoksen sain aikanaan hankittua kotihyllyyn. Ei sillä, että uhkeaa teosta tulisi ahkerasti lueskeltua. Teksti on kuin yrittäisi lukea kiinaa. Paitsi että kieli on vieras, ilman paleografista osaamista jo pelkkä vanhojen käsialojen, niin länsimaiseen kirjaimistoon kuin perustuvatkin, lukeminen vastaa haastavuudeltaan vierasta kirjoitusjärjestelmää.

Akaan seurakunnan perustamisasiakirja on lajiaan yksi harvoja keskiaikaisista nykypäivään saakka säilyneistä. Se kertoo varsin hyvin asian taustat. Suomentamisessa turvauduttakoon joitakin vuosia sitten edesmenneen professori S. Suvannon apuun:

Me Kort, Jumalan armosta Turun piispa, teemme tiettäväksi kaikille niin jälkeentuleville kuin nykyään eläville. että vuonna 1483 Jumalan syntymän jälkeen niinä päivinä, jolloin me pidimme pappeinkokousta Turussa rakkaan papistomme kanssa, tuli eteemme muutamia huomattavia ja valituita talonpoikia Akaan pitäjästä, joka vanhastaan on kuulunut Sääksmäkeen, mitkä talonpojat yhteisen Akaan pitäjän lähettäminä hartaasti pyysivät meiltä ja rakkaalta kapituliltamme vakinaista pappia heidän kirkolleen Akaaseen, erittäinkin sen suuren sielunvaaran vuoksi, jota heidän edesmenneet sukulaisensa ovat kärsineet papinpuutteen tähden, pappi kun asui liian kaukana heistä. Tämän heidän hartaan pyyntönsä johdosta, josta me saatoimme huomata, että se johtui todella suuresta tarpeesta, lähetimme me akaalaisten luo muutamia kunnon pappejamme ja maallikoita, jotka ovat herra Jop Hollolasta, herra Olavi Vanajasta, herra Olavi Hauholta, herra Jöns Kyröstä, kirkkoherroja, maallikot Laurens Tolainen, Jöns Olavinpoika, Laurens Ylhäinen, Olavi Reko, Laurens Niilonpoika, Abraam Sillilasta, Perttu Tapaninpoika, Kauppi Riippa, Matti Löpare, Vilppu Ottenpoika ja Olavi Sontula, ulkopitäjäläisiä ja vieraita kunnon talonpoikia katsomaan, tarkastamaan ja tutkimaan papin virkatalon Akaassa ja siihen kuuluvan pellon, niityn, metsän, ulkomaan ja kalaveden ja kaiken muun lainmääräämän, mikä talonpojilla on tapana tässä maassa kirkkoherroilleen suorittaa niinkuin laki osoittaa. Nämä samat edellämainitut kunnon papit ja talonpojat tarkastivat mainitun papintilan ja havaitsivat, että papit voivat siinä hyvin olla niinkuin heille tarpeellista on. Siitä syystä olemme me nyt rakkaan kapitulimme suostumuksella lähettäneet heille vakinaiseksi papiksi herra Laurens Perkon ja erottaneet mainitun Akaan kirkon ja pitäjän asujaimet edellämainitusta Sääksmäestä ja kaikella tavalla käyttämään ja nauttimaan niitä laillisia oikeuksia , kuten tapana on kaikkialla muualla yli maan. Erittäinkin ovat mainitun Akan pitäjän asukkaat meille luvanneet ja vannoneet meidän johdollamme koolla olevan pappeinkokouksen edessä, että he tahtovat panna pappilansa täydelleen ja kaikin puolin kuntoon sen mukaan kuin laki määrää ja tapana on koko meidän hiippakunnassamme ja että he haluavat ikuisiksi ajoiksi pitää voimassa sen tavan, jonka kyröläiset vanhastaan ovat pitäneet ja vielä pitävät, mitä papinveroon ja muihin ulostekoihin tulee ja että he maksavat jokaiselta kuninkaankoukulta kolme papinkoukkua ja tämän veron mukana on heidän maksettava jokaisen heidän koukkunahkansa sijasta yksi äyri rahaa joka valkonahalta. Samoin he ovat myös luvanneet tuoda kirkkoherralle avuksi halkoja, kauraa ja olkia sinä aikana, jolloin piispa toimittaa täällä virkaanasettajaisen ja tarkastuksen. Vielä ovat he luvanneet antaa pappilan alaiseksi 60 kuormanalaa niittyä, niin myös luvanneet polttopuumetsää ja laidunta sen mukaan kuin pappi tarvitsee. Lisäksi ovat pitäjänmiehet vielä luvanneet ja vannoneet tahtovansa, niinkuin heidän tuleekin, pitää kirkkoherransa arvossa ja kaikissa laillisissa oikeuksissa, niinkuin kaikkialla tässä maassa kunnon miesten kesken tapana on. Päivätty Turussa vuonna, päivänä ja paikassa, kuten yllä.

