lauantaina, elokuuta 21, 2010


Pääkaupunkireissu


Toimettoman lauantain aamuna päätettiin lähteä käymään pääkaupungissa. Taajamajuna vei ja toi.

Oma shoppailukierrokseni käsitti varsikengät vanhalta suojeluskuntatalolta ja reisitaskuhousut Ateneumin takapihalta. Muotiblogi tämä ei ole ja sellaiseksi tuskin tulee. Vaikka en ehkä aina osaa pukeutua kaikkein tyylikkäimmin, niin noita kahta päivän hankintaa ei ole tarkoitettu yhteen.

Farkkuja en ole tullut hankkineeksi kahteenkymmeneen vuoteen. Aikanaan museoveturiseuralaisille työhaalareita etsiessäni ihastuin silloisen Valtion Pukutehtaan housujen käytettävyyteen myös arkikäytössä. Kun niitä lakattiin tekemästä Hämeenlinnassa, on täytynyt etsiä muita tuottajia. Kajaanilaisen valmistajan outletia ei kumma kyllä löydä enää Tampereelta. Suomi on hyvä maa, ja iso. L-koko oli tälläkin firmalla liikaa.

Mitä kenkähankintaan tulee, niin edelliset vastaavat, samasta paikasta reilut 11 vuotta sitten hankkimani m/91:t, on tullut käveltyä kirjaimellisesti puhki. Kantapäät saattaa suutari vielä pystyä paikkaamaan käyttökelpoisiksi, mutta pidempiä tai muutoin haastavia kävelymatkoja varten ajattelin olevan terveellistä hankkia uudet. Mielenkiintoista nähdä, miten m/05 aikanaan toimii asfaltilla ja tunturirakalla.

Matkalla silmään sattui kaupunginmuseon Hakasalmen talon mainos, joka toivotti tervetulleeksi katselemaan valokuvia edellisen vuosisadan taitteesta. Jokunen vuosi sitten tuntui, että ei ollut sunnuntaihesaria ilman Signe Branderin valokuvaa. Hakasalmen talolla niitä on tarjolla melkoinen kokoelma ja vieläpä ilmaiseksi, vielä viikon ajan. Ja piharakennuksessa kahvi on hyvää.

Puolikkaan kinokoon valokennolla tai vieläkin pienemmällä omiaan näppäilevälle Branderin kuvien syväterävyys on jotakin, mitä ei kehtaa edes kadehtia. Aina eivät tekniset välineet reilussa vuosisadassakaan parane, mitä lopputulokseen tulee. Osaamisesta puhumattakaan.

Brander kuvasi muuttuvaa Helsinkiä. Kaupunginmuseon Aikakone-esitys, jossa 1800-1900-luvun taitteen kuvien rinnalla näytetään 1900-2000-luvun taitteen kuvia, oli museaalisesti mielenkiintoinen niin alkuperäisen kuin verrokinkin osalta. Moderneissakin kuvissa Helsingistä lähti junia Esslingen-vaunukalustolla ja toreilla oli markkahintaisia kylttejä. Historia syntyy nopeasti.

Mielenkiintoista oli huomata, että Pasilan veturitalleja esittävässä kuvassa oli tapahtunut varsin vähän muutoksia 1900-luvun alku- ja loppuvuosien välillä. Tänäkin päivänä se voi olla Branderin aikanaan kuvaamista yksi vähiten muutoksia kokenut miljöö.

Brander tuskin unohti ottaa valokuvauskalustoaan mukaan, jos ajatuksena oli tallentaa jotakin. Mutta tämän päivän kulkija unohtaa digikameran muistikortin kotiin tietokoneen kitaan. Keravalla olisi ollut peräti kaksi Tka7-ratakuorma-autoa. Riihimäelläkin yksi. Mutta 2010-luvun katoavaa historiaa ei tullut tallennettua.

Ei kommentteja: