Terveydenhoitoyrityksiä

Viikolla tuli nautittua kahteen otteeseen työterveyshuollon palveluista. Ja kahden rokotuspiikin verran myös. Ensin päivitettiin tetanus ja sitten ruiskutettiin twinrixin ensi erä. Jälkimmäinen ei kuulu yhteiskunnan maksamaan tarjontaan kuin pistämistyön osalta, ja varsinainen rokote piti itse noutaa apteekista. Ei se kovin kallista ollut. Eikä onneksi tarvinnut miettiä, mikä olisi ollut hintalappu, jos koko huoltosatsi edellisviikkoisesta laboratorioreissusta alkaen olisi pitänyt kustantaa itse. On taas yksi omakohtainen syy olla valittamatta veronmaksusta.

Talvi hupeni viikon mittaan yhä pienemmäksi. Viime yönä se tosin yritti paluuta, mutta aurinko vesitti revanssin päivän mittaan. Suksille ei ole viime sunnuntain jälkeen enää ole ollut asiaa. Hiihtämisen tilalle istumatyön vastineeksi avattiin viikolla hölkkä- ja kuntosalikausi. Hiihdossa molemmat lajit yhdistyvät aika hyvin, eikä kumpikaan ole yksinään niin hauskaa.

Muuten on hauskaa, että kevät etenee. Puolisoni on jo hyvän aikaa suunnitellut kotipihan kevätkylvöjä. Ovatpa niin ihmis- kuin kissa-asukkaatkin saaneet jo maistaa ikkunalla kasvanutta kevään ensimmäistä satoa: vihanneskrassia ja ohranversoja.

Valokuvatorstain punainen

Valokuvatorstain viikon aihe on punainen. Punainen kuin paloauto voi olla myös tavallinen kuorma-auto. Vai voiko kaunista Scania 50 S:ää enää niin tavalliseksi kutsua? Veteraanikuorma-autoseuran viime lauantaisten kokoontumisajojen yhteydessä kuvattu Scania on vuosimallia 1972.

Kesäaikaan

Kaikki eivät pidä kellojen siirtämisestä kesäaikaan, mutta aamuvirkkuna minä pidän siitä. Varhainen herääminen ei haittaa ja iltapuolella päivään tulee kuin ilmaiseksi lisää valoista aikaa.

Tuntuu kuin pohjoisen reissusta olisi ties miten kauan, vaikka viikko sitten palattiin. Talvesta keskelle kuraista kevättä. Viime pyhänä yritettiin käydä hiihtämässä kotikylän kuntoradalla, mutta ei siitä mitään tullut. Pelkkää jäätä ja kuusenneulasia. Kylmäkoskella on jaksettu hoitaa latua paremmin ja siellä hiihtäminen on vielä onnistunut, lämpöisissä olosuhteissa tosin ja vain vapaalla tyylillä. Torstai-iltana lenkiltä palatessa ulkolämpömittari näytti seitsemää lämpöastetta. Tänään oli hiukan viileämpää, mutta paljas maa valuu rinteistä jo aivan ladun varten.

Viikkoon on mahtunut pari harrastuskokousta, jollaisissa en ole aikoihin käynyt. Tiistaina reserviläispiirin kevätkokous sattui olemaan kotikylässä, ja pistäydyin paikan päällä kuuntelemassa ammattilaisen näkemystä paljon puhutusta puolustusvoimauudistuksesta. Tavallaan vahinko, että niinkin iso asia on julkisuudessa typistynyt pelkäksi alue- tai kielipoliittiseksi keskusteluksi, joskin aluepoliittinen näkökulma on kiistämättä tärkeä.

Myös Rautatiemuseoiden ja -harrastajien liiton kevätkokous osui lauantaina kotinurkille, joten toiminnantarkastaja vaivautui tarkastamaan toimintaa paikan päällä. Pitkään puhuttu liiton nimenmuutos toteutui, ja alan keskusjärjestö on nyt nimeltään ytimekäs Museorautatieliitto. Lähinnä museokaluston GSM-R-asiat ja Hyvinkäällä elokuussa vietettävät, suurelle yleisölle tarkoitetut rautatielaitoksen 150-vuotisjuhlat puhuttivat.