Perustamiskirja on hyvä esimerkki keskiaikaisesta käytännöstä koskien julkisen viran perustamista. Tärkeä osuus asiakirjassa on sillä, miten virka "rahoitetaan". Malli voisi sopia nykypäiväänkin, jossa kansalaiset ovat tottuneet pyytämään julkisen sektorin organisaatioilta yhtä ja toista ja työntekijätarvetta nähdään monenlaisissa askareissa. Keskiajalla ilmoitettiin suoraan, mikä on pyydetyn uuden työntekijän kustannusvaikutus tavalliselle ihmiselle.

Seurakuntaa ei perustettu tyhjästä. Perustamisasiakirja kertoo, että seudulla oli jo kirkko. Vain pappi puuttui. Kirkko oli ajan tavalle ominainen puukirkko, joka muutama vuosikymmen seurakunnan perustamisen jälkeen sai rinnalleen nykyäänkin pystyssä olevan kivisakastin. Ehkä tarkoituksena oli rakentaa puukirkon tilalle kokonainen kivikirkko, mutta kuten monessa muussakin etenkin hämäläisessä seurakunnassa, myös Akaassa hankkeen tulos jäi pieneen sakastiin. Syitä oli monia: jo koulun historian tunneilta muistetaan uskonpuhdistus, joka siirsi kirkon varoja valtiolle ja suhtautui muutoinkin kielteisesti kaikenlaiseen koreiluun kirkon piirissä. Muistetaan myös 1400-luvun loppuvuosien raskas ja varoja kuluttanut sota Venäjää vastaan. Mutta tärkein syy lienee ollut ilmastonmuutos. Keskiajan lämmintä kautta seurasi 1400-luvulta alkaen ilmastotieteilijöiden pieneksi jääkaudeksi kutsuma, aina 1800-luvun puoliväliin kestänyt kylmä kausi. Kasvuolosuhteiden heikkeneminen tapahtui verkkaisesti, mutta maan tuottavuus väheni vähenemistään ja seurakuntalaisten köyhtyessä myös seurakunta köyhtyi. Suuriin rakennushankkeisiin ei ollut enää varaa.

Vanha puukirkko purettiin 1800-luvun alkuvuosina, kun nykyisin käytössä oleva kirkko valmistui. Säästeliäs seurakunta myi hirret paikalliselle tilalliselle, joka käytti niitä uuden päärakennuksensa rakennusaineina - kartanorakennus muuten on edelleen asuinkäytössä ja sijaitsee peltotietä pitkin vajaan kilometrin päässä siitä, missä tätä tekstiä parhaillaan naputtelen. Hirret on sittemmin tutkittu dendrokronologisin menetelmin ja päädytty siihen, että ne on veistetty vuoden 1450 tienoilla kaadetuista puista. Ikivanhan Sääksmäen seurakunnan kappelina ilman omaa pappia ehdittiin siis toimia kolmisenkymmentä vuotta.

Sen verran tämän päivän kekkereissä historiaa oikaistiin, että joku puhujista sanoi 530-vuotispäivää juhlittavan lähes päivämäärän tarkkuudella, vain yhden päivän etuajassa. On totta, että vanhaan suomalaiseen pyhimyskalenteriin on tammikuun 14. päivän kohdalle jälkeenpäin lisätty tieto Saarioisten kirkon vihkimisestä. Seurakunnallisen ja maallisen hallinnon välinen väljä rajanveto johti siihen, että ajoittain seutukuntaa kutsuttiin Saarioisten nimellä myös kirkollisessa hallinnossa. Kyseessä ei kuitenkaan tuolloin ollut seurakunnan perustamistilaisuus vaan edellämainitun, jo ennen seurakuntaa olemassa olleen, kirkon vihkiminen 1450-luvulla.

Lähteet:

Hiekkanen, Markus: Suomen kivikirkot keskiajalla. 2. painos (1. painos 2003). Otava, Keuruu 2005.

Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 1117. Tampere 2007.

Registrum ecclesiae Abonsis. Codices medii aevi Finlandiae. Photographice edidit. Societas Finlandiae Historica vol. I. Hafniae, A.D. MCMLII.

Suvanto, Seppo: Akaan historia I. Vammala 1954.