Yövuoron edellä

Kesäloman ensi pätkä ei ollut pitkä, reilut kaksi viikkoa. Ei siinä lomailuun turtunut. Silti ensimmäinen työviikko on tuntunut pitkältä.

Koulujen alkamisen hyviä puolia on se, että työpaikalle pääsee taas kauniita maalaismaisemia kiertävällä Saarioispuolen linja-autolla. Koululaisia nousee kyytiin pitkin matkaa, yläkouluun, lukioon ja ammattikouluun. Viime syksynä ensimmäistä kertaa tällä koulukyydillä matkanneille pojille näyttää kesän aikana käyneen sama, minkä omana yläasteaikanani kansalaistaidon opettaja Putte sanoi panneensa merkille pitkän uransa aikana: seitsemännen ja kahdeksannen luokan välisenä kesänä pojat muuttuvat lapsista nuorukaisiksi.

Ilta on ollut kiireinen. Autoon piti tilata pyöränlaakerinvaihto. Onneksi tilanne ei vaikuta akuutilta, koska ajan sai vasta kahden viikon päähän. Hain kolmen tuuman letkut paloasemalta tulevan yön ja viikonlopun harrasteita varten. Aseman väki taisi olla kiireellisissä virkatehtävissä, mutta viisi letkukieppiä oli jätetty nurkalle. Niiden vieressä lappu: "Veturin letkuja. Poistoja. Voi jäädä museolle." Kiitos!

Kullan kanssa käytiin lenkillä. Asematien mäessä yhytettiin tuttu mies samaa puuhaa aloittelemassa. Risteyksen kohdalla tiet erkanivat. Onneksi. En ole puheliasta lenkkiseuraa, minkä juttelunhaluinen voi ottaa epäkohteliaisuutena.

Sitten kauppaan hakemaan veturitallin väelle aamiaistarvikkeita huomiseksi. Tallilla toimittaja kaipaili tallimiehiä. Kerroin, että jos suunnitelmiin ei tule muutoksia, tullaan töihin vasta yhden aikoihin yöllä.

Silloin löytyy taas vanhaa rautaa ratapihalla.