Museoliikennettä oli veturitallin kulmilla lauantaina reilun 50 veteraanikuorma-autollisen verran, kun Veteraanikuorma-autoseuran keväisen kokoontumisajon yhdeksi etapiksi oli päätynyt Toijala. En ole missään määrin kuorma-autohistorian tuntija, mutta jotakin viehättävää on varsinkin 1960-70-lukujen Sisuissa, Scanioissa, Vanajissa. Miksei vanhemmissakin. Mutta omassa päänsisäisessä tietorakenteessa sanan "kuorma-auto" yhteyteen tallentuneet kuvatietueet kai ovat edelleen siltä ajalta, kun itse oppi sanan merkityksen. Kuvassa esiintyvä vuosimallin 1980 Scania LS 111 on tähän ajatukseen nähden verraten tuore yksilö, mutta minusta kyseessä on hyvin kaunis kuorma-auto. Tarkoituksenmukainen.

Valokuvatorstan vapaus

Valokuvatorstai-blogissa viikon aiheena on vapaus.



Perinteisellä tai vapaalla tyylillä, vapaasti valiten. Tilaa riittää. Kuva Ylläksen alueelta on eiliseltä.

Melkein kaltiokylvyssä

Viikko on ollut perinteinen työviikko lomailumaisemissa ja -tunnelmissakin. SAKU ry:n ammatillisen koulutuksen kevätseminaari on tarjonnut tiukkaa ajankohtaista asiaa aamuisin ja iltaisin, ja väliin on jäänyt järjestön luonteen mukaisesti kelpo tovi hiihtolenkille, laskettelulle, lumikenkäilylle tai mikä kutakin on miellyttänyt. Hiihtokelit ovat olleet selkeästi viimeviikkoista parempia, kun öiset lumisateet ovat loppuneet eikä suojakeli ole päivisin möyhentänyt latua. Kun ruuhkaisimmilta kylien lähiladuilta suuntaa hieman syrjemmälle, tilaa ja avaruutta riittää.

Keskiviikkolenkillä tehtiin matkaa ja pidettiin vähän vauhtiakin. Ainakin sen verran, että mukana olleet vesipullot tyhjenivät odotettua aiemmin. Ei hätää, onhan Karhunkota vielä edessä ja siellä lähde, ajattelin. Polkukin oli tallattu ladun varresta, ja lähdin ammentamaan vettä pulloon. Vesi oli syvemmällä kuin viime vuonna ja kaltion reunoilla paksusti lunta. Niinhän siinä kävi, että lumipenkka petti alta. Onneksi refleksit olivat sen verran hereillä, että kuperkeikka taaksepäin pelasti kylmältä kylvyltä. Taukoa viettäneillä ruotsalaishiihtäjillä oli hauskaa. Ensi kerralla en järjestä yleistä kansanhuvia, vaan otan porkan sondiksi.

Torstai-iltana käytiin kuuntelemassa luontokeskuksella dosentti Y. Norokorven esitelmää pohjoisen luonnon muutoksesta. Auditorio oli lähes täynnä, eivätkä luontoillan kuulijat varmasti pettyneet. Harvemmin kuulee yhtä kompaktia ja kiihkottomasti esitettyä pakettia paljonpuhutun ilmastonmuutoksen ilmenemismuodoista. Mielenkiintoinen oli Norokorven esittämä geologian tutkimustuloksiin perustuva huomio siitä, miten pohjoisten alueiden lämpötila on kauan sitten ollut paljon korkeampi kuin mitä ilmastonmuutoksen tuomiopäivänprofeetat ennustavat nyt tulevaksi, mutta silloin lämpeneminen tapahtui vähitellen satojen, jopa tuhansien vuosien aikana. Nykyiseen noin sadassa vuodessa tapahtuneeseen ja viidessäkymmenessä vuodessa kiihtyneeseen lämpenemiseen luonnolla ei ole ollut aikaa sopeutua. Kettu on jo syrjäyttänyt naalin, ja hallamittari nakertaa koivikkoa samaa tahtia kuin edellytykset puurajan nousulle paranevat.

Pehmeää latua, tuuleton tunturinylitys ja lappilaista gourmetia

Hiihtokelissä ei tänäänkään ollut kehumista. Uutta lunta ei yön aikana ollut tullut paljoa eikä tuulikaan haitannut. Mutta nollan yläpuolelle kohonneen lämpötilan ja hiihtointoa puhkuneiden lomailijoiden yhteisvaikutus sai Ylläsladut haiskahtamaan liiaksi tavanomaisilta Finlandialaduilta. Pehmeää ja raskasta. Ikävintä pehmeässä lumessa on, kun se pakkautuu siteiden väliin ja avaa ne vähän väliä. Tässä suhteessa vanhat profiilisiteet olivat nykyisiä NISsejä paremmat.

