tiistaina, syyskuuta 06, 2011


Jängässä on romua ja sotaromua


Tämä on romua: jänkäkuoppa oli lappilainen jätehuollon kokonaisratkaisu, joka kotipuolessa tunnettiin nimellä saviläpi.












Tämä on sotaromua: viime perjantaina bongatut DB-16:n jäänteet.














Tämä on mitä todennäköisimmin romua, mutta junantuomalle se näyttää keskimääräistä mielenkiintoisemmalta kolmesta syystä. Ensiksi se sijaitsee ympäröivästä maastosta erottuvalla hieman matalammalla alueella, joka on tavanomaista jänkäkuoppaa laajempi. Toiseksi romu näyttää jossakin määrin teknillisemmältä kuin jänkäkuopan tavanomaiset sinkkiämpärit, maalipurkit ja kiukaat. Kolmanneksi se sijaitsee noin 100 metriä tien pohjoispuolella Äkäsjärven pohjoispään tasalla.

Toisesta päästä umpinainen, toisesta avoin lieriö on korkeudeltaan noin 130 mm ja halkaisijaltaan noin 100 mm. Sen sisällä on pienempi, halkaisijaltaan noin 70 mm:n molemmista päistään avoin, lieriö. Pienempi lieriö pysyy paikallaan isomman sisällä kannessa olevan uurteen ansiosta. Kannessa on reikä keskellä ja sen ympärillä kolme pienempää reikää.

Tappi on ontto ja noin 140 mm pitkä ja sen toisessa päässä on kierteet. Tapin päässä on pyöreä levy, jonka halkaisija on noin 100 mm. Levyssä on kolme lyhyttä ns. pinnapulttia. Jos osat olisivat ruosteettomia, tappi saattaisi liukua lieriöiden sisään kannen keskellä olevasta reiästä niin, että pinnapultit asettuisivat kolmeen lieriöiden kannessa olevaan reikään.

Rautatieharrastajan silmissä kyseessä on aivan relevantin näköisiä koneenosia. Luistikaapin pienoismallihan se siinä. Mutta kun sijaintipaikka on tuo, mikä on, niin voihan niitä kuvitella jonkin muunkin koneen osiksi.

Asiaan. Jokunen näistä komponenteista oli selvästi maan pinnalla, ja alueella kävellessä kumisaappaan pohjan läpi samanlaisia tuntui useita. Uteliaisuuttani noukin muutamia maan pinnalle.

Tunnistaako joku, mistä komponentista voisi olla kyse, vai meneekö sekalaisen rautaromun nimiin?

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Saksalainen hyppymiina?

Hyvärinen J. kirjoitti...

Muuten OK, mutta esineen halkaisija taitaa olla liian iso?

Anonyymi kirjoitti...

Voisi olla hyvinkin (en ole asiantuntija), Wikipedia väittää korkeudeksi n. 13 cm ja halkaisijaksi 10 cm:

http://en.wikipedia.org/wiki/S-mine

Hyvärinen J. kirjoitti...

Totta, mitat kyllä sopivat. En minäkään ole miinan rakenteeseen aiemmin tutustunut - kiitos linkistä! Wikissä kuvattuun verrattuna näistä kappaleista puuttui sisäpuolelta sytyttimien rakenteet. Nuo pinnapultitkin olivat vain muutaman sentin pituiset. Mutta tutkaillaan.

MrNixi kirjoitti...

Hyppy heikkihän se siinä. Purettu ja sisällä olevat räjäytys aine käytetty pelto, kaivo teko räjähteinä yms. Näitä löytyy Pakasaivon läheltä purettuina vaikka kuinka paljon.