Kevättä karkuun

Kotipuolessa kevät alkoi uhkaavasti tuoksua metsässä ja rapistella vesiränneissä. Hieno vuodenaika, mutta ei sen vuoro ihan vielä olisi. Lähdettiin karkuun reilut 800 kilometriä pohjoisempaan. Täällä seitsemän tunturin kainalossa on rehellinen kevättalvi.

Pikajuna P 269:ssä oli nukkujille vastapestynkiiltävät CEmt:t ja autoja varten uudet Hccmqqr:t. Perillä autojen purku viivästyi tunnin, kun yhteen ajoneuvoon ei löytynyt kuljettajaa. Suunnitteilla oli jo vaihtotyöliike autovaunujen saamiseksi toiseen järjestykseen, ongelma-auto kun sattui olemaan purkurampista katsoen ensimmäisessä vaunussa. Vaikka kuski pysyi hukassa, jostain löytyivät avaimet, ja rautatieläiset ajoivat jumittajan pois tieltä. Tapauksen alkusyy jäi hämärän peittoon. Toisia autojaan odottaneita kiukutti, mutta hyvin VR:n henkilöstö heidän kanssaan toimi. Kahvilippuja jaettiin ja valitusten tekemisessä neuvottiin. Puolisoani ja minua ei viivytys haitannut. Oikeastaan päinvastoin. Ajomatkaa ei ollut kuin vajaa 40 kilometriä, eikä majapaikkaan olisi missään tapauksessa päässyt ennen kello kahta. Eipähän tarvinnut keksiä ajanvietettä. Odotellessa kävimme vielä luontokeskuksella munkkikaakaolla ajatuksena, että kulutetaan turhat pois saunalenkillä Isometsännousussa.

P 263:lla oli suurempia ongelmia: juna saapui Kolariin lähes kolme tuntia myöhässä. Mikä lienee ollut syynä.