Kun suunnattiin Latvamajan taukopisteeltä pohjoiseen, alkoi hiihto helpottua. Suurin osa suksikansasta haluaa lykkiä lähempänä kyliä, jolloin hiukan etäisemmät ladut pysyvät kovempina. Siksi toiseksi Lainiotunturi ja metsä tarjosivat lumelle varjon suojaa.

Takaisin päin tultaessa Kotamajan isossa laturisteyksessä riitti taas väkeä. Oli hyvä idea valita paluureitti kylään Kukastunturin yli. Siellä latu oli kovaa ja maisemat kauniit, kuten tavallista. Tykkylumisia puitakin oli silmille tarjolla. Eikä edes tuuli kiusannut, vaikka ylhäällä oltiinkin.

Illalla päätettiin lähteä ulos syömään. Matkailukylissä riittää tarjontaa, mutta ajeltiin Kittilään saakka ja päästiin poikkeamaan samalla reissulla oman keskusliikkeen marketissa. Siksi toiseksi Tomato-niminen maahanmuuttajien ylläpitämä paikka edustanee aidompaa nykylappilaista kulttuuria kuin kliseiden päälle rakentuvat matkailijarysät. Yhtä hyvää oli kuin kotipuolessa.

Vastatuuleen

Pari päivää on Meänmaalla tuullut ja tuiskuttanut. Hiihtolenkki on silti kuulunut päiväohjelmaan. Tänään lähdettiin liikkeelle jo yhdeksältä, mutta lumipyry ehti kiusata suurimman osan matkaa. Metsän suojassa oli hyvä hiihtää, mutta soilla ei latua näkynyt. Ihan paras idea ei ollut paluumatkalla nousta Kellostapulinkurun reitille: mitä korkeammalle päästiin, sitä kovemmaksi kävi tuisku. Kovin monia muita ei reitille ollut lähtenyt toteamaan, että suksissa olisi saanut olla leveyttä tavanomaista latusuksea enemmän. Jälkeenpäin kuultiin radiosta, että myrskypuuskat tuntureilla ovat vähitellen laantumassa.

Toisaalta lasku Kesänkijärven päähän sujui pehmeän turvallisesti. Minun on tunnustettava, että en ole koskaan lasketellut, mutta verkkaisessa vauhdissa kävi mielessä, että telemarkia voisi olla hauska kokeilla. Ehkä sitten joskus, jos tavallinen hiihto täällä alkaa kyllästyttää. Iltapäivällä pyry taukosi pariksi tunniksi ja käytiin jalkaisin kylällä kaupassa.

Keskiviikkoinen myllylenkki

Sääennuste ei luvannut parasta mahdollista hiihtokeliä, mutta päätimme ottaa ohjelmaan täkäläisen hiihtokansan keskiviikkoperinteen Myllyhiihdon. Kohtalaisen ja navakan rajoilla puhaltanut etelätuuli oli ehtinyt sotkea ladun suoalueilla, joita tällekin reitille mahtuu. Puolimatkan jälkeen, kun pilvet väistyivät auringon edestä, hiihto alkoi maistua paremmalta. Loppupään viitisen kilometriä pohjois-eteläsuuntaisen Kukaslompolon jäällä ja sen jälkeen jatkuvalla suolla olivat hurjaa vastatuuleen puskemista. Valitsemalla kiertosuunnan myötäpäivään olisi vastatuuliosuus sattunut suojaisempaan mutta mäkisempään maastoon.

Kovin paljon myllyhiihtäjiä ei ollut liikkeellä. Yleensäkin laduilla on näyttänyt hiljaisemmalta kuin aiempina talvina.

Illalla piti lähteä käymään kylällä kaupassa hakemassa pakasteherneitä ja piimää. Mentiin saunaan heti lenkiltä palattua ja kauppareissu sai jäädä. Ilmankin pärjää tai toisena päivänä ehtii.

Mainospala

Mainostettakoon, että Tampereen lyhytelokuvajuhlilla nähdään torstaina 8.3. klo 16 TAMK:n opiskelijoiden itsenäisyyspäivän aikoihin Veturimuseolla filmaama "Oodi ilolle" -lyhytelokuva. Pätkä on kuvattu kokonaan museon Dm7-kiskoautossa eli "Lättähatussa".

Lisätietoja.

Lomailua ja satunnaista etätyöskentelyä

Lomapäivät ovat kuluneet hyväksi koetun kaavan mukaan. Unta niin pitkään kuin sitä riittää, tukeva aamiainen, ruoan laskettua ladulle, kiireetöntä hiihtelyä maisemia katsellen, kämpille palattua suihkuun ja suksihuoltoon, sitten laitetaan päivällinen, ja ilta menee helposti tuijotellen ihmettä, jota ei kotoa löydy: television ääressä.

Kellostapulinkurun ladun varrella on varoitusmerkki "Lumivyöry - Avalanche". Hiihtäjiä oli vähänlaisesti. Kurussa on lunta niukasti moneen aikaisempaan talveen verrattuna, mutta taatusti riittävä määrä vyöryyn, jos sellainen olisi tullakseen. Siitä ei nyt ollut pelkoa, mutta reipas etelätuuli tuuli pöllytti lunta tuolla Ylläksen latuverkoston tiettävästi toiseksi korkeimmalla kohdalla.

Työpuhelimen unohdin kotiin - en kylläkään tarkoituksella - ja kun tarkoitus on olla reissussa kaksi viikkoa, puhelin on jo matkalla postin mukana Hämeestä Meänmaalle. Akuutit työasiat hoituvat sähköpostitse. Työmaalla sattui käymään matkapuhelinoperaattorin kauppamies sopivasti vähän ennen lomallelähtöäni ja keksin pyytää häneltä "haastaviin olosuhteisiin" testikäyttöön nopeaksi kehumansa liittymän ja päätelaitteen. Mitään eräretkeilyä täällä ei harrasteta, mutta edellisvuosien kokemuksen perusteella DNA:n perusliittymällä ei ole edes Äkäslompolon kylällä saavutettu yleensä kuin GPRS-tason nopeuksia. Uusi liittymä ja "mokkula" sen sijaan tarjoavat 3G-yhteyden, usein jopa HSDPA:lla. Viimeviikkoisella Helsingin työreissulla totesin, että uusi "mokkula" ei pätki junassakaan, ei edes Riihimäen seutuvilla.

Jotta työpostit eivät vahingossakaan pääse unohtumaan, toimii postiliikenne Lumian Nokia Maililla helposti, lomailijan status huomioon ottaen ehkä jopa kiusallisen helposti. Nyt kun puhelinta on tullut käytettyä reilun kuukauden päivät, siitä on vaikea keksiä lisää hyvää tai pahaa sanottavaa ensivaikutelmien lisäksi. Näppäimistöön tottuminen on tietysti helpottanut kirjoittelua. Vähän pidemmänkin sähköpostin naputtelu onnistuu moitteetta myös pikkupakkasessa. Multimediaviesteissä näytti olevan ongelma, mutta se ratkesi Soneran palstalla opetetulla tavalla:
1. Avaa Verkkoasetukset-sovellus sovelluslistasta.
2. Valitse operaattoriksi joku muu kuin Sonera, esim. ACN ja poistu Takaisin-nuolella.
3. Käynnistä puhelin uudelleen.
4. Vaihda Verkkoasetukset-sovelluksessa operaattoriksi taas Sonera.
5. Käynnistä puhelin uudelleen.

Kevättä karkuun

Kotipuolessa kevät alkoi uhkaavasti tuoksua metsässä ja rapistella vesiränneissä. Hieno vuodenaika, mutta ei sen vuoro ihan vielä olisi. Lähdettiin karkuun reilut 800 kilometriä pohjoisempaan. Täällä seitsemän tunturin kainalossa on rehellinen kevättalvi.

Pikajuna P 269:ssä oli nukkujille vastapestynkiiltävät CEmt:t ja autoja varten uudet Hccmqqr:t. Perillä autojen purku viivästyi tunnin, kun yhteen ajoneuvoon ei löytynyt kuljettajaa. Suunnitteilla oli jo vaihtotyöliike autovaunujen saamiseksi toiseen järjestykseen, ongelma-auto kun sattui olemaan purkurampista katsoen ensimmäisessä vaunussa. Vaikka kuski pysyi hukassa, jostain löytyivät avaimet, ja rautatieläiset ajoivat jumittajan pois tieltä. Tapauksen alkusyy jäi hämärän peittoon. Toisia autojaan odottaneita kiukutti, mutta hyvin VR:n henkilöstö heidän kanssaan toimi. Kahvilippuja jaettiin ja valitusten tekemisessä neuvottiin. Puolisoani ja minua ei viivytys haitannut. Oikeastaan päinvastoin. Ajomatkaa ei ollut kuin vajaa 40 kilometriä, eikä majapaikkaan olisi missään tapauksessa päässyt ennen kello kahta. Eipähän tarvinnut keksiä ajanvietettä. Odotellessa kävimme vielä luontokeskuksella munkkikaakaolla ajatuksena, että kulutetaan turhat pois saunalenkillä Isometsännousussa.

P 263:lla oli suurempia ongelmia: juna saapui Kolariin lähes kolme tuntia myöhässä. Mikä lienee ollut syynä.

Kiloittain koulutusmainoksia roskakoriin

Pitkin alkuvuotta on sähköpostiin tipahdellut tasaiseen tahtiin koulutusmainoksia. Vaikka Google ei ainakaan virallisesti vielä ole ehtinyt kovin paljon laverrella itse kunkin Google-tilin käyttäjän kiinnostuksenkohteista, löytävät mainostajat uhrinsa ihan perinteisinkin konstein. Jos olisi varakas, olisi tarjontaa heittäytyä vaikka kokopäivätoimiseksi opiskelijaksi. Ja jos olisi oikein rikas, niin päivänsä, viikkonsa ja kuukautensa voisi täyttää sellaisilla koulutuksilla, jotka ahkerimmin mainostavat. Paljon tarjotaan kursseja johtamiseen, lainsäädäntöön, turvallisuuteen tai tietotekniikkaan ja ne ovat yleensä hintavia. Toissapäivänä postilaatikkoon tuli piristävän erilainen koulutustarjous, naapurikylän kansanopistossa järjestettävälle butoh-tanssikurssille. Puolisoni sai samaisen mainoksen ja päättelimme, että kohderyhmäksi oli valikoitunut kesäisillä taiji-kursseilla käynyt väki. Mutta nyt ei ole tanssin aika.

En ole juurikaan rasittanut työmaan budjettia maksullisilla koulutuksilla. Pedagogina olen sen verran vanhakantainen, että en usko täsmäkoulutusten pystyvän juuri koskaan tarjoamaan sellaista osaamista, mille olisi käyttöä työelämässä. Päivä, jonka aiheena on rastikoulutus aiheena kaikki mahdollinen kaikkein ajankohtaisimmasta ja tärkeimmästä asiasta, varusteena pikkutakki, suorat housut ja kannettava tietokone, unohtuu nopeammin kuin lasku ehtii ostolaskujärjestelmään.

Omassa täydennyskouluttautumisessani en ole rasittanut työmaan kassaa maksullisilla kursseilla, vaan suosinut hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia avoimen yliopiston opintoja. Perusopintokokonaisuus - vanhan laskutavan mukaan yleensä 15 opintoviikkoa, opintopisteinä jonkin verran enemmän - aiheesta kuin aiheesta menee jo reilusti täsmäkoulutuksen ulko- ja yläpuolelle ja tarjoaa jo valmiuksia opitun soveltamiseen ja tehokkaaseen omatoimiseen tiedonhankintaan ja analysointiin. Tai sitten olen vain hidas oppimaan ja tarvitsen vuoden siinä, missä toisille riittää päivä tai pari.

Alkuvuoden olen onnistunut lintsaamaan kaikenlaisesta opiskelusta. Keväällä on kyllä osallistuttava pariin lyhytkurssiin, jotta muodollisuudet saadaan kuntoon. Julkisoikeuden perusopintokokonaisuus tuli valmiiksi joulun alla, eikä sille ollut tarjolla jatkoa lukuunottamatta yksittäistä työlainsäädännön kurssia. Aihe on mitä tärkein, mutta aikataulullisesti olisin joutunut jättämään puolet luennoista väliin. Toisella kertaa sitten. Se hyvä puoli opiskelemattomuudessa on, että huomenna alkavalle lomareissulle ei tarvitse ottaa oppikirjoja mukaan. Viime talvena iltalukemisena oli vero-oikeutta, eikä unentuloa tarvinnut kauaa odottaa.

Jos olen ollut laiska opiskelemaan, olen ollut myös laiska matkustamaan junalla, VR:n juhlavuodesta huolimatta. Kaksi kuukautta vuodesta on takana, ja vasta nyt istun IC²:n penkillä. Työmatkoja on alkuvuoteen sattunut kokonaista kolme: Urjalaan täytyy mennä omalla autolla, samaten Ikaalisiin, ja Tampereella piti käydä kesken päivän linja-autolla. Nyt on vaihteeksi suuntana Helsinki, siellä vanha työväentalo ja aiheena Opetushallituksen infopäivä tutkintotoimikunnille. Ja huomisiltana lähdetään paikkaamaan junamatkailun vähäisyyttä.